Tyler Kelleher

Minä laittaisin Ojamäen, Savinaisen tai Merelän alemmas. Siksi aikaa, kun Kelleher kokeilee. Mutta turha näistä ressata, taatusti Tapolalla on paras tieto ja tarvittaessa lähtee eteenpäin viemästä pelipaikkaa.

Edit. eikä nuo Puhakan tehotkaan varsinaisesti maagiset ole. Eikä ole aina ollut hyvä pelillisestikään mielestäni. Lisäksi vain yksi on uudessa sarjassa sätkimässä.

1 tykkäys

On ollut yllättävänkin köykäinen. Tapola sanoi ennen kautta et pärjäisi kaksinkamppailuissa, no ei todellakaan pärjää. Granath esimerkiksi ollut huomattavasti fyysisempi, nopeampi, parempi ja kaikkea muuta.

3 tykkäystä

Kelleherin. Ennen Rauhalan paluuta pitäisi vain selvittää onko Kelleheristä joukkueelle hyötyä missään muussa roolissa kuin nelosen laidassa.

Ojamäen voi tiputtaa, koska hän on niin kokonaisvaltaisen hyvä pelaaja tällä hetkellä, ettei otteet paljoa tuosta notkahtaisi.
Savinaisen voisi surutta pudottaa, koska nyt tuntuu, että hänelle on kirjoitettu lappu, johon on sementoitu paikka Jorstin vierellä vaikka otteet olisi mitä.
Puhakkaan vähän sama kuin Ojamäkeen.

Tässä ei nyt olla selvittämässä kuka pitäisi tiputtaa yläketjuista pois, vaan sitä onko Kelleher Liiga-tason pelaaja. Sen selvittämisen ajan joku muu voi kyllä vetää alemmassa ketjussa.

2 tykkäystä

Nyt oot niin selkeesti paketoinu ton, että pitäis jo ymmärtää. Onnistui paljon paremmin kuin itseltä.

Sehän tuossa on, mitä olen jo nostellut, että valmennus on taatusti paremmin kartalla ja tilanne voi olla esimerkiksi se, että pidetään kokeneempi pelaaja sen aikaa, kun Rauhala palaa. Palkka Kelleherillä juoksee, niin ennen kapteenin paluuta ei ole järkeä laittaa eteenpäin.

Lokakuu on vasta alkanut ja jostain syystä Kelleheriä ei voisi kokeilla paria peliä Lehterän vierellä, koska ei ole ”ansainnut” sitä? En ymmärrä.

Muutenkin tuo ykkönen on nykyisellään ihan hämärä, kun siinä on joukkueen kaksi fyysisintä laituria ja sitten meillä on näitä ketjuja joissa laitureilla tekee tiukkaa päästä kaikkiin Särkänniemen laitteisiin.

17 tykkäystä

Tapparan jääkiekkojoukkueessa ei ole kai koskaan päässyt pelaan parhaiden kanssa, pelkästään sen takia että oletusarvoisesti onnistuis siinä paremmin. Meille faneille tämä olisi looginen siirto, mutta mitä sitten jos onnistuu Lehterän kanssa? Niin onnistuu todennäköisesti moni muukin. Jos on tuotu joukkueeseen tekemään tulosta, pitäisi pystyä tuomaan leveyttä ja pisteitä myös niihin muihin kenttiin. Jos ainoa paikka missä Kelleheristä on apua joukkueelle olisi joukkueen ykkössentterin laidalla, niin rekry on mennyt reisille.
Ei ne lupaavat junnutkaan pääse ykköseen, vaikka me ajatellaan sen olevan loogista vaikkapa A-junnuissa syntyneiden pisteiden valossa.

6 tykkäystä

Ei näytä onnistuvan kovin helposti. 5v5 peli ei toimi, omissa soi. Hankittu tekemään tulosta, eikä ole junnu. Ihn perusteltua kokeilla, ennen kuin sopparia puretaan. Tai jos ollaan luovutettu, niin miehelle uusi seura. Turha sitä nelosessa on peluuttaa, jos tulosta halutaan.

Ei Kelleheriä ole edes hankittu Tapparan ykkösketjuun, vaan kakkos- kolmosketjuun + ylivoimalle.

Täytyisi sielläkin tulosta saada aikaan tietyssä määrin. Nyt toki pudonnut neloseen ja viltityksiäkin on nähty.

1 tykkäys

Ymmärrän pointin, mutta en aivan osta tätä mitä on nähty. Aika jääräpäisesti on Savinaista pidetty Lehterän vierellä ja kauniisti sanottuna aika heikosti on mennyt pelillisesti ja sen näkee miten omissakin kolisee. Eikö hänkin voisi tuoda leveyttä ja osaamista alempiin ketjuihin siinä missä Kelleher? Hieman oudoksun ajatusta, että hankitulta pelaajalta tätä vaaditaan jolla ei ole Tapparassa taustaa, mutta muilta ei.

3 tykkäystä

Olet myös oikeassa. Vaikeaa tästä kaikesta tekee se, että ykköskenttä on pelannut jo hetken niin huonosti, ettei kukaan heistä peliesitysten perusteella kuuluisi ykköseen. :sweat_smile:

2 tykkäystä

Tässä täytyy nyt ymmärtää myös se, että Savinainen yms kovemman palkan pelaajat tuskin tulevat pelaamaan nelosessa peliäkään. Ei nämä taiteilija persoonat jää pelaamaan hajaminuutteja.

Toisinsanoen ketään ei voi nostaa Savinaisen edelle koska palkkapussi? Eihän silloin voi tällä logiikalla nostaa Henrikssonia tai Puhakka myöskään ylemmäksi, koska lienevät hyökkäyksen halvimpia pelaajia.

@cace6969 Eikö tuota samaa logiikkaa olisi sitten voinut käyttää viime kaudella Bertrandiin? Olihan hänelläkin näyttöjä aikaisemmilla vuosilla. Kuitenkin olit häntä kokoajan kenkimässä.

Niin ja näillä nyt on ylipäänsä aika kovia näyttöjä, että homma on toiminut tässä sarjassa. Ja muuallakin.

Siksi heihin myös luotetaan enemmän.

1 tykkäys

Ymmärrät varmasti pointin :slight_smile:
Kelleherin selän suoristelua valmennus katsoi eilen noin 40 minuuttia ja sitten riitti.

Tapparan tavoitteet on käsittääkseni edelleen voimassa ja sen mukaan on toimittava.

1 tykkäys

Tässä ei nyt ole se pointti, että pitäisi päästä ykköseen. Hommattu tulosvastuuseen, mutta pelaa alhaallaa ja sitä kautta ei oo tullu tehoja ja ollaan heittämässä pois. Ei tarvii ykkösessä vääntää mutta voi se sinne kakkoseenkin laittaa. Merelä tai Oijis toiselle laidalle kaveriks.
Puhakka ei ainakaan itseäni tällä kaudella ole vakuuttanut vielä, niin siksi esim Kelleheriä voisi koittaa kakkosen laidalla Puhiksen tilalla

Ei ihan noinkaan, mutta enemmän luottoa ja malttia tälläisten pelaajien kohdalla on.

Jos homma menisi niin, että heti kun tulee huono jakso, niin neloseen vaan, niin paletti menisi totaalisen sekaisin ja henkilökemiat myös.

Bertrandin kohdalla odoteltiin useampi kausi, että homma lähtee kulkemaan palkkapussin edellyttämällä tasolla ja se on ilman muuta liikaa ammattilaisurheilussa.

Kelleher on valunut ylhäältä alas, kuin Kärki konsanaan, eli kyllä mahdollisuuksia on annettu. Huomenna on taas paikka lyödä all in pelipaikkansa suhteen.

Yksittäinen peli kakkosessa ei oo kyllä juur mitään. Moni muu saa kontata ja yks ulkkari saa kuraa niskaansa? Niin kuin yllä joku mainitsi, niin tarvis savin/merelän kaltaisen laiturin tuomaan fyysisyyttä.

Eli onko Veli-Matti Savinainen nyt suurempi pelaaja kuin seura?

Ei, olenko nyt niin väittänyt? Heität Savinaisen neloseen jämäminuuteille, niin eiköhän arvonsa tunteva kokenut pelaaja minuutit löydä sitten jostain muualta.

Tämä on Kelleherin ketju. Savinainen ollut hyvä maalin edessä ylivoimalla.