Niin. Erikoinen on kyllä Elorinteen tilanne Tapparassa. Elorinteellä on joka kausi ollut ongelmia paineen kanssa ja Tapolan järjestelmällisessä pelissä pärjäsi hyvin. Pystyi myös nostamaan tasoaan ja tukemaan hyökkäystä, joskus jonkun maalinkin tekemään.
Viime vuodelta tuli tutuiksi Elorinteen käsittämättömät purut rystyllä, joita hän hakee ihan joka tilanteessa. Ei syystä tai toisesta uskalla kääntyä kiekollisena kulmassa ollenkaan vaan pyrkii aina purkamaan rystyllä. Rystypurku jää usein vastustajalle tai se aheuttaa paniikin omiin. Harvakseltaan selviää hommistaan maalilla, mutta nytkin sinne on saanut Elorinteen nenän edestä liukua ja tehdä maalia.
Kehitys on pysähtynyt Tapparassa ja ex-maajoukkuetasosta voidaan vaan haaveilla. Luulen, että pelaajan omankin edun mukaista hakea vauhtia muualta. Tapparassa tuskin lähtee suoritustaso oikenemaan.