Alexander Bonsaksen

Eine Tradition wird fortgesetzt! | Iserlohn Roosters Eipä mennyt Ässiin, KooKoohon, Jyppiin eikä muuhunkaan Liiga jengiin.

Käsittääkseni tärkeä palanen kentällä ja sen ulkopuolella. Kiitos paljon! Tusen Takk!

1 tykkäys

Takk och adjö!!! Kuten jossain sanoin, aivan sairas haku :mikki:ltä vuonojen välistä, varsinkin jos se parikymmenen tonnin palkka ekalta kaudelta pitää paikkansa.
Bonsan peli parani ja parani ja kun ukko sai pelata Kangen kanssa samassa pakkiparissa, tarttui vähän pienempäänkin ukkoon niitä isännän elkeitä joita maalin edessä tarvitaan. Vielä tällä kaudellakin Bonsan painit isompien vastustajien kanssa veti suun hymyyn.
Eihän tällaiselta kaverilta voi pyytää enempää… Bonsa tuli hakemaan Tapparasta niitä steppejä uralleen joita tarvitsi, ja me saatiin vastineeksi tinkimätön puolustaja joka kasvoi pelien myötä. Vielä kun tie käy ulkomaille eikä toiseen Liiga-jengiin niin ei voi enempää pyytää. Kaikki voittivat.

Takk!!! :muscle:

10 tykkäystä
2 tykkäystä

Bonsaksen on Liigaa seuraaville tuttu mies, sillä hänellä on kahdelta viime kaudelta vyöllään kaksi Suomen mestaruutta Tapparan riveistä. Ensi kaudeksi tie vie Iserlohnin joukkueeseen Saksan DEL-liigaan.

− Elämä menee eteenpäin. Minulla oli kaksi ja puoli upeaa vuotta Tapparassa. Henkilökohtaisesti ne vuodet olivat uskomatonta aikaa ja se oli ihmeellinen matka. Tunsin oloni tervetulleeksi Tampereelle heti ensimmäisestä päivästä lähtien, kiitteli Bonsaksen.

Tappara tarjosi norjalaiselle kokonaisvaltaisen mahdollisuuden pelata laatukiekkoa, ja kehittyä myös pelaajana. Bonsaksen halusi jakaa vielä viimeiset kiitokset entiseen kotikaupunkiinsa.

− Niin pelaajat, organisaatio kuin kannattajatkin olivat mahtavia. En tule koskaan unohtamaan aikaani Tapparassa. Jos en enää pelaa siinä joukkueessa, niin ainakin tulen tervehtimään tuttuja ja katsastamaan kaupungin meiningin. Saksassa odottavat kuitenkin uudet seikkailut, päätti Bonsaksen.

60 tykkäystä

"Jos en enää pelaa siinä joukkueessa, "

Lainasin pätkän tuosta Bonsan haastattelusta.
Jos Bonsa on sanonut sanatarkasti noin, niin äärettömän mielenkiintoinen kommentti.:wink:

8 tykkäystä

Tää kaveri ois viel kiva nähä Tapparassa joskus. Heitetää Bonsa ylävitoset jos nähdään viel :clap:

6 tykkäystä

Voi olla että muidenkin seurojen ulkkarit kehaisevat seuraa, kaupunkia, ihmisiä jnejne. lähtiessään, mutta… Kyllä Tappara ja Tampere taitaa vielä vähän parempi paikka olla pelaajalle.

2 tykkäystä

Takke mykke før de allte vør favorit norskmänn!

(Vålerengan murretta)

https://instagram.com/p/BUSQPOUBw61/

Edit. Kiitteli tällä kuvalla meitä Instagramin puolella. Kuvatekstiä en saanut kopioitua.

20 tykkäystä

26 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: BONSAKSEN - tuote/vaatebrändi

Lauantain kunniaksi Instagramin aarteita:
Bonsa ja Mats Zuccarello

https://instagram.com/p/BSVPOYzgtL4/

29 tykkäystä

Onko kukaan seurannut miten Bonsalla on lähtenyt Saksassa kulkemaan?

ALEXANDER BONSAKSEN
IEC V L 20 1 2 3 +5 1 0 14 19 5,3 0 0

Aika perus, omassa roolissaan.

Iserlohn Roosters on sijalle 7.

6 tykkäystä

Poikkarit ainakin toimii tuttuun tapaan.

14 tykkäystä

Latta vetäisee aika reilun sucker punchin tuossa.

4 tykkäystä

https://www.instagram.com/p/BcNOEOmnfTN/?hl=fi&taken-by=bonsa47

source: IG

bonsa47
Rough game yesterday, heading in for surgery tomorrow morning. #BrokenJaw

Nyt tais sattua Bonsaa leukaan.

Ois kyllä hieno vielä joskus nähdä Bonsa Tapparapaita päällä.

3 tykkäystä
11 tykkäystä

Nyt olisi Bonsan Iserlohn Roostersin game worn myynnissä.
Alla linkki huutokauppaan.
https://www.sport-auction.com/game-worn-xmas-uniorg-trikot-17-18-47-gr-xl.html?id=167359

3 tykkäystä