2000-luvulla syntyneet pelaajat - kultakaivos?

Tätä ketjua ei varmaan ole pelkästään suomalaisille pyhitetty? En ainakaan avausviestistä havainnut tätä.

Tepsin kaksi A-junnua (Samuel Knazko & Juraj Slafkovsky) pelasi tänään Slovakian miesten maajoukkueen ottelussa Latviaa vastaan ja voittomaalin teki näistä toinen, eli Juraj Slafkovsky. Hänestä tuli samalla kaikkien aikojen nuorin pelaaja Slovakian miesten maajoukkueessa.

Uskon, että molemmat saa ensi kaudella mahdollisuuden kokeilla Liigassa. Erityisesti Juraj kohdalla näen paljon Kaapo Kakkomaista polkua seuraavien parin vuoden aikana. Raamit on ainakin kaverilla kohdallaan ja taitoa sekä nopeutta löytyy.

2 tykkäystä

Tähän palaveriin jaksetaan ikuisesti palata.

Itsekin tuolloin seuratoiminnassa mukana olleena, olihan se iso hyppy Nuoresta Suomesta tasosarjoihin, mutta ei siinä nyt kauhean huonoon suuntaan olla menty.

Maksumuuri, mutta aukeaa ainakin vielä incognitona.

Tapparan U20-joukkueesta Itävaltaan ja RB Salzburgin akatemiaan siirtynyt Joona Lehmus päässyt pelaamaan ykkösjoukkueen mukana harjoitusottelun tsekkijoukkuetta vastaan. Vähän erikoinen siirto, mutta voi olla jopa hyvä juttu mikäli pääsee pelaamaan U20-sarjaa kovempia matseja.

1 tykkäys

Onko kellään tietoa missä joukkoeessa Aron Kiviharju tuolla Pohjola-leirillä pelaa?

Ranet.

3 tykkäystä

Kova on tahti nuorella miehellä. Katellan ny rauhassa mitä tuleman pitää.

6 tykkäystä

Jäätävä on kyllä tahti nuorella miehellä, toivottavasti jatkuu koko kausi samaa tahtia.

7 tykkäystä

Tahti on kova mutta otanta on pieni. Jos pystyy samalla ppg:llä vetään koko kauden niin hattua pois päästä. Ei mahdotonta mutta ehkä todennäköisempää, että tahti hiipuu vielä.

Tietenkin toivon onnistunutta kautta Kemellille.
Vaikka muistaa, että Sasha oli jo aivan kurko tuolloin niin silti päässyt unohtumaan kuinka kovan kauden ukko oikeasti veti.

Edit: lisättäköön vielä, että tarkemmin käppyröitä katsoessani tajusin, että ei sen Kemellin tietenkään tarvi samaa ppg:tä pitää ja silti voi mennä Sashasta ohi.

1 tykkäys

Jami Krannila tehnyt vuorostaan ilmaveivimaalin. Vähän kauempaa kuin perinteisesti.

4 tykkäystä

Täällä muutaman kerran otettu kantaa Aron Kiviharjuun. Näyttäisi tehneen TPS U20 joukkueessa 20 ottelussa 4+10 = 14 pisteet. Plusmiinuskin näyttää +13.

Täyttää vuodenvaihteen jälkeen 16 vuotta.

6 tykkäystä

Mäpä nappaan tämän vaikka tänne koska kyseessä luultavasti on kuin onkin jonkinlainen kultakaivos.
Ja myös asia on siinä mielessä lähellä sydäntä että kaverin poika voitti tänään ensimmäisen olympiakultansa, toivottavasti tulee vielä paljon mitaleita lisää.

https://www.olympiakomitea.fi/2021/12/17/vuokatti-suomelle-kultaa-eyof-turnauksessa/

Ja linkki pelaajiin:

Viesti siirrettiin ketjuun: Juniorikiekko pl. Tappara

TPS:n Aron Kiviharjusta tulee ensimmäinen U16-ikäinen 18-vuotiaiden MM-kisoihin pääsevä suomalainen pelaaja. Nähtäväksi jää pelaako kolmet 18-v. kisat.

A-junnujen runkosarjassa tuo Stonien poika teki pakin tontilta 35 peliin 30 pinnaa. Tämån kauden U16 majupeleissa viiteen peliin 2+6=8.

Aika pienikokoinen pakki on kyseessä, ja matala peliasento vielä korostaa vaikutelmaa. Mielenkiintoista nähdä miten kehittyy, pelaako liigaa ensi kaudella, ja miten korkealla lopulta 2024 varataan.

6 tykkäystä

Pistetään tämä ny vaikka tänne!!!

3 tykkäystä

Kyllä tässä tähän mennessä 2000-luvulla syntyneet ovat olleet pikemminkin pannukakku kuin kultakaivos. Maccelli on vetänyt yli odotusten, muut eivät.

Jesperi Kotkaniemi, Anton Lundell. Ei kai ne pettymyksiä kuitenkaan oo?

Mun mielestä molemmat ovat olleet pieniä pettymyksiä siihen nähden mitä NHL-urien alut antoivat odottaa, kehitystä ei ole tullut odotetusti.

Ja kukahan mahtaa olla paras 2000-luvulla syntynyt suomipakki, ei kukaan? Entäpä maalivahti?

Vaikeita kausia tulee usein, kun paikka ylhäällä otettu.

Heiskanen ei ihan kakstonnisiin mene, mutta Kiviharju ihan ikäluokan kärkipäässä ennen loukkaantumista.

Kasper Halttunen voitti OHL:n pudotuspelien maalikuninkuuden tälläten 17 maalia.

London Knights voitti OHL:n mestaruuden voittaen Oshawa Generalsin otteluvoitoin 4-0.

1 tykkäys

Taisi olla eniten maaleja eurooppalaiselta pelaajalta OHLn playoffseissa ikinä.
Ja toiseksi eniten maaleja finaalisarjaan (8), enemmän tehnyt vain Jonathan Cheechoo aikoinaan. :clap:t3::clap:t3::clap:t3:

1 tykkäys