Tiesitkö keväällä 2016 että Haapala ja Savinainen ovat kauden 2017 mustat hevoset?
Miten olisivat mustia hevosia, jos tietäisit sen ennakkoon?
Veikkausketjuissa voi veikkailla. Toisaalta saahan mielipiteensä esittää jo ennen kauden alkua.
Itse olen todennut, että jätän nuo veikkailut vähemmälle ja annetaan pelaajien näyttää. Kyllä sieltä puhkeaa niitä timantteja, jos on puhjetakseen. Jääkiekkofanituksen nurjalla puolella on aina se, että oletamme, ettei kehitystä tapahdu. Sitä voi nuorilla pelaajilla tapahtua yllättäenkin ja todella paljon.
Esimerkiksi Malinen on jo nyt parempi pelaaja kuin hän oli, kun hän lähti Tapparasta kierrokselle.
Välttämättä en hirveästi lähtisi keväästä ja mestaruudesta tässä vaiheessa puhumaan. Tavoite se toki varmasti on, mutta joukkue ei välttämättä ole vielä valmis ja paljon on pelejä ennen kevättä.
Oletan että mielestäsi Pyörälä on kuitenkin tähti Kärpissä? Ainakin omissa papereissa on, vaikka hänelläkin heikko kausi alla. Krisse Kuuselahan pelasi melko vahvan kauden joukkueen rämpimisestä huolimatta. Mikäli ikä ei paina, on odotettavissa tutumpaa Kuuselaa. Zaborskylla toinen kausi Tapparassa, miksei se voisi olla vellumaisesti the kausi?
Junttila, Bertrand, Koivisto , Lasu. Ei voi puhua ylijäämistä.
Matti Järvinen ja Tomas Zaborsky ottavat ne kaksi askelta eteen, jotka herroilta jäivät viime kaudella ottamatta.
Hyvä ja tasapainoinen joukkue meillä on.
Mahdollisuus on ihan kirkkaimpaan, mutta silti vieroksun ajatusta, että tässä Kärppien kanssa oltaisiin kaksi ylivoimaista ennakkosuosikkia, kuten mediassa on esitetty.
Tämän kauden rosterissa ehkä juurikin tuo tasainen materiaali saattaa
olla se juuri tämän kauden juttu. Kyllähän tuo nyt lähtökohtaisesti tämän
kauden liigan tasoon on varsin hyvä joukkue.
En itsekkään usko, että näillä mennään koko kautta, mutta itselleni
on mieluisaa nähdä, että nyt on omia junnuja paljon tulossa ja niitä
muualta hommattuja täytemiehiä ei paljoa neloskentässä/Leki-osastolla nähdä.
Itse odottaisin että tulevalla kaudella Zabo, Malinen ja EJ on niitä
ratkaisupelaajia. Varsinkin EJ:n ja Zabon kohdalla kuitenkin puhutaan
taas aika ratkaisevasta kaudesta, koska sopimukset ovat katkolla ja nyt
pitäisi tulosta tulla. Ojamäki tai Lontoon Matti voi olla myös se tämän kauden mustahevonen…
…Itseasiassa Matti from London on jo noissa CHL peleissä ollut yllättävänkin hyvä.
Maailmanluokan analyysiä, täytyy sanoa. EJ pelasi hyvän kauden Sveitsissä viime kaudella, ja Pyörälä ei mahtunut edes kokoonpanoon pleijareissa. Toinen on mielestäsi tähti ja toinen keskinkertainen vahvistus. Moilanen pelasi vissiin yhden pelin kokonaan preseasonilla, niin sen perusteella hän on kaukana liigatasosta vaikka pelasi mainion pelin silloin? Malinen on CHL-pistepörssin top5:ssä ja Ojamäki sekä Zabo on pelannut mahdottoman lupaavasti, mutta kun ei kukaan voi kehittyä viime kaudesta niin kaikki on keskinkertaisia? Komppaan @Juissi27 :ä, että luojan kiitos et ole mitään alemman kastin joukkuetta alkanut kannustamaan.
Ja muistuttaen, että EJ on palaset hiukan enemmän hukassa kuin muilla, kun palaa ristiretkeltä takaisin, eri maasta ja eri tavoista… toki samaan koppaan laitettava myös Malis Jakke mutta hän nyt oli ja näyttää jatkavan viime kauden hurmiotaan.
Ehkä EJ kun tuli muita myöhemmin mukaan niin kestää päästä vauhtiin, ehkä…
Kyllähän tuota Malinen-Zaborsky -yhdistelmää nyt tosiaan kelpaisi katsella ihan maltilla vähän pidempäänkin, etenkin jos / kun tulostakin vaikuttaisi syntyvän… Pari hyvää vetoa ampunut Ojamäki taas saattaisi sopia hyvinkin esim. J-M. Järvisen syöteltäväksi, kuten ylempänä jo esitettiin - jospa molemmat pysyisivät mukana vauhdissaankin siinä?
Yksi kuviteltava mahdollisuus palapeleissä voisi kenties olla myös siirtää Erkinjuntti tasapainottamaan alempia ketjuja, eli tuomaan sinne muuten ehkä puuttuvia käsiä ja kiekollisuutta. Näin pääsisi samalla ainakin täydellisesti eroon siitä vanhasta ykkösketjusta, jonka sakkailut ja vaisuus viime otteluissa ehkä johtuivat virhekytkennöistä.
Luoto on mielestäni yhä edelleen sellainen pelaaja, joka parhaine huumoreineen sopii ilman muuta kokeiltavaksi ihan täysipainoisten tulosketjujenkin kamppailija-ratkaisijaksi. Mutta vaikutti nyt CHL-avauksissa olevan jostain syystä suht näkymättömissä, mitä luuloa tilastotkin aika selvästi vahvistivat. Kärsivällisyyttä…?
Katsotaan nyt, onko Karjalainen sivussa Liigan alkaessa ja miten siihen mahdollisesti reagoidaan. Ketjujen ja vastuiden tasapainottamiseen, vai enemmän muutosten minimaalisuuteen ja tarvittaessa tiivistämiseen pyrkien - vaiko miten ihmeessä?
Ylipäätään savotat ovat kai aluissaan, ja palasia & asemia vasta haetaan, se sopii ihan hyvin tähän vaiheeseen. Malttavaisesti kohti liigakauden massiivisia avauspläjäytyksiä.
Ilvesfoorumilla alettaisiin nopeasti näin negatiivisella kirjoituksella epäilemään sellaiseksi piilotapparatrolliksi, mutta ei lähdetä täällä sille tielle.
Olet oikeassa siinä, että mitalipeleihin pääseminen on joka vuosi vaarassa ja niin tulisi hyvässä sarjassa ollakin, että mitallipelit ei saa olla itsestäänselvyys.
Mielestäni hyökkäyskalusto on nimilistaltaan viime kauden alun tasoa ja tuntuu tasapainoisemmalta ja paremmin roolitetulta.
Eihän viime kaudellakaan ollut varsinaisia hyökkäyksen “kärkitehoilijoita” kuin Zaborski ja Kärki, joiden taso ei lopulta ollut ihan sitä mitä odotettiin. En ainakaan odottanut M. Järvisestä ja Ojamäestä “kärkitehoilijoiden” pelaamista, vaikka kärkiketjujen miehiä olivatkin aiemmissa joukkueissaan.
Todelliset “tähtihankinnat” tulikin sitten kesken kauden ja niin voi tälläkin kaudella tapahtua. Pitäisi toki silti Erkinjunttia ja myös Malista kohtalaisen kovina hankintoina tässä sarjassa. Zaborski saa sitten tällä kaudella olla pisteissä sillä tasolla, mitä jo viime kaudella odotettiin.
Pidän hyvänä asiana jos nuoret pelurit saavat peliaikaa ainakin kauden alussa, vaikka sitten nelosessa ja jos ei taso riitä, niin sitten isolle vastuulle Lekiin ja joku “tähtihankinta” kehiin.
Jos kuitenkin halutaan, että nuoret pelaajat kehittyvät ja seuran sisältä nousee pelaajia kärkikenttiin, täytyy nuorille pelaajille antaa aikaa myös kasvaa pelimiehiksi. Niin toimitaan myös tähtiä vilisevässä Kärppäorganisaatiossa.
Hyvin sanottu. Näin kävi Ilveksessä Suomelle ja Meskaselle osin sen takia, ettei nimimiehiä ollut varaa hankkia.
Itse koen, että jos suoraan verrataan viime ja tämän kauden Tapparaa, niin yksilötasolla Tappara on heikentynyt, mutta se ei tarkoita, että olisi joukkueena sitä tehnyt. Kuten vuosi sittenkin sanoin, niin katseet kääntyvät päävalmentajaan, joka määrittää paljolti miten pitkälle tuolla rosterilla mennään.
Viime kaudelle saatiin siirtomarkkinoiden kuumimmat nimet ja todellinen tähtisikermä. Ei sekään tie ole mikään varma, niin kuin nähtiin. Koko kausi todellista tuskaa ja ilot jäivät välieräsarjan voittoon. Iso pettymys vaikka hopeaa tulikin.
Tälle kaudelle joukkue on varmasti lähellä sitä mitä Tapparan budjetilla saa. Erkinjuntti tuskin oli ykkösvaihtoehto kalliiksi hyökkääjähankinnaksi, mutta se nyt saatiin ja ei ole huono pelaaja. Malinen on nyt jo ottanut hienosti paikkansa.
Eiköhän joukkue muutu kauden aikana 3-4 vahvistustuksella ja näistä on pitkälti kiinni kevään iskukyky. Voidaan löytää suoraviivaisuutta tasapaksuun hyökkäykseen.
Nuorten pelaajien kehityksessä Kärpät ja Tappara ovat kaikkein haasteellisimmissa tilanteissa. Maine hyvänä kasvattajaorganisaationa on kova, mutta totuus on ihan muuta. Kun tilaa ei ole (ollut) pariin vuoteen liigarosterissa, lähtee/lähetetään lupaavia nuorten maajoukkuetason pelaajia mestikseen (siis parempiin organisaatioihin kuin Leki tai Koovee) muihin liigaseuroihin tai lopettaa pelaamisen. Harvoin sieltä palataan omaan seuraan. Kun hankitaan melko suurilla euromäärillä pelaajat muualta, ei nelosketjun jämäminuutit eikä Leki kasvata ja kehitä, kun näytön paikkoja ja kärsivällisyyttä ei riitä pelaaviin ketjuihin… Muutamia poikkeuksia on. Nyt nähtävillä että esimerkiksi Tapparan kestojunnu Levtchiä ajetaan sisään ja annettaneen mahdollisuus, mutta en ihmettelisi että jos ura jatkuu, niin muualla kuin Liiga-Tapparassa.
Tapparalla on niin paljon lahjakkaita nuoria ettei mielestäni oo mitään järkeä vahvistaa joukkuetta ennen siirtorajaa. Pelaaja ei kehity kuin pelaamalla ja mielestäni siirtorajalla saakka kuuluu antaa nuorille vastuuta niin paljon kuin pystyy.
Se on nimenomaan näin, että tilanne on haasteellinen, jos pitää kehittää omia junnuja edustuksen paikoille ja samalla taistella joka kausi mitaleista.
Tällä hetkellä Tapparalla ja Kärpillä on rosterit joissa mielestäni onkin pyritty tuomaan omia junnuja kokoonpanoon ja samalla säilyttämään kilpailukyky joukkuessa.
Näkisin niin, että Rauhala, Luoto ja Levtchi ovat niitä omia junnuja joita ajetaan kohti vakiomiehiä(eri rooleissa vielä, tasonsa mukaan). Ojamäki, M.Järvinen ja Karjalainen ovat nousemassa vielä sille seuraavalla tasolle “peruspelaajan” tasolta ja kaksi ylintä kenttää ovat ns. valmiita ykköskorin miehiä. Sitten kun aikanaan mm. Zabo, EJ, Malinen siirtyvät pois pitää “peruspelaajista” nousta sille tasolle.
Minä siis ymmärtäisin sinun kritiikkisi hyökkäyksen taitotasoa kohtaan niin, että kaipaisit vieläkin parempia ykköskorin miehiä ja samalla, toki junnujen sisäänajoa? Korjaa jos olen tulkinnut väärin.
Sanoisin, että Liigan kilpailukyky ja Tapparan maksukyky ovat sillä tasolla, että kovinkaan paljoa parempia pelaajia ei niille paikoille löytyisi. Lisäksi kiinnostaisi tietää mielipiteesi, kenen nykyisen kärkipelaajan sopimuksen olisit valmis purkamaan ja maksamaan siitä korvauksen, jos siis tähtiä kärkeen hankittaisiin?
Kyllä on muissa seuroissa asiat paremmin, ehkä Jokereita ja Espoota lukuun ottamatta. Tässä Messille listaa: HPK, Ilves, TPS, Ässät, HIFK, Pelicans, Sport, Saipa, KooKoo. Myös Lukko ja JYP jonkin verran edellä, vaikka rosterihankintoja paljon ulkopuolelta . Lukossa satsataan nuoriin, sekä omiin että muualta nuorina ja lupaavina Raumalle hankittuihin esim B- ja A-ikäisiin. Asia käy parhaiten selville tutkailemalla rostereita, pelaajien kasvattajaseuroja ja syntymäaikoja.
Kyllä, juuri näin, parempia ykköskorin miehiä ja junnuja tuleville vuosille, pidemmän tähtäimen projektilla. Kun pelataan mitaleista, niin esimerkiksi Malinen ja Erkinjuntti voivat pelata ihan ok tai häipyä näkymättömiin tehojen puolesta. Sentteritilanne myös sellainen että Lontoon Matti voi vetää tänään nelosketjua, huomisessa pelissä ykkösketjua. Kyllä nykykiekossa pitää olla selkeämmät tuloksentekoroolit ja niihin kärkipelaajat.