Apuvalmentaja Tuomas Tuokkola 2020-22

Tuomas Tuokkola tulee Tapparaan parin vuoden pahvilla Tapolan valmennustiimiin kaudesta 2020–21 alkaen.

7 tykkäystä

Todellakin täältä myös iso peukku Tuokkolalle :+1:

7 tykkäystä

Tuokkola ei mua vakuuta, en keksi oikeestaan mitään ideaa tähän? Mut luotan Tapolaan, et tietää ktä haluaa tiimiinsä… Tuokkola on vähän sellanen “höpönassu” tai ainakin sen olonen julkisuuskuva.

Mun mielestä Tuokkola on taas loistava juuri kakkosvalmentajaksi. Kyllä ainakin mieluummin Tuokkola kuin vaikkapa Rete.

12 tykkäystä

Eikös Rete ole ollut ns. mies paikallaan? Näin oon ymmärtäny.

Jokaisella on omat valmennustiiminsä ja minusta on hienoa, että saadaan uutta verta myös valmennustiimiin.
Tuokkolalla on ihan hyviä näyttöjä ja uskon, että saavat yhdessä Tapolan kanssa Tapparaan aika hyvän pelisysteemin aikaiseksi. Lisäksi tuollainen valmennuskaksikko varmasti kiinnostaa myös pelaajia ja se on tärkeä asia.

25 tykkäystä

Tuokkola tekee kyllä tässä äärimmäisen viisaan peliliikkeen oman uransa kannalta. Hänen joukkueissa selkeät heikkoudet löytynyt jauhamisesta, treenaamisesta ja koko kauden jatkuvasta tekemisestä. Hän ei ole myöskään saanut materiaalia, jota peliajatus vaatii. Tuokkolan heikkoudet ovat tunnettuja Tapolan vahvuuksia tai Tapparan enemmänkin. Tulos voi olla muille julmaa.

35 tykkäystä

Puhut vähän mutta asiaa! Täytyy ihmetellä noita jotka Tuokkolaa epäilee. Millään joukkueella ei ole parempaa kakkoskoutsia ku Tuokkola on

7 tykkäystä

Tappara ampuu kovilla. Todella hieno uutinen!

En yllättyisi, jos Tuokkolasta kaavaillaan Tupelle seuraajaa. Noilla meriiteillä voi päästä päävalmentajaksi moneen seuraan, mutta halu menestyä on ilmeinen ja Tappara antaa siihen mahdollisuuden. Ainakin saa sellaista oppia mitä ei monesta paikasta voi saada.

3 tykkäystä

Ilveksessä haukuttu valmentaja saa mun puolesta nostaa kannua Tapparassa koska vain :slight_smile: sen verran väärän tuomion hän sai siellä.

31 tykkäystä

Nostan tässäkin edelleen esille, että Tuokkola voi olla se musta lammas ja yllättävän tärkeä lenkki asioihin, joissa Tappara ei ole ollut ihan valtakunnan kärki. Pidin jo Ilveksessä siitä ilmeestä, millaiseen peliin Tuokkola pyrki.

Kiekollisen pelin osaaminen erityisesti hyökkäyspäässä on selvä vahvuus ja se on kieltämättä ollut Tapparassa hieman vajaata ennenkin. Siihen tulee varmasti mojova lisä ja muut äijät varmasti auttavat Tumppia kehittämään pelin hidasta vaihetta.

3 tykkäystä

Tuomas Tuokkola, meidän musta lampaamme tai hevosemme!

Ihan hyvä juttu, Tuokkola tuo lisäarvoa pelityyliin, pelkällä trapilla ei varmastikkaan mennä.

Tuokkolan mainetta painaa syksyn mestaruudet, sulamiset ja potkut. Ei ehkä seksikkäin nimi, mutta valmennustiimiin todella potentiaalinen nimi. Mietin, että astuiko liian nopeasti aikanaan päävalmentajan paikalle ja maksanut oppirahoja sen vuoksi pitkään. Tämä voi olla Tuokkolalle hyvä jarrutus maisemien tarkkailuun.

2 tykkäystä

Mitenkään väheksymättä Tuokkolaa ja hänen näyttöjään, niin pidän Ilveksen kakkosta ainakin saman tasoisena.

Pidän Tuokkolan ratkaisua lähteä Tapolan kakkoseksi erittäin fiksuna liikkjeenä.

Kyllä Tapparassa on Tuokkolan saapuessa pitkästä aikaa uskottava kakkosvalmentaja ainakin miltä ulospäin näyttää. Ei monella kakkosella ole vastaavaa kokemusta päävalmentajana. Ja mitä naapurissa haukkumiseen tulee, niin itselle tulee muutaman kauden takaa päällimmäisenä mieleen “Tuokkolan Ilves!”-huudot, niinä harvoina hetkinä, kun peli kulki, mutta taustat olivat sekaisin.

4 tykkäystä

Tuokkolasta on aina jäänyt sellainen kuva, että potentiaalia on kunhan vain olisi tarjota tarpeeksi laadukas joukkue tueksi. Jostain syystä hyvä fiilis tästä valmennus duosta.

1 tykkäys

Tästä on erinomainen maku, jo vastuuvalmennuksestakin kokemusta. Kun katsoo muutamia kausia taaksepäin keitä siellä ollut Jukan ja Jupen kakkosina, niin ei ole ollut liiga-tasolla liiemmälti samanlaista kokemusta kuin mitä Tumpilla on.

1 tykkäys