Tappara roster 2018-19

Kolmos-nelosketjun laiturista ainoastaan EJ ja Moilanen pelaavat röyhkeästi. Muut vähän sirklaavat pelin ulkopuolella. K.Tanus olisi jossain pelissä hyvä nähdä vaikka Rauhalan paikalla kolmosen sentterinä. Otolla ei näytä oikein onnistuvan mikään. Plus/miinus-saldo pakkasella seitsemän verran ja alivoimallakin ollut viiden maalin aikana jäällä. Rauhala ja Jasu ovat vähän samasta puusta veistettyjä.

Onko teidän mielestä Otto Rauhala pelannut nyt merkittävästä paremmin keskellä?

Fält oli mun mielestä yv:lle hyvä toimitti kiekkoa maalille, siihen pitäs saada vaan liikkuva maski tai ohjuria vielä. Vetää mun mielestä just sopivia ja mikä tärkeintä maalia kohti.

Ei ainakaan ota joka matsissa enää -2:ta takkiin. Mutta kiekko polttaa lavassa, jotenkin pehmeä kamppailuissa. Potentiaalia on kyllä parempaan, mutta jotain tuolle koohotukselle olisi tehtävä.

1 tykkäys

Otolla on joku yhden miehen treenijumi. Jossain toisen erän vaihdossa katselin kun piiputti pahasti, vaikka oli ihan normi vaihto ilman mitään isompaa. Kolmannessa tsemppasi pari vaihtoa ja katosi taas.

Kolmosketju ei meinaa nyt löytää paikkaansa millään. Nyt kun Levtchi on löytänyt vähän pelirohkeutta niin puolestaan Luoto on vajonnut todella syvälle suohon.

7 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Pelaajahaaveilut 2018-19

Rauhalalta puuttuu kääntyvä pää, painaa kuin Suikkanen aikanaan (samalla luisteluasennolla) niska kyyryssä, mutta hyvin sitten kun vääntää kuin toro kohti punalamppua. Väliin vain gps:ä on ulalla. Voisi sanoa että Erkki Lehtonen on vastakohta Otolle.

Levtchille tarvitaan ärhäkkyyttä ja on tarvittua jo aiemminkin, sitä Tappara ei pysty tuottamaan Antonille, joten Antonin oman kehityksen kannalta kannattaisi kääntää katseet Salpausselän suuntaan, tekis terää. Ja Tappara koittaisi ajaa muita herrasmiehiä tilalle, sillä aikaa kun Levtchi on opissa tai/ja kotiuttaa omia miehiä takaisin Maltea unohtamatta.

Jännä nähdä sitten kuinka päättyy Joonaksen tarina Tapparassa vai päättyykö? Vai siirtyykö joku muu pois tieltä? Niin kuin huhuillaan että jos Joonas jää, niin poistuvalle on jo uusi työpaikka sovittuna.

2 tykkäystä

Uskoisin että poistuva on Elorinne…sääli. Pitkään oma suosikkini on ollut Mäntylä, mutta jotain hänen pelistään nyt puuttuu…toivottavasti se kevääksi löytyy :muscle:

Mihin Allu kotoansa lähtisi?:astonished:
Minä toivon hänelle jatkosopparia.

Jonkun on täytettävä Peksin tyhjäksi jättämä ruutu ja se on Allun homma.

3 tykkäystä

En tiedä minne lähtee ja lähteekö edes, mutta jotenkin tuntuis että Järvisen jatko söisi hänen pelipaikkansa ja ensi kaudella siinä pelaakin jo Utunen.

Poistuva pelaaja on jo pois, Kemiläinen? Ei kai sentään.

Päivitin sopimustilanteen ensimmäiseen viestiin.
Puolustuksesta on Kukkonen toistaiseksi KeuPa lainalla ja muutoin on viittä muuta peluutettu A-nuoret/LeKi/TuTo joukkueissa. Aika kapea rosteri lopulta vaikka kappalemäärää löytyy.

1 tykkäys

Onhan Tappara aikaisemminkin tehnyt niin, että joku vähemmän peliaikaa saanut pelaaja lainataan (tms) toiseen joukkueeseen tietyksi aikaa ja pelaajakin saisi näin enemmän peliaikaa.

Marraskuu lähestyy vauhdilla ja kohta tämäkin nähdään. Turha tässä enempää veikkailla nimillä, varsinkin jos tietoa ei ole…

Jokohan Rautakororvella olisi tarpeeksi dataa näistä seikoista…

Jasu vain rikkovaan rooliin (neloskenttä)
JMJ siirrettävä keskelle
Rauhala ei ole laituri, paitsi rikkovassa ketjussa
Jos junnuja ottaa kokoonpanoon…heitä ei kannata laittaa samaan ketjuun

Eli näin

XXX - Malinen - Kuusela
Zabo - M. Järvinen - Ojamäki
Luoto - JMJ - Levtchi/Karjalainen
Rauhala - Jasu - EJ

Ennen hankintaa EJ ykköseen ja junnujen kierrätystä nelosessa.

Voisko modet siirtää Rautakorven tai tappara roster ketjuun?

Tapparan hobittiketju Moilanen - Tanus - Puistola. Tuosta porukasta voisi antaa enempi näyttöpaikkaa pelissä Puistolalle.
Jotenkin Tanuksen jalat ei toimi, hyvin usein hän on katollaan, mutta toisaalta pää toimii, kuin partaveitsi.
Moilanen taas menee kuin viitamaanpiru, jalat toimii, mutta juonikkuutta kaipaisi enemmän.
Taasen Puistola veti yhden ylipitkän vaihdon ja kolisi omissa, sitten heti istumaan niin pitkälle vaihtopenkkiä kuin piisaa. Puistolasta nähty vain lyhyt välähdys, mutta jonkinmoista röyhkeyttä ja juonikkuutta värähteli pelaamisessa, vähän “Henkkamaisia” viitteitä. Siten toivoisi lisää näyttöpaikkaa Puistolalle, voi olla noista kolmesta se pelaaja, joka “pitkässä juoksussa” kehittyy pisimmälle? Tapparan vastaveto Kärppien Rasmus Kuparille, kaudella 19-20?
Nyt saattaa jarruttaa peliaikaa Aamulehden kirjoittama kommentti Tepsin pelin jälkeen, jotenkin niin se meni, kun Puistola lensi täkkiin; “en voi vaikuttaa peliaikaani”.

2 tykkäystä

Puistola vaikutti omaan silmääni TPS-pelissä todelta hyvältä hyökkäyspäätyyn. Antoi yhden namupassinkin maalipaikkaan + sijoittui kiekottomana hyvin, osaa lukea mihin kiekko seuraavaksi pomppaa.

2 tykkäystä

Miksi [hankittiin] pakki [eli Ben Blood]?
Rantakari-Vittasmäki
Kemiläinen-Mäntylä
Blood?-Fälth
Utunen-Rautanen
Elorinne

Mihin sijoitatte?

[modelisäys]

Saattapi joku lähteä, ehkä nuoremmista kasvamaan korkoa tai sitten Vältti saanut paremman diilin ulkomailta.

1 tykkäys

Ei kyllä koskaan uskonu että Niklas Bäckström ja Ben Blood pelaavat Tapparassa, mitähä vielä, varmaa Jesse Puljujärvi tai Mikael Granlund.

1 tykkäys

Mihis Rautanen sitten heitettäis? LeKissä ei tilaa enää olis. Veikkaisin että Utunen jatkaa seiskapakkina ja Mäntylä ja Elorinne on vuorollaan aina katsomossa.

1 tykkäys