Luin mielenkiintoisen uutisen: Lidl on lähtenyt tukemaan nuoria urheilijoita. Hieno homma.
Kova harjoittelu vie aikaa ja jättää ansiomahdollisuudet aika vähiin. Eikä ainakaan noilla nuorilla urheiljoilla palkkiot päätä huimaa sikäli kun mielikuvani pitää paikkansa.
Eipä tuossa mainita paljonko kukin saa, mutta jotain kuitenkin. Lisää tällaista. Nuorista voi vielä jotain tullakin.
Kävin vilkaisemassa niiden sivultakin, urheilijoista kerrotaan, muttei tuen suuruudesta.
Yleisurheilijoita on eniten, mutta myös muiden lajien harrastajia.
Hieno juttu! Melkoisen pitkäjänteistä toimintaakin, kun luvataan jatkaa vuoteen 2024 saakka. Silloinhan vanhimmat tästä aloitusporukasta ovat jo 28- vuotiaita. Joten siihen mennessä on toivottavasti päästy jo pitkälle. Summista ei ole mitään tietoa, mutta jos vuositasolla kyse on miljoonatuesta, niin siitä voi jo jotain arvailla.
Edit: Sen verran täytyy alkuinnostusta hillitä, että varmaankin kyse on miljoonapanostuksesta kokonaisuutena laskettuna vuoteen 2024 saakka. Nyt kun urheilijoita on 16, niin vois laskea tuen olevan vaikkapa… hmm. arveluttaa hieman noiden mentorien rooli rahavarojen suhteen. Eivät kai he vie urheilijoiden rahoja?
Kenialainen Abraham Kiptum juoksi puolimaratonin kaikkien aikojen nopeimman ajan, kun hän taittoi matkan Espanjan Valenciassa aikaan 58.18. Etiopian Zersenay Tadesen maaliskuussa 2010 kellottama maailmanennätys koheni viidellä sekunnilla.
Keskinopeus erinomainen 21,7 km/h. Sataan metriin kului keskimäärin aikaa 16,58 sekuntia.
"Hän pohti ratkaisuaan pitkälle syksyyn, mutta nyt hän oli viimein valmis jo kertomaan sen.
– Viikko sitten tein päätöksen, että niin kauan jouduin sitä asiaa märehtimään. Kyllä minä positiivisen päätöksen tein, että vielä koetetaan heittää, Pitkämäki kertoi tiedotustilaisuudessaan Seinäjoella.
– Ihan satavarmaa se ei ole, pystyykö, mutta sen verran valoisa viimeinen kuukausi on ollut, että on herännyt sellainen kisavietti jälleen kerran. Ja homma jatkuu näillä näkymin."
Aitajuoksijat Annimari Korte ja Lotta Harala julkaisivat sunnuntaina Instagram-tileillään identtiset päivitykset, jossa kaksikko kertoi kilpailevansa vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisissa kelkkailussa.
Eräs juuri Liigaan siirtynyt pelaaja tukee firmansa kautta Wilmaa Tokion olympialaisiin asti mukavalla summalla.
Lisäksi Murrolla on muhkea diili Red Bullin kanssa.
Ei pitäisi menestyksen ainakaan rahasta jäädä kiinni.
Hatun nostan tässäkin asiassa ilmeisesti Jussi Jokiselle…? Kuinka muhkea tuo diili sitten Red Bullin kanssa on? Parisen vuotta Wilma tainnut olla Red Bullin tallissa.
Onko luvassa mitalisadetta? Lipsanen lähteekisoihin tilastokärkenä,se nyt mitään tarkoita,mut…
PERJANTAI 1.3.
Yleisurheilun EM-hallikisat Yle Areena kello 11.55-16.35 ja kello 20.55-00.15 sekä TV2 kello 12.00-13.45 ja kello 21.50-23.53.
LAUANTAI 2.3.
Yleisurheilun EM-hallikisat Yle Areena kello 11.55-15.45 ja kello 19.55-23.00, TV1 kello 12.30-14.58, kello 21.15-22.58 sekä TV2 kooste kello 15.00-15.30.
SUNNUNTAI 3.3.
Yleisurheilun EM-hallikisat Yle Areena kello 11.55-15.40 ja kello 19.55-23.30 sekä TV2 kello 11.55-13.35 ja kello 20.00-23.18.