Tappara roster 2018-19

En nyt tiedä, oliko Kemiläinen tänään erityisen hasardi. Jonkin verran hasardihan se on melkein aina.

Minusta lähinnä tuntuu, että sekä Kemiläinen että yllä spekuloitu Rantakari eivät ihan valtavasti ressaa näistä syksyn peleistä.

Koska näistä kahdesta herrasta toisella toimii pää (eikä ihan aina sekään) muttei jalat ja toisella lähinnä toisin päin, jälki on sitten marraskuussa sellaista kuin se on ollut. Ihan kivastihan nämä pärjäävät tuolla pakkien pistepörssissä ja niin pois päin. Molemmilla on myös ihan noheva tuo lyöntilaukaus.

Molemmilla on myös edellä mainituissa heikkouksissa napsu pari ottamatta lajin absoluuttiselle huipulle, mikä on Tapparan ja tapparalaisten kannalta hienoa.

Näitä kavereita voi joskus vielä tulla ikävä, vaikka just nyt harmaita hiuksia välillä aiheuttavatkin.

2 tykkäystä

Katsoin tuossa sattumalta yhden toissa kauden kevään pelin kokoonpanoa, ja siinä ei ollut kuin kahdeksan pelaajaa, jotka edelleen ovat Tapparassa (Karjalainen oli silloinkin loukkaantunut). Miten tässä on tapahtunut näin iso myllerrys kokoonpanossa vähän varkain?

Ps. Ja ainoastaan Bonsaksen ja Salonen lähteneistä pelaavat toisessa Liiga-joukkueessa.

1 tykkäys

Tää alleviivaa sitä, kuinka hyvin Tappara on onnistunu pelaajien kehityksessä. Muutaman vuoden jo ollu tämmönen trendi, että Tapparasta lähdetään isompiin kaukaloihin. Toisaalta kertoo myös siitä, että Tapparasta ei oo tarve lähteä toiseen liigajoukkueeseen, vaikka millon mistäki välirikosta saa lukea. Vielä ku tähän yhdistää sen, kuinka positiivisesti muualle lähteneet pelimiehet puhuu Tapparasta ja mahdollisesta paluusta Tapparaan, ni kyllä Mikki co. hyvin on hommansa hoitanu.

5 tykkäystä

Onkos nyt niin, että ensin Rauhala oli laidalla ekat kymmenen peliä, sitten J-M Järvinen seuraavat kymmenen? Nytkö taas Rauhala seuraavat kymmenen?

Voi olla, mutta kyllä mä 20 pelin perusteella sanon, että JMJ ansaitsee sentterin paikan ennen Rauhalaa.

3 tykkäystä

Katselin tänään joukkueen rosteria ja mietin, että riittääkö se taistelemaan mestaruudesta. Eli vertasin sitä Kärppiin. Tulin siihen lopputulokseen, että riittäisi, mikäli joka jätkä pelaisi sillä tasolla mitä häneltä odotetaan. Siis maksimipotentiaalimegahypertasolla. Mutta kun ei pelaa, vaan alisuorittajia on jokaisessa joukkueessa AINA. Tällä hetkellä näytettäisiinkin olevan oululaisia perässä seuraavilla osa-alueilla: maalivahtipeli, puolustus, hyökkäys ja valmennus. Eli ei paljon missään.

Maalivahtien osalta Heljanko on ollut nuorille maalivahdeille tyypilliseen (vrt. Vehviläinen, Lankinen, Ruusu, Husso ym. ym.) tapaan otteissaan epätasainen. Veikkaan, että ensi tai viimeistään sitä seuraavalla kaudella Betoni on jo Liigan top 3. Nyt kuitenkin täytyy tarkkaan pohtia, että mikä tämän kauden tavoite on. Jos tavoitteena on voittaa mestaruus, niin jotain luultavasti tarttis tehrä. Ja yksi pointti on sekin, minkä joku hyvin toi esiin tuolla haaveiluketjussa, että Betonin loukkaantuminen olisi myös katastrofaalista.

Pakiston osalta ollaan mielestäni niin sanotusti hänessä. Ei ehkä ihan pärjätä terävimmän kärjen osalta Kärppien KHL-ukoille, mutta ollaan kuitenkin riittävän lähellä. Kiekollista taitoa ja laajuutta löytyy, kätisyydet pelaa ja Bloodin tulon myötä myös alivoimalle löytyy sotureita. Puolustus on kokonaisuutena mielestäni Liigan top 3, mutta epävarma maalivahtipeli on horjuttanut sitäkin ajoittain.

Hyökkäyksessä on yksi ongelma tällä hetkellä. Nimittäin johtavien pelaajien tasaisuuden puute. Jotta Kärpät voitaisiin haastaa, niin täytyisi joko olla neljä suht tasaisesti tulosta tekevää ketjua TAI sitten pari ns. tehoketjua tyyliin takavuosien Särkänniemi. Koska Liiga on yhä enenevissä määrin kasvattajasarja, pyrkii suurin osa joukkueista nimenomaan jälkimmäiseen eli rakentamaan joukkueensa niin, että kärki on terävää ja sitä täydentävät sitten Liiga-jyrät ja omat junnut. Näin yrittää Tapparakin tehdä ja näin ollen mielestäni Tapparan kärki ei ole tehnyt riittävän tasaisesti kovaa jälkeä ja toisaalta ns. secondary scoring osasto ei tällä hetkellä riitä sekään. Tappara on Liigan jaetulla 9. sijalla tehdyissä maaleissa.

Valmennuksen osalta ollaan sen verran Kärppiä jäljessä, että Kärpät on saanut uuden pelitavan toimimaan nopeammin ja paremmin, mutta en usko tietotaidossa olevan juurikaan eroa. Ehkä joku hengenluoja tuohon voitaisiin tuoda?

4 tykkäystä

Tämä tuli isona yllätyksenä:

Ja tämä on siihen selitys:

Välillä tulee pelejä, joissa totutunvastaisesti ladotaan helposti 4-5 maalia (lisäksi oli se yksi pätkä missä hävittiin joka peli 5-3 tai 5-4). Sitten on ollut pari sellaista 0-1 maalin putkea, kun on vaihdettu uuteen ketsuppipulloon. Silti tuntuu siltä, että olisi tehty paljon maaleja ja omiin olisi vaan mennyt liikaa.

1 tykkäys

Mutta viimeseen 10 peliin jaetulla 3 sijalla tehdyissä Ja päästetyissä 2. Sijalla…

5 viimestä peliä
Eniten tehtyjä ja toisiks vähiten päästettyjä. Kelkka alkanut kääntymään?

3 tykkäystä

Tietynlainen ongelma on sama kuin viime vuonna; kärki ei ole niin terävä, mitä ihan runkosarjan TOP-3 sekä mitalisijoille yleensä vaaditaan. Kuuselahan on aiempina kausina näitä kahta viimeisintä lukuunottamatta ollut ns. kakkosketjun laituri. Lähtökohtaisesti aiemmin oli Nemo, sitten pari kautta Palolaa ja lopulta Savinainen ja Haapala sitä ihan Liigan terävintä kärkeä hyökkäyksessä. Kuusela tehnee sen 40-45 pistettä, mutta yleensä noilla pistemäärillä ei kaverit kärkijoukkueiden ykköspyssyjä ole.

Viime kaudella TOP-50 pistepörssissä ainoana Tapparasta oli ainakin suuremman osan kaudesta Kuusela, hänkin taisi olla siinä aika kauden loppupuoliskolla jossain 40.-50. sijalla. Meillä on kuitenkin tällä hetkellä kolme nimeä Kuuselan lisäksi (Malinen, Zabo ja Ojamäki) myös TOP-50:tä, mutta toki suunta on vähän se, että käy niin kuin viime vuonna, ja meillä ei sellaisia Liigan kärkitason pistenikkareita ole tänäkään vuonna.

Pakisto on kyllä kokonaisuutena jotenkin huomattavasti kivempi kokonaisuus, kuin viime kaudella, ja Kemiläinenkin taas mättää tehoja.

2 tykkäystä

Onneksi Liigan taso on laskenut, niin tuolla terävyydellä ollaan molemmilla kausilla viimeisimmän tiedon mukaan top 3 ja taisi joku mitalikin tulla keväällä.

1 tykkäys

Millä tavalla koet Liigan tason laskeneen? Ja poikkeuksiahan on aina, mutta kyllä sieltä yleensä tuppaa useampi kärkijengin kaveri löytymään pistepörssin TOP-50:n joukosta.

Ajattelin vain, että kun yleensä tämä kärjen terävyys ei ilmeisesti riitä, mutta on tässä puolitoista kautta riittänyt. Taisi mennä viisastelun puolelle.

2 tykkäystä

Ei se oikeastaan mennyt. Itse jäin myös miettimään, että tarviiko olla joukkueessa sitä terävää kärkeä? Vai riittääkö se, että on laajuutta?
Tällä kaudellahan Tapparan tehdyt maalit on ihan hyvällä tasolla. Silti on aika hiljaista pistepörssissä Tapparan pelureiden osalta.

Kyllä mää näkisin, että meidän kärjellä (Ojis, JMJ, Zabo, Ej, Malinen, VMV, Otso…) on kaikki edellytykset olla keväällä hyvinkin terävä.

E. Ja sitten on vielä toinen mokoma jätkiä, joilla on samat edellytykset vähän pienemmällä todennäköisyydellä. Ja kyyllähän Mikki jonkun kuhan siirtorajalla naaraa “läksiäislahjaksi”.

2 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Keskustelua Liigan tasosta

7 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Pelaajahaaveilut 2018-19

Onkohan Saipa peli 2-0 tappiolla vastaus kysymkseen = ei riitä laajuus. Samoin viimevuoden finaalitappiokin ehkä.
Eikös meillä ollut mestaruusvuosina terävää kärkeä kuten Laine.
Toki nyt ei ole runkosarja ihan vielä puolessavälissäkään, joten vois tutkailla onko rosterissa ketään josta voisi nousta se terävä kärki.

Ai että yks hävitty Saipa-peli osoittaa sen, varsinkin kun sitä edelsi pari voittoputkea. Joskus tulee iltoja että tökkii, pääosin on kulkenut hyvin.
Ei sillä, kyllä tuonne yks maalintekijä mahtuis mutta pitää olla todella hyvä.

3 tykkäystä

Ei tässä nyt yhden pelin jälkeen mitään paniikkia. Nuo edeltävät, vaikka JYP-, HIFK-, Ässät- ja tämä SaiPa-peli, näyttivät ettei pelkkä jauhaminen tuota riittävästi maaleja. Pientä vajetta siellä maalinteon yksilötaidossa on.

4 tykkäystä

Joukkue on pelannut hyvin, mutta ei tuo maalinteko erityisen hyvältä ole näyttänyt tässä viime aikoinakaan. Ei huono, mutta ei loistavakaan. Suvereeni hallinta ei lopulta hirveästi lämmitä, jos maaleja ei saada tehtyä (tune. vaikka se IFK-pelin eka erä).

Tapparalla ei ole mitään syytä lähteä paniikissa kaupoille. Joukkueessa on leveyttä maalintekoon. Kuuselat, Ojamäet jne. tekevät maaleja kyllä. Mutta se suvereeni maalipyssy mallia Palola, Laine tai (jälkimmäisen kauden) Savinainen puuttuu. Se on viime aikojen otteista näkynyt selvästi, vaikka joukkue on pelejä voittanutkin.

Tulos on tärkein, siitä pelataan. Mutta vähän pitää välillä vilkaista sen tuloksen taaksekin

3 tykkäystä