Tapparan A-nuoret 2018-19

Onko todella niin, että A-junnujen pistepörssiä ylivoimaisesti johtava Waltteri Merelä on Tapparan kasvatti ja edustaa nykyään Pelicansia?

1 tykkäys

B-junnuissa nähtävästi siirtynyt Tapparaan?

Ja pelannut pari edellistä KooKoo peliä myös liigaa.

Kyllä se pikkujunnuissa pelasi Tapparassa ja oli ihan hyväkin, mutta en muista että miksi on Eliteprospectsin mukaan käynyt Uplakersissa. Eikö sitten ole mahtunut Tapparan CSM:ään. Messihän Merelästä jo alkukaudesta kirjoitti, kommentoinee asiaa.

Tässä ihan youtubea, että vielä C2-ikäisenä oli Tapparassa.

4 tykkäystä

Merelä on Ylöjärveltä kotoisin, mikä selittänee Uplakersissa pelaamista. Samaa vuosikertaa kuin mm. Laine, ei ole junnuissa kauheita tehoja tainnut koskaan tehdä. Minulle ainakin pienoinen yllätys nuo tämän kauden tehot. “Late” bloomer?

Sivukorvalla kuulin viime keväänä siirron taustasta, ettei kokenut Tapparassa olevan mahdollista päästä pelaamaan Liigaa. Heh, ja itse asiassa muistan kuulleeni lauseen “toisin kuin jossain KooKoossa”.

3 tykkäystä

[quote=“kmalainf, post:147, topic:10112, full:true”]

Kyllä Waltteri muistini mukaan oli pienemmissä ikäluokissa ihan parhaasta päästä (kun tiputetaan siitä pois Laine, Räsänen ja Mäkinen).

Jos ei mahtunut Tapparan CSM:ään syystä tai toisesta, niin periaattessa pelaaminen Uplakersin B2-Mestiksessä lienee ollut järkevää, saanut varmaan pelata niin paljon kuin huvittaa.

Muistaakseni itsekin kirjoitin, että yksi syy siirrolle on varmasti mahdollinen pääsy Liiga-rinkiin, tämän vuoksi esim. Nikkanen palasi JYPistä Jukureihin.

http://www.tilastopalvelu.fi/ih/historia/

Tuommoinenkin sivusto löytyy. Sieltä se Mereläkin löytyy Tapparasta jo ihan D-junnuista asti.

Liittymättä hirveästi tähän ketjun mitenkään, 11-12 kaudella Tapparan D1:ssä pelannut paljon jo Liigassakin pelanneita. Laine, Mäkinen, Merelä, Vainionpää, Koppanen, Innala. Sekä tietenkin Räsänen vielä lisäksi.

4 tykkäystä

Tulipa itselleni yllätyksenä tuolta Joona Koppasen ja Jere Innalan nimi. Osaako joku sanoa olivatko nämä olleet pidempääkin Tapparan junnuissa vai vaihdelleet vain joukkuetta “vuosien välien”.

Koppanen ainakin on alunperin LeKistä ja pelannut Tapparassa vain tuon kauden. Siirtyi sitten Kooveeseen ja sieltä Ilvekseen. Innala on pelannut ainakin Kooveessa myös pienempänä, Tapparassa vietettyä aikaa ei itellä tiedossa. Tuon kauden jälkeen siirtyi kuitenkin pois.

2 tykkäystä

Merelän ketju A-nuorissa on ihan sarjan kärkimiehiä joten ei ihme että johtaa pörssiä ansaitusti. Ketjukaveri Hämäläinen on toisena pinnoissa. Iso loikka viime kaudesta josta osansa söi loukkaantuminen.

HPK-Tappara 3-4

0-1 Rasinaho (Vanhatalo)
0-2 Wehmas (Niemi, Has)
1-3 Tuomaala (Räsänen, Parkkari)
1-4 Has (Räsänen, Tuomaala)

Nikkinen 33 torjuntaa

12 tykkäystä

TUTO-Tappara 1-4

1-1 Kivimäki (S. Peltola, Aalto)
1-2 Vanhatalo (Rasinaho)
1-3 Räsänen (Siuro, S. Peltola)
1-4 Vanhatalo (Niemi) TM

Nikkinen 38 torjuntaa

8 tykkäystä

https://www.instagram.com/p/Bq6_oAnBVgE/?utm_source=ig_share_sheet&igshid=1h4fxnlzkqk6t
Vanhatalo ollu taas pahanteossa.

13 tykkäystä

Vanhatalo looks like Barkov sr, tulee vahvasti mieleen pappa-Barkov!

Noin viikon verran alkusarjaa jäljellä ja tärkeitä pelejä edessä. Tänään vastassa vieraissa Kärpät ja pitkästä aikaa rupee oleen jalkeilla ykkösmiehistöä. Kivimäki, Hälli ja Kinnari toipuneet pelikuntoon ja LeKistä mukaan hyppää Tanus ja Simontaival.

Kärpät-Tappara 3-1

0-1 Parkkari (Vanhatalo, Kinnari)

Nikkinen 36 torjuntaa

5 tykkäystä

Tänään vieraskiertue jatkuu Jyväskylässä. Eiliseen kokoonpanoon lisätään vielä tulivoimaa Sami Moilasen muodossa.

4 tykkäystä

Tänään pitäisi ottaa pisteet ettei käy hassusti jatkopaikan suhteen.

1 tykkäys

JYP-Tappara 3-2

0-1 Tanus (Moilanen)
0-2 Tanus (Simontaival)

Nieminen 24 torjuntaa

Vaikea on aina tuo jyppikin voittaa, ihme juttu.

4 tykkäystä

En ole kaikkea lukenut, mutta onko Mestis maajoukkue tauolla vai miksi Tanus, Moilanen, Kasper on vetänyt A:ssa?

Jos A:lla on tärkeitä pelejä niin eiköhän Tappara halua parhaan mahdollisen joukkueen kentälle?
Tämä vain ihan omaa arvausta.

1 tykkäys