Tappara roster 2018-19

Omasta mielestä ei vielä Liigaan, mutta Matias Lehtosen kanssa vitoskenttään.

Mestistä kun kattoi nii Lehtosesta jäi mieleen vähän Luodon kaltainen pelaaja.

1 tykkäys

Kunhan yksisilmäisen asenteellinen pelitapahuutelu ei pääsisi vaikuttamaan taktiikkaan ja joukkueen pelaamiseen mitenkään, niin kaikki näyttää ihan suotuisalta. Varmaan jonkunlaisia korjausaskelia viime kaudesta otetaan ja rakennetaan, kuten pitääkin.

Pelaajien henkilökohtaisia tasonnostoja ja niitä sopivasti tukevaa onnistumista joukkueena olisi odotuksissa. Kyllä sellainenkin aika vahva kutina on, että kokoonpanoon tulee jotain lisäystä vielä kauden alkuja kohti - mutta senhän sitten näkee. Materiaalin laatu on toki aika lailla riittävä kauteen lähtemiseen jo nytkin.

Jotain Luotoa en kyllä näkisi lähtökohtaisesti minään nelosketjun pelaajana ja ylempien “paikkaajana”, vaan hyvän kehityksen jatkuessa 10 maalin rajan pitäisi paukkua ensi kaudella, ja vastuun olla lähinnä sen mukaista. Tietysti vastuuta saavat ylipäätään ne, jotka sen ottavat… Potentiaaliahan kokoonpanossa on lupaavasti ja leveälti.

Tuohon rosteriin on pakko tultava yksi pakki ja yksi hyökkääjä ennen CHL-aloitusta. Rosterissa pitää olla kilpailua pelipaikoista.

Wärn on yliarvostettu pelaaja Liigassa. Yhden kerran tehnyt yli 30 pistettä ja kertaakaan ei ole tehnyt 15 maalia. Ei hinta-laatusuhde kohtaa tässä pelaajassa.

3 tykkäystä

Olen 100% varma että kauteen lähdetään niin että Moilasen ja Levchin paikat kokoonpanossa eivät ole varmat. Moilasella ei ole yhtään aikuisten pelejä alla ja Levchin varaan ei voi laskea mitään.

Uskotko että Levtchi olisi tehnyt jatkosopimuksen ellei olisi varma paikastaan avauksessa? Itse en jaksa millään uskoa. Omaa mutuilua mutta ainakin pelicansista taidettiin olla yhteyksissä …

Kuulostaa melkoiselta mutuilulta. Itse uskon korkeintaan yhteen hankintaan ja toinen näistä kuuluu tod. näk. vakkarikokoonpanoon jatkuvasti.

Ei voi breikata, jos ei saa mahdollisuutta. Faneilla on ihan utopistiset odotukset tästä hommasta. Joskus täytyy rakennella vähän uutta.

Kaivot nimeltä Haapala ja Laine on nyt koluttu Tapparassa loppuun.

1 tykkäys

Levtchi on pelannut liigaa 30 peliä tehoilla 0+1… kyllä paljon täytyy kyseisen kaverin kohdalla tapahtua mikäli haluaa menestyä liigassa

1 tykkäys

Jos verrataan vaikka Levchiä Luotoon niin eroa on kuin yöllä ja päivällä. Kuitenkin jo 30 peliä alla liigassa ja 0+1.

Tässä on turha verrata ketään kehenkään. Kuten kaudet opettaa, kuka tahansa voi nousta parrasvaloihin aivan puskista.

Ehkä suurin virhe faneilla on ns. “muuttumattoman maailman utopia”, jossa peli on jonkinlainen tasainen kenttä ikuisesti samoilla nappuloilla.

Yksilöt kehittävät ja kehittyvät pelissä. Levtchi ei oo vielä breikannut Tapparassa, mutta voi tehdä sen ihan koska vaan. Ihan koska vaan.

Ensin tarvitaan mahdollisuus. Toivotaan, että sellainen annetaan.

10 tykkäystä

Kyllä Levtchille on varmaan paikka lähtökohtaisesti avauksessa luvattu. Ei hänen muuten olisi ollut järkevää Tapparaan jäädä.

Saa nähdä miten on tullut kehitystä kesän jälkeen.

Vaikee nähdä, että siellä paikkoja lupaillaan.

Reilua mahdollisuutta ehkä, mutta ei kyllä automaattisesti paikkaa.

Luulisin.

6 tykkäystä

Vierastan vähän ajatusta, että Levtchi olisi saanut jonkinlaisen lupauksen avauksesta ja sen vuoksi olisi jäänyt Tapparaan. Levtchi ei kuitenkaan ole sen profiilin pelaaja, joka saisi mistään Liiga-joukkueesta lupausta varmasta pelipaikasta.
Eiköhän Levtchille ole luvattu tasaveronen mahdollisuus taistella paikasta avauksessa. Tuskin kaveri missään seurassa kävelisi avaukseen.

1 tykkäys

Vierasta vaan, mutta onhan se selvää, että näitä asioita käydään läpi sopimuksia tehdessä. Mutta siis paikka avauksessa lähtökohtaisesti. Eihän mitään voi lopullisesti luvata, jos taso ei riitä.

En usko, että Rautakorven vaatimustaso materiaalin suhteen putoaa tulevalle kaudelle. Kuten aiemmin tässä ketjussa tuli todettua, Rautakorven joukkueissa on ollut aina ainakin 4 ketjua hyökkääjiä, joilla on kohtuullisesti liigakokemusta tai vastaavaa. (Pelkkä kokemus ja hyvät tehot edelliskausilla eivät tosin riitä, vaan valmennus voi todeta Nurmen, Redenbachin tai Kärjen kaltaiset nimimiehet käyttökelvottomiksi omiin suunnitelmiinsa…) Eiköhän hyökkäykseen vielä vahvistusta tule, vaikka kauteen lähdettäisiinkin sillä ajatuksella, että täydennetään joukkuettä myöhemmin.

Menneellä kaudella yksi Tapparan ongelma oli, että neljättä ketjua ei oikein uskallettu peluuttaa säännöllisesti takavuosien Kukin ketjun malliin.

Mielestäni mahdollisuuden antamista on, että Moilanen, Levtchi ja Mäkinen taistelevat nelosketjun laiturin paikasta. Paras suorittaja on vakiokokoonpanossa ja kaksi muuta tuuraavat saikkuja.

2 tykkäystä

Tottakai käydään lävitse sopimusneuvotteluissa, mutta sitä lähinnä tarkoitan, että missä joukkueessa Levtchi voisi saada yhtään sen parampaa tarjousta peliajan osalta? Antaisiko joku muu joukkue Liigassa jollakin lailla enemmän lupausta peliajasta?
Levtchi ei minun mielestäni ole esittänyt vielä mitään sellaista urallaan, eikä ole millään mittarilla poikkeuksellisen lupaava, joten en ymmärrä miten Levtchi voisi edes saada mistään seurasta lupausta paikasta avauksesta.

Mutta se tästä aiheesta omalta osaltani.

Itse joukkueesta sen verran, että tällä hetkellä materiaali näyttää tasapainoiselta ja pelaajistosta pystyy muokkaamaan melko hyvät kentälliset. Pelaajia varmasti silti vielä tulee lisää jossakin vaiheessa ja pitäähän Lekiäkin “tukea”.

1 tykkäys

Kyllä minä ainakin näen peliajan saamisen helpompana jossain muualla kuin Tapparassa.

Anton on kuitenkin “jo” 22v ja uralla pitäisi alkaa tapahtumaan jotain Liigan puolella.

Ennen muuta tuo seitsemän puolustajan ja 14 hyökkääjän kokonaisleveys ei ehkä ihan vielä näytä sellaiselta, jolla kauteen yleensä on lähdetty. Tietty luvut voivat riippua vähän siitä, miten joidenkin juniori-ikäisten tilanteet ja roolit nähdään - silti tilaa jokuselle tulijallekin voisi vielä nähdä olevan…

Oliskohan esim. Has ja sitten tämä Ilveksestä tullut Kukkonen sellaisia, joilla vois olla mahdollisuudet esiintyä liigassa jo ensi kaudella?