Koska Zaborskyn vierellä oli kuumempia senttereitä. Nyt siinä vaihtuu joka toisessa pelissä Malinen ja joka toisessa Matti Järvinen.
Mun mielestä niin kävi mm. Jukureita vastaan ainakin kerran. Ei Zabo mitenkään selvästi päässyt irti, mutta pääsi kuitenkin. Sen jälkeen maalipaikka ja huono veto - kuten usein aikaisemminkin.
Zabo kärsii tällä hetkellä ketjukavereistaan. Melko yksin puurtamista oli eilinen peli. Tilanne jossa painoi itse maalille, niin katsoin että Ojamäki hiihteli jossain ihan muualla ja Malinen oli aivan pelin ulkopuolella. Ojamäen taantuminen on yksi Zabon tehojen vähenemisen syy.
Zaborskylla on ollut marraskuussakin paikkoja, mutta tuuri ei ole ollut puolella ja tehoissa on tullut pieni pudotus edellisiin kuukausiin verrattuna (toki yksi marraskuinen peli on vielä pelaamatta ja muutamalla lisäpisteellä tilasto näyttäisi jo paremmalta…).
Erittäin hyviä pointteja! Tällä hetkellä nimenomaan Malinen näyttää hiihtelevän aivan varjojen mailla. Myös tuo pohdinta laukauksista ja ripareista on naulan kantaan.
Minusta menee tänään kategoriaan tahtomaali. Zaborsky halusi tehdä tuon maalin ja runttasi sen väkisin. Zaborsky tuntuu saavan sen tarvittavan lisäsytykkeen juuri IFK:ta vastaan. Tyylikäs suoritus tämäkin maali. Juuri tuohon kohtaan tarvittiin sellaista maalia ja Zaborsky teki sen aika väkisin ja melkoisen yksin.
Rehti Joe tuli vihellyksen jälkeen mallikelpoisesti selkään. Antoi palautetta ja Joe siirtyi linjurin taakse huuteleen. Toivottavasti maali auttasi saamaan lisää maaleja.
Otteluseurantaan kirjoitin ensimmäisessä erässä, että aina pitää ajaa sinne maalille, myös oman laukauksen perään. Tämä oli tilanteessa, kun Zaborsky pääsi laukomaan vapaasti keskeltä ja Engren pudotti kiekon pyörimään selkänsä taakse. Zaborsky kaartoi kohti kulmaa.
Tässä maalissaan sitten jo totteli ja meni sinne karoille runnomaan.
Huomattavaa myös kuinka Joke Finley pyörii tuossakin ilman mailaa maalin edessä kuin puolukka… lähtee vielä väärän äijän perään ja tekee Zabolle tilaa napauttaa kiekko sisään.
Shhh, Santtu tekee kohta jutun tuosta tuuletuksesta.
2 tykkäystä
ProTappara
(Tamminiemessä, mutta ei jakamassa pesää.)
1087
Tämänpäiväistä peliä en ole nähnyt, mutta en ole about koskaan nähnyt kärkikenttien pelaajaa, joka ei juuri ollenkaan osaa rakentaa peliä/auttaa ketjukavereita oikein ajoitetuilla syötöillä.
Vähän turhautti itseäkin katsella eilen peliä. Zaborsky tekee kauhean määrän töitä ja koska on nopea, pystyy sillä tavalla auttamaan joukkuetta. Vastapainoksi tulee myös virheitä esim oman alueen lähdöissä, sellaisia pieniä mihin peli kuolee. Samanlaisia kiekollisia ongelmia on sitten kun pitäisi pelata pitkiä hyökkäyksiä ja hakea laadukasta maalipaikkaa. Zaborsky on enemmän vastaiskupelaaja joka on ennen tehnyt paljon maaleja nopeista iskuista, ja nimenomaan maalit tulleet sen kautta että pääsee nopeudellaan useampaan maalipaikkaan per peli, joista sitten joskus tekee maalin. Tapparassa laatupaikkoja tulee vähemmän Zaborskyn tyylillä, ainakin nykyisessä ketjussa. Tokalla erätauolla mietin että kun ajatuksissani miestä kritisoin, niin varmaan ratkoo pelin kolmannessa erässä. Ja tulihan se yksi läpiajo jossa Westerholm veti pidemmän korren kun Z haki rystyllä jäätä pitkin aukkoa maalivahdin torjunnasta.
Enpä usko että radikaalisti tehokkaampaa tai parempaa Zaborskyä tullaan Tapparassa näkemään. Työnteon kautta maalit tulevat, ja jos jostain leftin puolen maalintekijä löytyy niin slovakin paikalla voisi sellaista kokeilla.
Ei välttämättä todella. Toisaalta Zaborsky on pelaaja, joka kyllä täyttää paikkansa. Itseluottamus on vaan tosi pakkasella ja tältä osin juuri nyt ei onnistu mikään. Pari maalia tekisi tuohon hyvää. Nää on vähän pyörittelykysymyksiä, mutta eilen oli aika selvää, että Zaborsky kärsi Malisesta.
Malinen & Zaborsky kuuluvat molemmat omalla tavallaan suosikkipelaajiini, mutta eniten rassaa tuo Maliselta usein nähty ylikontrollointi. Malinen on hyvä pitämään kiekkoa ja erityisesti eilen moni tilanne omasta mielestäni kuoli siihen, että Zabo ja Ojamäki on paikoilla valmiina niin Malinen jää riplaamaan kiekkoa neljän vastustajan keskelle.
Zaborsky kyllä täyttää paikkansa, mutta onnistumisia saisi taas tulla. Kyllähän hän alkukaudella teki paljon pisteitä, joten erittäin hyvä pistepotentiaali on vieläkin olemassa. Toisaalta se on ollut tämän Rautakorven uuden pelitavan keskeinen ongelma useammallakin pelaajalla, että maalipaikat on kortilla ja niiden hyödyntäminen vähissä.
Bloodin somea linkitetään niin paljo, että laitetaan nyt Zaboltaki. Zabon päivityksistä paistaa perheen merkitys ja kaikki vaikuttais olevan hyvin. Tärkee juttu ulkomaalaisvahvistuksille. Pikkuzabo on nyt vuoden ja olispa magee ku 16 vuoden päästä liigajäitä Tapparan nuttu päällä piirtelis suomalainen Elias Zaborsky.