Tomáš Záborský

Miettikääs missä Zabo olisi nyt jos kausi olisi mennyt kuten täällä toivottiin.
Aivan oikein, Zabo olisi Koreassa ja Tappara joutuisi pärjäämään ilman häntäkin.
Ollaan siis tyytyväisiä edes tämän suhteen että Zabo ei ole Koreassa.

@BlueOval ei välttämättä. Slovakian jääkiekkoliitolla on jotain keissejä, jonka vuoksi aniharva kiekkoilija suostuu edustamaan. Zaborsky myös ilmoittanut jo jokin aika sitten, että maajoukkueura on paketissa.

7 tykkäystä

Ok, uusi tieto mulle.
Olisiko olympialaiset muuttaneet miehen mieltä?
Siihen emme onneksi saa vastausta.:wink:

1 tykkäys

Taisi puhella joskus taannoin (haastattelussa) niin, että mikäli tilanteet liitossa muuttuisivat, niin sitten voisi olla avoin mahdollisille maajoukkuetehtäville. Ellen nyt ihan väärin muista.

Edit: Tuoltahan se löytyikin, eli AL 12.12.2017:

"Tomas Zaborsky ei ole pelannut kolmeen vuoteen Slovakian maajoukkueessa. Hän ei ole kuitenkaan sulkenut maajoukkueovea lopullisesti.

–Slovakian jääkiekko oli pitkään kaaoksessa. Siellä oli lakkoilua ja kaikenlaista sekoilua. Nyt näyttää vähän paremmalta. Entinen NHL-tähti Miroslav Satan aloitti elokuussa maajoukkueen GM:nä. Hän on saanut asioita järjestykseen, vaikka vielä onkin paljon tekemistä.

Satan kyseli Zaborskya maajoukkuetehtäviin marraskuun liigatauolla.

–En voinut lähteä, koska Tapparalla oli tuolloin CHL-pelit JYPiä vastaan. En osaa sanoa, mitä tapahtuu jatkossa. Voin pelata maajoukkueessa. En sano, etteikö se olisi mahdollista."

https://www.aamulehti.fi/urheilu/tomas-zaborsky-muistelee-varikkaita-khl-kausiaan-monesti-ajattelin-ettei-tama-voi-tasta-huonommaksi-menna-mutta-niin-se-vain-meni-200598396/

4 tykkäystä

Mies on jaellut nyt jonkun aikaa melko nättejä passeja pelikavereille… Joiden paremmalla avopaikkojen / tyhjiin puttailujen osumaprosentilla olisi muutama syöttöpistekin enemmän. Voisikohan jopa ylivoimista löytyä vielä hiukan kiekollisempaa roolia tosiaan…? (Taisi olla @peterra, joka tuon perään jo aiemmin kyseli.)

2 tykkäystä

Lisää röyhkeyttä ylivoimalla, ja halua tehdä oma ratkaisu. Näillä eväillä menisi pisteiden valossa jo pitkälle.
Iso mutta tässä vaan on se että Rautakorpi taitaa olla kanssani eri mieltä.

Jaa niin että Rautakorpi kieltää röyhkeyden ylivoimalla.

Nyt oikeesti… :smiley:

1 tykkäys

No enpä sitten muuten tiedä, miksei mitään sellaista siellä näy.
Off-topiccia.

Joo, “skate skate skate” vaan kaikuu taukoamatta penkin takaa, kun Zabo pitää kiekkoa ylivoimalla.

1 tykkäys

Ok. No pakkohan sen on olla syynä sitten.

1 tykkäys

Rautakorpi on universaali alkusyy(pää), kaiken liikuttaja, herra isoherra.

Ehkä se on tosiaan paljon pelaajasta itsestään kiinni. Mietin vaan, että lisätty kiekollinen tila / rooli voisi tuoda vielä lisää mahdollisuuksia sekä noille syötöille että ehkä laukauksen yllättävämmälle käytölle.

1 tykkäys

Paljostahan Rautakorpea syytetään noin yleisesti, mutta jos puhutaan ihan oikeasti esim. Tapparan ns. syvistä arvoista niin kyllähän Rautakorven kausille on aina ollut tyypillistä se, että pelaajat suosivat riskittömiä vaihtoehtoja ja arvomaailmassa ansaittu 1 piste tulee 3:n voitetun edellä noin karkeasti.

Ja tämä ei ole mikään suolaaminen - haukkuminen tjms.

Zaborsky on “slaaviluonne”, jonka slaaviluonnetta on tällä kaudella pidetty piilossa. Kyllä valmentaja osittain vastaa joukkueensa arvoista ja Tapparan arvoissa näkyy tänäkin päivänä kliinisyys ja riskittömyys. Pelaajat valitsevat lähes aina kategorisesti riskittömän vaihtoehdon, jos on tarjolla myös riskiä sisältävä.

Tämän huomaa aika helposti kolmansien erien lopussa. Eli jos joskus Rautakorpea syytetään niin kyllä sille ainakin arvomaailman osalta on ihan pelitavallista näyttöä päälle. En usko, että Rautakorpi suoranaisesti kieltää, mutta kuitenkin arvovalinnat joukkueessa vaikuttavat paljon pelaajiin.

En tiedä, miten tämä liittyy ketjuun, mutta omasta elämästäni esimerkiksi se on näkynyt meillä työpaikalla, että pomomme arvostavat tulokellisuutta ja myynnillisyyttä. Se heijastuu ihan koko henkilöstön tasolla siihen, että suorituksista arvokkaimpia ovat rahalliset.

4 tykkäystä

Eikös Rautakorven joukkueissa eri aikoina ole kuitenkin myös erilaisia “slaaviluonteita” ihan menestyksekkäästi ollut taiteilemassa ja taistelemassa…?

No joo, kai noissa arvomaailmoissa voi olla jotain perää. Ja aika paljon epämääräistä ehkä samalla… En toisaalta kyllä ainakaan itse ole missään vaiheessa ajatellut, että Tapparan arvoihin sopisi esim. Zaborskylta joku ylimielisesti ailahteleva esiintyminen. Onneksi sellaista ei ole nähtykään. Kaikki pelaajat eivät varmaan sopeudukaan, mutta Z:n osalta en ole kyllä menettänyt toivoa tässä suhteessa millään lailla…

1 tykkäys

Mutta ei kai kukaan voi väittää tosissaan, että Rautakorpi kieltää röyhkeyden ylivoimapelissä?

5-5 peli on eri asia, mutta kyllä ainakin kollektiivina on löytynyt rohkeutta hakea voittoa loppuun saakka tasatilanteessa.

Puolustuspeli on aina ollut Rautakorven tavamerkki ja siihen on iso vaatimustaso.

1 tykkäys

Arvokeskustelu pelaajien kohdalla on AINA epämääräistä kuten arvokeskustelu on ylipäätään. Kannattaa kuitenkin huomata, että ihmisiä ovat pelaajat, valmentajat ja kaikki muut myös jääkiekossa. Ihmisiin vaikuttaa valtavan paljon se, miten erilaisiin asioihin suhtaudutaan. Olemme ns. sosiaalisia olentoja ja ihan vaan valmentajan kehonkieli antaa jo monenlaisia viestejä siitä, millainen toiminta on arvojen mukaista ja millainen ei ole.

Ja vaikka me kuinka yritämme persoonaamme muuttaa niin siltikin imemme sen ympäristön arvomaailman itseemme ja lopulta toimimme alitajuisesti niiden mallien mukaan. Zaborsky on sopeutunut erinomaisesti Tapparaan ja valmennuksen vika ei ole se, että hänen pelistään puuttuu. Mutta tosiasiallisesti hän on parantanut kauden edetessä, mutta terävyys puuttuu kokonaan. Terävyyden puuttuminen näkyy kulmapaineina, joissa Zabo luottaa liikkeeseen enemmän kuin taisteluun. Zaborsky saa pelin aikana kovin vähän aikaiseksi tilanteita, jotka edistävät joukkueen peliä hyökkäysalueella.

Tunnetilakontrolli on aikuisten ihmisten leikkiä, johon kaikkien on totuttava. Toinen pelaaja, joka harjoittelee joka pelissä tunnetilansa säätämistä on Repo. Repo on loistava pelaaja, kun hän pääsee pelaamaan omilla vahvuuksillaan ja hän saa oikean tunnetilan päälle. Silloin, kun Repo ajaa itse omaa tunnetilaansa alas niin hänen vaistopelaamisensa terävöityy, joka johtaa hyviin ratkaisuihin nopeasti. Sen sijaan - hänellä ja Luodolla - on nähdäkseni se ongelma, että tunnetila myös herkästi menee yksinyrittämiseksi ja puristamiseksi, josta seuraa harhasyöttöjä ja pyrkimyksiä liian nopeisiin ratkaisuihin.

Luonne on meillä kaikilla. Niin Zabolla, Revolla ja Jukalla.

3 tykkäystä

Sama. Ja ainakin ulospäin on näyttänyt Tapparassa erittäin sitoutuneelta joukkuepelaajalta.

Juu, en väitä, ettei olisi luonteita, arvoja ja tunnelmia. Vaan nimenomaan monisyinen aihe se, kuka löytää milläkin tavoin itsensä ja vahvuutensa missäkin ympäristössä (eli ns. “sopeutuu”).

Zaborskyn kohdalla oma huomio kiinnittyy tällä hetkellä kuitenkin enemmän pelillisiin tekijöihin kuin luonneulottuvuuksiin. Väläyksittäin siellä näkyy hyvää. Nyt kun maaleja ei ole tullut ihan odotetusti, niin antaakin joka pelissä muutamia huippujakeluja kavereille. Oikeastaan jo IFK-kausilla kunnostautui paljon myös syöttelijänä. Mielenkiintoista…(?!)

'14-'15 15+32
'15-'16 27+21

Oletko kuullut sisäpiiristä jotain sellaista, mitä me emme tiedä?

Edit.

Rautakorven ja Zaborskyn välillä siis?

Tulee vielä, ennemmin tai myöhemmin! :muscle:
E. Kuva siis Zabon Instagramin storysta.

20 tykkäystä

Huomaa kyllä kaukalossa jo nyt, että hommia on tehty. Ei hyydy ihan yhdestä tai kahdesta kulmaväännöstä/spurtista.

Kiekon kanssa on sitten ollutkin hankalampaa.

3 tykkäystä