Tappara roster 2018-19

Tämä tuli viime kaudella harvinaisen selväksi ja moneen kertaan.

Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee.
Uusi Liigakausi alkaa vasta perjantaina.

1 tykkäys

Minusta pääsy finaaleihin on menestystä.

17 tykkäystä

Kuka kelpaisi menestystä tavoittelevan joukkueen ykkössentteriksi?

Jos nyt ihan täysin rehellisiä ollaan niin menestystä tavoittelevan joukkueen ykkössentteriksi sopii kuka tahansa, jonka joukkue menestyy ylipäätään.

Jos katsoo Liigasentteristöjä niin juuri sentteristössä Tapparaa on just nyt tosi vaikea nokittaa. Jos Tapparan senttereillä ei menestytä niin muiden toivo on ihan kohtalaisen vähäinen.

5 tykkäystä

Rosteri on tälläkin hetkellä ihan menestyskelpoinen. Paperilla vähän tasapaksuhko. Aavistus individual effortia ei olisi pahitteeksi. Toki siitä on raikkaalla, rohkealla ja aktiivisella (l.pelaavammalla) pelisapluunalla saatavissa tuostakin nipusta irti.

Malinen on riittävä ykkössentteri. Oli sitä jo keväällä HIFK:ssakin.

1 tykkäys

Nimenomaan pelaavalla pelillä tästä rosterista on vaikka mihin. Hyökätään ja puolustetaan yhdessä. Aktiivista ja laadukasta syöttämistä.

1 tykkäys

Malinen ei ole riittävä ykkössentteri, JMJ ei ole, Matti Järvinen ei ole, Jasu ei ole ja Rauhala vasta paska onkin, kun ei mahdu edes keskellä pelaamaan.
Helvetillinen ongelma Tapparalla käsissä, ei löydy laadukasta keskikaistaa.

On tämä kyllä taas…

38 tykkäystä

Ainoa mahdollisuus on siis, että Jarkko ei ole kehittynyt yhtään tuosta keväästä 2015? Miksi ei olisi potentiaalinen ykkössentteri tulevaksi kaudeksi?

3 tykkäystä

Mulla on tähän tasapaksuksi haukuttuun miehistöön kovempi luotto kuin viime vuonna vastaavaan aikaan tuolloiseen liikaa tähtiä vilisseeseen ryhmään. Tästä tulee vielä hyvä juttu.

7 tykkäystä

Taidanpa ottaa talteen tuon jutun. JMJ tekee pelikunnossa ollessaan n. 40 pojoo mummoassa.

Malinen on ihan eri pelaaja kuin 2015, tuolloin saappaat joihin astui oli ehkä vähän isot. Nyt ne on sopivat. Ollut koko uransa vähän latebloomer ja kehitystä on tapahtunut näihin päiviin asti, pikkuhiljaa. Kaikesta huokuu että #28 on nyt kolmekymppisenä valmis vaikka 1-sentteriksi mestaruutta tavoittelevaan Liiga-joukkueeseen.

2 tykkäystä

Piipahtihan Malinen maajoukkueessakin KooKoo aikanaan. Ei kai sinne sentään ihan ketä tahansa valita.

Ykkössentteri on toki joukkueen tärkeimpiä jätkiä. Vähän kuin ykköskassari ja ykköspakki. Kuitenkin hieman ylikorostuu jutuissa mielestäni nyt. Voittava joukkue, jopa mestari, ei aina tarvitse ylikylän ykkössentteriä. Ei edes tietyn tyyppistä ykkössentteriä. Ja vielä mitä Maliseen tulee, eikös maalin päässä ollut mestaruus ainakin nimellisenä ykkössentterinä?

6 tykkäystä

Onhan noi jotkut viestit melkosen provosoivia, mutta toisaalta oon tyytyväinen, että tämmönen kiekkoa ja erityisesti Tapparaa käsittelevä ketju pysyy pinnalla ja kerää viestejä. Kyllä tässä itse asiaa on jo kaivattukin!

Tapparan senttereistä on ollu puhetta, ettei riitä mestaruutta tavoittelevan jengin ykkössentteriks. No onpa kumma! Mun mielestä Tapparalla on kolme ykkössentteriä, joilla kyllä kelpaa loppuhuipennusta kohti mennä. Jasunki tekeminen tässä liigakauden aluspeleissä on semmonen näyttö, että harvassa jengissä olisi kolmos-nelossentteri. Lyhyempi Järvinen on tasonsa näyttäny ja se taso riittää Liigassa kyllä komeasti! Jan-Mikaelista tää homma ei jää kiinni, oli sitte ykkönen tai kakkonen. Mistä olis voitu saada Malista kovempi kaveri? En tiedä. Toivottavasti nää pessimistit kuitenki katto nää kaudenaluspelit. Oli siinä ykkössentterin näyttöjä kerrakseen.

Ja hankinnat. Ei Tappara mikään änäriseura oo. Onko joku joukkue saanu kovempia vahvistuksia ku Tappara? Malinen, Mäntylä, EJ? Kysyn ihan vilpittömästi ku en tiedä. Onko joku muu viimeaikoina onnistunut junnujen esiintuomisessa Tapparaa paremmin? Toki jossain pikkuseurassa tyhjennysmyyntien jälkeen voidaan antaa pelipaikka puolelle tusinaa omia junnuja, kun on pakko. Mutta lukekaa mitä @Messi kirjotti Tapparan strategiasta junnujen osalta. Se oli täyttä asiaa ja hyvin kuvioita avaava tiivistelmä.

6 tykkäystä

Tapparalla on ihan riittävät sentterit mestaruuden voittamiseksi. Piste.

Mutta paperilla näitä hommia ei ratkota. Moni muukin asia vaikuttaa menestykseen. Pelitapa, taktinen puoli jne.

6 tykkäystä

Tasavahvan ja tasapaksun ero on veteen piirretty viiva. Tätä ongelmaahan meillä tavallaan oli jo viime kaudella, jos nyt hopeamitalistilla voi isoja ongelmia olla. Kärppien joukkueessa oli kuitenkin nähdäkseni isommat sisäiset tasoerot: Kovemmat huiput ja heikommat syvyyspelaajat. Tämä kuitenkin osoittautui voittavaksi kombinaatioksi, molempien onnistuessa roolissaan.

@vilttiketju:n näkemys on nyt ymmärretty - osa on sitä puoltanut ja osa kiistänyt. Loppujen lopuksi homma on kuitenkin aina myös suhteessa vastustajaan. Media on ennakoissaan ollut melko luottavainen Tapparaan. Avainpelaajia on taas lähtenyt, jokunen on tullut toiseenkin suuntaan ja kaikilla on jälleen yhtäläinen mahdollisuus nousta (tai laskea) uudelle tasolle.

Tässä vaiheessa kautta asiasta on kuitenkin mahdoton mitään muuta enää sanoa, koska meillä on hyvin vähän dataa otteluista muita liigaseuroja vastaan. Joukkue on nyt tämä ja luultavasti pysyy tällaisena vähintään verorajalle asti.

Ehdotan että katsellaan vähän pelejä alle ja mietitään sitten lisää.
(Alkaa meinaa menemään vähän juupas-eipäs tasolle tämä juttu.)

Ping @valvojat

15 tykkäystä

Voi hitsin hitsi, kun ei taas tänäkään vuonna menestytä. Sentterit on mitä on, kärkipelaajat puuttuvat, maalivahdit katsomaton kortti ja juniorit eivät saa peliaikaa.

Olisi jo perjantai!

7 tykkäystä

Viime kaudella runkosarjassa 55 peliin 32 pistettä ja playoffeissa 13 peliin 10 pistettä tehnyt Malinen, joka on ollut loistavassa vireessä preseasonilla ja johtaa Tapparan pistepörssiä CHL:ssä on max 30 pisteen mies? Asia kunnossa.

11 tykkäystä

Ylivoimalla tulosta tekee menestyvässä seurassa yksi ykkössentteri, etenkin ratkaisupeleissä. Jos niitä on kolme ja vaihdellaan viikoittain, se on yleensä merkki siitä että ylivoima on hakusessa eikä toimi täysillä tehoilla. Tietty jos Tappara on poikkeus joukosta ja hyvää ylivoimatulosta tekee 4 sentteriä, niin mikäs siinä. Itse en siihen usko. Ja hankinnat: voi olla että muistan väärin, mutta mielestäni Tappara ei ole lähtenyt useinkaan, jos koskaan, lentoon paluumuuttajahankintojen kautta. Nyt näitä 3 ja vieläpä uransa ehtoopuolta lähestyvää hankintaa samalle syksylle. Junnujen esiintuominen: Kotkaniemi, Heponiemi, Kakko , Kupari, Saarela, Heiskanen, Mäenalanen, Ylönen esimerkkejä, saaneet liigaseuroissaan suoraan aseman tuloksentekoketjuun, vaikka tulleet suunnilleen suoraan junnusarjoista liigaan. Tapparassa hyvätkin ja potentiaaliset junnut pistetään välille A1 aition poppariosasto-Leki-ylimääräinen hyökkääjä/pakki-nelosketju, yleensä vieläpä vuosikausiksi. Pitäähän Mäntylöille ja Erkinjunteille ym. konkareille antaa tilipussinsa arvoista peliaikaa.

Kupari, Mäenalanen, Heiskanen eivät saaneet. Saarela meni Poriin isomman roolin (ja palkan?) perässä, koska sieltä sitä roolia tuntuu helpommalla saavan. Heponiemen ja Ylösen osalta jury on ulkona ja Kakko=Laine.

Veikkaanpa, että Puistola-Simontaival-kaksikko, kun aikanaan Liigaan tulee, ei juutu A1-aition vangeiksi.

Ai niin, Haapala aloitti aikanaan kakkosketjussa.

6 tykkäystä

Ideana hieno nämä junnut. Mutta noin kovat lupaukset eivät yleensä kahta kautta kauempaa Liigassa pelaa. Ja riski siihen että ensimmäinen kausi menee enemmän tai vähemmän Liigaan totuttelussa on suuri. Eli pitkällä tähtäimellä tämä ei ole mielestäni kannattavaa.

5 tykkäystä