Tappara U20-nuoret 2024-25

Minulla on sellainen periaate ollut aina, että pelistä ei lähdetä ennen summeria. Kerran olet paikalle vaivautunut, niin ei niin kiire pois voi olla.

11 tykkäystä

Tätä toivon todella nyt etenkin suunnuntaina. Se voi olla kausi katkolla tai mahdollisuus laittaa ylivoimainen suosikki lomille.

Ja esimerkiksi Espoossa nähtiin tänään miksi ei kannata lähteä nuorten kamppailusta ajoissa. K-Espoo johti kahden erän jälkeen 5-1 ja kolmannessakin 6-2 mutta voitti ottelun lopulta 7-6. Eli mitä vain voi tapahtua nopeassa ajassa.

2 tykkäystä

Sama periaate, perustelen itelleni että vaikka kuinka ketuttaisi niin jotta kiekkojumalat hymyilee aikanaan tiukassa paikassa niin ketutus kuuluu kärsiä. 59.59

3 tykkäystä

Tasaviisikoin pelaaminen oli kohtuu tasaista, mutta yv:llä Lukko oli selkeästi terävämpi. Samoin mv-pelissä oli pieni ero Lukon eduksi.

Lukko oli selkeästi Kärppiä tasokkaampi joukkue.

Omiin silmiin pisti mm Ahvenjärvi, Kotajärvi ja Ahonen.

4 tykkäystä

Omiin silmiin pisti ehkä hiukan ylioptimistinen kärkiäijien kuormitus ottelun alkupuoliskolla.

  1. ketju oli jälkimmäisen puoliskon pelistä mielestäni puhki.
    Ahonen ei liikkunut enää mihinkään ja Ahvenjärvikin hiipui vaikka alkupuolella ottelua oli erittäin näkyvä!

Peli olis ollu eri, jos olis ekan erän painostuksella päästy taululle. Aikalailla junnuissa peluutetaan kärkeä.

On aika palata myös tämän sarjan pariin ja nythän on edessä sitten tärkein ja kovin viikonloppu. Tänään kello 14:00 Raumalla ja huomenna täysin samaan aikaan Hakametsässä.
Tämän päivän ottelun jälkeen jommalla kummalla on huomenna siis mahdollisuus laittaa sarja poikki. Vaikka Lukko tähän sarjaan ylivoimaisena suosikkina lähtikin niin Tappara on osoittanut, että se pystyy haastamaan Lukon täysin tasavertaisesti ja siksi sarja onkin 1-1.

Kehityskohteet tämän päivän peliin on erikoistilanteissa ja vedoissa. Tosiaan 5v5 pelissä ei viime ottelussa tehty maaliakaan vaan Lukko teki molemmat maalit ylivoimalla. Tappara taas ei verkkoa omillaan heiluttanut. Myös laukausten taso ja määrä teki viime otteluun notkahduksen ja pelasipa Salonenkin kyllä huippupelin toisessa päässä. Nyt vaan rummutetaan ihan alusta alkaen kunnon höökillä Lukko maalia.

Kokoonpanot taitaa olla samat kun aina ennenkin mutta katsotaan nyt, kun ne meille julkaistaan.

Laitetaan se kokoonpano nyt tänne vielä niin muistuu mieleen. Ja pientä viilausta on tehty, T-M nousee 2.ketjuun ja Chovan siirtyy 3.ketjuun. Rajala vaihtaa laitaa.

TAPPARA 3. puolivälierään seuraavanlaisella kokoonpanolla:

1. ketju
Mikkonen - Väärälä - Ahonen
Kotajärvi - Korkola

2. ketju
Ahvenlampi - Lehtosaari - Teuho-Markkola
Puistola - Juh.Piiparinen

3. ketju
Rajala - Orpana - Chovan
Rantala - Selin

4. ketju
Karjalainen - Vauhkonen - Jul.Piiparinen
Ruusunen

Maalivahdit:
Riekki (Karppinen)

1 tykkäys

Noniin, ylivoimaa. Nyt voisi tehdä maalin.

Herranen aika mikä maali! Oijjoi, Ahvenlampi antaa aivan fantastisen syötön ja Ahonen naulaa. 1-0. Tämä tuli YV:n jälkeen.

Ja lisää! Kotajärvi! Taas lauotaan ihan eri tavalla kun torstaina. Jaa, videolle.

1 tykkäys

Mieletön passi Ahvenlammelta. Ahonen saa laittaa aivan tyhjiin 0-1.

Kotajärvi heittää viivasta kiekon häkkiin. Samalla Lukon pakki työntää Tapparan pelaajan oman veskarin päälle. Videoita kelaillaan, kaiken järjen mukaan pitäisi olla maali.

Mutta eipä ole. 0-1 jatketaan. Ja yhtäkkiä 0-2 kääntyykin 1-1.

3 tykkäystä

K-Espoo pudotti Sportin. 1/4 ulkona top-4 joukkueista.

Ei ole totta, hylättiin. Näköjään saa työntää kaverin veskarin päälle. ■■■■■ mitä touhua

Ja sitten soi. Karua touhua. Tuo maalivahdin häirintä hommaan pitää saada joku tolkku.

Onko siellä Rantala - Kova vislaamassa?

1 tykkäys

No on varmaan.

Raumalaiset, entiset Lukon junnut Nikander-Hyvärinen viheltää.

2 tykkäystä

2-1. On tämä kyllä karua.

Sitten tulee vähän ohhoh-maali. 2-2. Joko hyväksytään?

Teuho-Markkolalta tuommoinen 2013 finaalien Jukka Peltolamainen tsippiohjaus.

2 tykkäystä

Salonen on kyllä hyvä maalissa. Ei voi minkään.

Riekki mitä helvettiä