Minusta ei ole mitään syytä jättää huomiotta viime kevättä, josta on nyt aikaa viitisen kuukautta. Silloin jos koskaan olisi tarvittu taikurin esiintuloa, mutta eipä vaan miestä näkynyt tilastoissa - paitsi rangaistusten muodossa. Hävisi totaalisesti kuvasta.
(Sen sijaan playoffeissa joukkueen tehokkain ja myös +/- tilaston paras oli Jukka Peltola, joka monien mielestä oli viime kaudella suurinpiirtein hyödytön ja pelasi alle oman tasonsa.)
Viime kausi oli Levtchin kuudes kausi liigajoukkueen mukana, joten mistään aloittelevasta junnusta ei ole enää pitkään aikaan ollut kyse.
Ei ole kovin harvinaista, että kohti isompia rooleja kehittyville pelaajille sattuu matkan varsille joskus vähemmän loistokkaita oppivaiheitakin (vrt. viime kevään playoffit). Eikä tarkoita, etteikö juuri niiden pohjalta voisi ponnistaa taas eteenpäin kehityksissä.
Tapparan kauden menestyshaaveissa on tietysti varsin paljon nuorten pelaajien onnistumisen ja seuraavien tasonnostojen varassa. Kuten toisaalta konkareiden ja valmennuksen onnistumisten varassakin. Jos jokin lenkki tai oikeastaan kaikki yhdessä eivät onnistu kauden jänteellä ja kevättä kohti melko nappiin, niin tarina tuskin päättyy kovin hienosti. Pientä säätämistä toki voi ja pitääkin aina matkan varrella olla, jos vain päämäärät ja niiden edellytykset pysyvät selkeinä…
Hienoa että Levtchin syksy on ollut heti vahva. Toivottavasti tarttuu vaikka vähän muihinkin ympärillä, ja oikeanlaista vääntöä ja huumoria löytyy edelleen enenevästi sitten tärkeimmissä paikoissa ajallaan.
Edit: …Ai niin, todella hyvä ja tärkeää, että on ruvennut siekailematta tekemään myös maaleja joukkueelleen, mitä joskus toivottukin. Miksi jättää tekemättä, kun kerran taidot hyvin riittävät niidenkin vastuiden kantamiseen.
kmalainf
(Joulun Tapparassa näkevä Matushkin | Levtchi fan club)
786
Tappara on pelannut runkosarjasta lähes kolmasosan, tarkalleen 19 ottelua eli 31,7 %. Näissä peleissä Tappara on tehnyt 50 pelitilannemaalia, eli 2,63 maalia per matsi.
Anton Levtchi on tehnyt alkukaudella tehot 9+9=18. Hän on ollut tehopisteen arvoisesti osallisena 36 %:iin Tapparan maaleista.
Näkisin, että Tapparan ongelmat on jossain muualla kuin Levtchin suoraviivattomuudessa. Huikeaa kautta pelaa, ilo seurata!
Onpa alhaalla Antonin ketju. Tänään normipäivän muodossa kolme tehopistettä ja nyt koossa 24 otteluun yhtä monta tehopistettä. Hallussa myös pistepörssin ykkössija.
Kyllähän Levtchi on juuri siinä kohtaa uraa, että KV-pelejä pitäisi saada alle tuomaan sitä vaatimustasoa mitä seuraava steppi vaatii. EHT:lle vaan ja lisää kokemusta vyötärölle.
On huikea kaveri ja parantanut oikeastaan jokaisella osa-alueella. Viime kaudella loppukaudesta tuli Levtchiä arvosteltua kun ei lauo mutta tällä kaudella häkki heilunut.
Ansaitsee ehdottomasti EHT pelejä pelata tällä hetkellä mutta toivotaan että pysyy ehjänä Tapparan tuuri huomioiden.
On hyökkäystaitojen lisäksi erittäin hyvä puolustussuuntaan. Pikkasen kovuutta ja röyhkeyttä lisää niin ei saada kauaa nauttia Nokia Areenan kirkkaissa valoissa Antonin kiemuroita.
Tämä selittää; oli ennen eilisen kierrosta pistepörssin piikkipaikalla ja on sitä nytkin mutta tasapisteissä Jasekin kanssa. Levtchi teki eilen kolme pistettä ja Jasek kaksi. Raavin pääni puhki että mikä tässä yhtälössä ei täsmää. Nähtävästi Levtchin eilisen pistemäärä. Oli seurantaan ja tilastoihin eilen yhä korjaamatta eli 2+1 saldona.
Anton on hurjassa vireessä. Ei edes sillä tavalla ole aina niin maaginen, mutta takoo silti pisteitä hurjaan tahtiin. Tasaisuus ja taso on kova runkosarjaan.
Mutta vaikka pisteet on nytkin erittäin tärkeitä, niin Antonkin kasvu pelaajana mitataan isosti keväällä.