Tänään voisi laskea kuinka monta kertaa Lehterä kaatuu aloituksessa.
Oli sentään ennen ykkönen hei!
Tää on jopa sangen outoa peluutusta Tapolalta. En muista vastaavaa.
Jussi on ajatellut, että herättelee jätkiä ‘alentamalla’ ketjun ns. kakkosketjuksi. Nähtäväksi jää kuinka tämä psyykkaus toimii, kun Tapparassa tuolla ketjun numerolla ei ole suurta merkitystä.
Ymmärrän tuskan tuossa Lehterän ketjussa. Kontiola kuitenkin, oliko HPK:ssa pelatessaan, kertoi kuinka haluaa mahdollisimman vähän vaihtelua. Olisko tässä taustalla sama? Enkä tarkoita, että se olisi hyvä asia tai oikein, mutta olisko Lehterä toivonut myös pysyvyyttä laidoilleen.
Kaikki kunnia valmennuksen tietävyydelle ja tekemiselle, mutta kuinka Vittasmäki sitten on ylivoimassa? Viime kaudella Tuulola pelasi silloin tällöin pelasi ylivoimaa ja pelannut tätä aikaisemmin urallaan, mutta nyt Vittasmäki nähdään parempana ratkaisuna.
Itse ajattelisin tätä asiaa, että miksi ei kokeilla jotain out of the box? Vaan tyydytään tähän nyt nähtyyn keskikertaisuuteen.
Huolestuttavaa jos Lehterä saa päättää kaverit vierellään. Varsinkin kun kaverit vuotaa omiin kuin seula
Lehterä & Merelä 13 maalin aikana omiin kentällä ja Savinainen 12:sta
Eikös juuri kokeiltu out of the box ja Tanus laitettiin viidenneksi ylivoimalle. Minä en osaa tuohon sanoa, miksi Tuulola einylivoimaa pelaa, loukit? Vittasmäki veti myös rankkarin Saksassa, joku idea noissa taatusti on.
Eihän Tapolalla, kai(?), ole mitään syytä tehdä joukkueen hommaa mahdollisimman hankalaksi ja piruuttaan olla laittamatta hyvää yv-pelaajaa ylivoimalle?
En tiedä, onko näin, joten palstatotuutta tästä ei tarvitse tulla. Onhan se huolestuttavaa, mutta monella on myös oletusarvo, että homma paranee heti, löi siihen ketä vaan tilalle. Ei se niinkään varmasti mene.
Lehterät ei pärjää vastustajan ykkösketjuille, jos nyt ns. Kakkosketjuna saisi heikomman ketjun vastaansa ja pärjäisikin.
Eikös Tapparalla ole tänäänkin peluutusetu?
Toisaalta kotijoukkuehan sen päättää muutenkin, mikä ketju menee mitäkin ketjua vastaan. Eipä tuolla numeroinnilla niin väliä.
Ehkä ykköset pelaavat reeneissä hyvin. Ja ehkä Jussi haluaa antaa heille aikaa, koska näkee potentiaalia.
Joo ei se mikään automaatio ole. Fakta vain on se että tällähetkellä Lehterän kenttä vuotaa pahasti omiin ja sen tarvitsisi muuttua nopeasti. En tiedä auttaako siihen kavereiden vaihto vai asenteen muutos vai mikä, mutta jotai tarvis tapahtua
Ja SaiPan maalilla Tapparan hyökkääjät toivottaa ei niin tervetulleiksi iso ja ilkeä kanukkipakki Greg Moro!! Toivottavasti kuitenkin pistetään vaan kiekkoa pussiin ja hihkaistaan: “Soom moro!”.
Joku kasvojenpesu on pakko tänään tehdä. Ei koko syksyä voi rämpiä, se karkoittaa yleisöä katsomosta. Ainakin itseni.
Lupasin eilen isoja muutoksia. Haistatan itelleni pitkät paskat. Ja hakkaan päätäni seinään, betoni sellaiseen, niin, että veri roiskuu. Vsp.
Tänään vakioveikkaus, Kelleher pääsee tänään taululle. Esiintyy edukseen. Ja syytäkin on.
Jokin tekniikkavirhe tai jokin Jori Lehterällä aloituksissa on. Isoja vaikeuksia ollut koko kauden. Vaikka Petri Kontiola ei eilen aloittanut ihmeellisen hyvin, niin Lehterää vietiin aloituksissa.
Totta. Lisäksi Lehterän tulisi saada maagisuutensa taas esiin myös ylivoimalla. Tukkoista on, toivottavasti aukeaa.