Areena: Kannustuslippujen käyttö Tapparan otteluissa

Kun käytte noita asioita läpi, niin muistakaa ihmeessä se, oikein niimmaan perusteellisen tarkkaan, että te ette ole tuolla Nokia Areenassa siinä asemassa, että voisitte millään tavoin sanella kenellekään, miten siellä toimitaan. Tai missä kenenkin kuuluu peliä katsoa. Tai määritellä ettei kaikilla katsojilla olisi tasa-arvoinen oikeus katsoa ja nimenomaan nähdä katsomaansa peliä.

Jokainen paikallaolija on ostanut omista syistään pääsylippunsa juuri sellaisena, sen hintaisena ja juuri siihen kohtaan hallia, kuin motiivit ovat hänellä olleet. Teillä, arvon Sinioranssit, on myös omat motiivinne olla ja toimia kuten arvoihinne kuuluu. Mutta teillä on myös velvollisuutemme kunnioittaa muita paikallaolijoita ja heidän motiivejaan. Teillä ei ole minkäänlaisia erityisoikeuksia ketään muuta paikallaolijaa kohtaan. Ei vaikka kuinka hienoa työtä koko hallin viihtyvyyden eteen teettekin kannustuksellanne. Se ei silti anna teille minkäänlaista oikeutta väheksyä kenenkään muun oikeutta nähdä ja kokea peliään juuri hänen haluamallaan tavalla.

Ja tuo toinen lause.

Kun tässä puhutte ”kaikista” niin toivon todella että ymmärrätte sen että ne ”kaikki” joita sen teidän löytämänne ratkaisun tulee miellyttää, tarkoittaa teitä. Ja vain ja ainoastaan teitä arvon Sinioranssit. Sellainen ratkaisu joka miellyttää kaikkia, kun ”kaikki” viiteryhmänä tarkoittaa Nokia Areenassa Tapparan pelissä olevia kaikkia ihmisiä, ei ole olemassa. Nyt sellainen ratkaisu on jo olemassa joka miellyttää enemmistöä. Demokraattisessa maassa eläessämme, se ratkaisu on KAIKKIEN hyväksyttävä, vaikka se ei kaikkia miellyttäisikään. Nyt te, arvon Sinioranssit, olette siinä tilanteessa, että enemmistöä miellyttävä ratkaisu ei teille kelpaa, mutta valitettavasti se että protestoitte sitä vastaan rikkoen annettua ohjeistusta ja päätöstä, ei aja teidän näkemystänne yhtään sen paremmaksi ja hyväksyttävämmäksi, vaan tekee teistä, anteeksi vaan, helkkarin tyhmän näköisiä.

Eli kun pohditte sitä ratkaisua joka miellyttää ”kaikkia” niin muistakaa että se koskee teitä.

Jos taas haluatte kehittää oman toimintanne näkymistä ja omaa agendaanne viedä eteenpäin, niin pohtikaa sitten vaihtoehtoja, tehkää esityksiä niistä seuralle ja käykää keskusteluja heidän kanssaan. Jos löydätte niissä keskusteluissa keinoja joilla asiaa voidaan tulevaisuudessa muuttaa siten että kaikilla muillakin on oikeus nauttia tapahtumasta siten kuin sitä ovat oikeutettuja nauttimaan, niin hyvä! Silloin asioita voidaan muuttaa teidänkin haluamaan suuntaan. Mutta älkää tehkö itsestänne idiootteja. Älkää valuko tasolle jossa ainoa tapa ilmaista itseään on lapsellinen lällättely ja vänkääminen. Kunnioittakaa niitä sääntöjä ja määräyksiä jotka voimassa ovat. Ja eritoten kunnioittakaa muita saman seuran takana seisovia ja istuvia kannattajia. Ihmisiä. Älkää nyt jumalauta ainakaan heille v••••••ko. He ovat kanssanne eri mieltä, mutta heillä on siihen ensinnäkin täysin oikeus ja toisekseen se mielipide kulkee samaa linjaa voimassaolevan ohjeistuksen mukaisesti.

Arvostus. Kunnioitus. Ei pelkästään seuraa vaan myös kaikkia muita kohtaan. Se olisi melkoisen tärkeää muistaa.

Ja se että vaikka kuinka joku asia ei mene kuten haluat, se ei parane kiukuttelemalla. Tää on tosin sellainen juttu mitä en itsekään ehkä parikymppisenä testopäissäni aina (koskaan) muistanut tai ymmärtänyt.

Mihinkään muuhun ikiliikkujassa pyörivään yksittäiseen asiaan en ota enää kantaa. Kaikki on jo niiden osalta sanottu sataan kertaan.

43 tykkäystä

Mää oon vähä huono tähän kommentoimaan ku mielummin otan istumapaikan, kuin paikan fanikatsomosta. Mutta äkkiseltään kuulostais aika helpolta tapaukselta, liput, varsinkin isot, liehukoot pelikatkoilla, äänekäs kannatus ilman lippuja pelin ollessa käynnissä.

Huom. isojen lippujen heilutus on kiellettyä. Oletko varma, että nuo liput eivät ole max 1x1m kokoisia? Nehän on sallittu.

Eikö lopullinen päätös ole jo tullut seuralta – isojen lippujen heiluttaminen kesken pelin on kiellettyä?

Tunnen myös monen monta ihmistä, jotka käyvät hallilla yleisen tunnelman takia. Sen huomannee myös korrelaatiosta Tapparan fanikulttuurin ja yleisömäärien kasvun välillä. Sekä Tapparan markkinoinnista, jossa faneja ja tunnelmaa käytetään usein keihäänkärkenä.

Jos nyt on Tapparalta saatu lupa, ni on kyllä todella aivotonta toimintaa seuralta :smiley: Ensin tehdään kyselytutkimus, ilmoitetaan että noudatetaan sen tuloksia, ja sitten (salaa) annetaan lupa heiluttaa lippuja kesken matsin? Melkosta menoa, jos paikkansa pitää…

Näkisin, että joko ylöspäin, tai sitten levittäytyä enemmän. Nythän ihmiset ovat vihaisimpia sen takia, että kaikki liput heiluvat yhdessä kohtaa, juuri sillä korkeudella että maalia on tyyliin mahdoton nähdä. Jos noita pikkulippuja heiluteltaisiin laajemmalla alueella, se

  1. aiheuttaisi vähemmän näköhaittaa
  2. näyttäisi hienommalta

Lipunheiluttajienhan on helppo sanoa, että ne ei haittaa, kun ovat itse sillä tasolla, että liput vievät 0% näkyvyydestä. @Löllö1, kun ohjeistit ihmisiä googlailemaan ultra-menoa, niin itsellä kokemusta fanikatsomoista on paljonkin, tullut käytyä Köpiksen Sektion12, Madridissa Frenten katsomossa, Nizzassa Brigade Sudin vieressä, Herthan matsissa, Euroopan ulkopuoella parin Barra Brava -ryhmän fanitoimintaa käynyt tsiigailemassa jne… Väittäisin, että käytännössä kaikissa noista liput on levitetty koko katsomon tasolle, niin ettei siellä ole yksi pieni kohta missä heiluu 5 lippua ja muu katsomo on tyhjänä lipuista :smiley: Siitä voisi olla hyvä aloittaa, kun SOn päätyyn koitetaan lippuja saada. Enemmän lippuja leveämmälle alueelle.

Katselin tv:stä eilen peliä – siis käykö Tapparan peleissä tosiaan toista tuhatta ultraa, kun pitkät sivut ovat lähes pelkästään mustiin pukeutuneita ihmisiä :open_mouth:

Seura on ikävä kyllä antanut toisenlaisen kuvan esim Osaston kanssa. Osaston boikotointi ja muu sekoilu sai Tapparan taipumaan ensimmäiseen kotipaikalliseen sallimaan lippujen heiluttelun, ja nyt seuraavaan peliin heille hoidettiin uusi paikka, jossa saavat lippuja heilutella. Jos vierasjoukkueen faneilla on moinen asema, niin ihan ymmärrettävää olettaa, että kotijoukkueen faneilla on vastaava asema myös.

2 tykkäystä

Omasta mielestä ainoo järkevä vaihtoehto olisi SO:n siirtyä yläkatsomoon. Meiningin siirryttyä sinne saatais siellä kannattaa täysillä ja alhaalla sais tää kourallinen porukkaa jotka ei tykkää kannattajakulttuurista touhuilla omiaan.

16 tykkäystä

Tämähän oli käytäntö jo Hakametsässä aikanaan, kun fanikatsomo ja Sinioranssit oli erikseen eli ratkaisusi olisi paluu vanhaan - toimiko se :thinking:

2 tykkäystä

Mitä jos mää tykkään kulttuurista ja haluan kannattaa mutta myös nähdä sitä peliä?

6 tykkäystä

Huomasitko eilen minkälainen tyhjiö syntyi sinne yläosaan ? keskeltä muutama rivi oli tyhjänä kun ihmiset haki paikkaa mistä näkee sen toisenkin maalin pelin aikana. Onko se puolillaan oleva katsomo sitten “visuaalisesti” hieno?

Vaikea ymmärtää miksi nyt tälläisen takia aletaan porukkaa jakamaan? Ei se liputus paranna pelin aikana sitä tunnelmaa niin paljoa että sen takia kannattaa riskeerata fanikatsomon kasvaminen.

8 tykkäystä

Taisi olla siinä ekan maalin jälkeen kun näytti että Helkkua estettiin ja osa purnasi tarkistusta. Tuo on musta ihan ok että herätetään huomiota. Kalpahan hyödynsi omansa hienosti mussuttamalla tuomarille ja välttyi omalta haastolta ja jäähyltä. Kotiyleisön pitääkin näissä yrittää vaikuttaa metelillä tuomariin. Keskari nyt on jo niin arkea siinä missä v-sanakin että eiköhän se peli oo hävitty yhteiskunnassa. Eteenpäin.

1 tykkäys

Silloin tulet yläkatsomoon koska tiedät ettei liput todellisuudessa niin iso haitta ole. Pieniä näköhaittoja on hyvä opetella kannattajakatsomossa sietämään.

12 tykkäystä

Yllättäen taas yksi kommentti vähän paremmasta kannattamisesta. Ja toiseen kommenttiin, sanottu noin tuhat kertaa, mutta ei selkeästi vieläkään mene perille: ei ole näköhaitta vain kannattajakatsomoon, vaan oikeastaan koko päätyyn ml. suuri osa kaarteista.

2 tykkäystä

Veikkaan, että heilutat itse lippuja, etkä katso peliä lippujen takaa? :smiley: ne liput todellakin nykyisellä tyylillä yhdessä sumpussa käytettynä on iso näköhaitta. Varmaan selvästi isompi mitä niiden lippujen heiluttajat ajattelee (= sehän heiluu, ei peitä koko aikaa näkyvyyttä). Nyt ne heiluu niin, että toinen lippu kun heiluu tieltä, toinen tulee tielle.
Ekassa vieraspaikallisessa näin toisen maalin oikeasti pelin aikana varmaan 30sek ajan 60 minuutin matsista. 0 sinne päähän tehtyä maalia näin.
Yksittäinen lippu edessä ei haittaa, kun peittää näkyvyyttä vain osittain/hetkittäin ja se tosiaan kuuluu asiaan, mutta monta lippua vierekkäin peittää ihan oikeasti saman verran, kuin joku pitäisi vaikka SOn kaksitikkuista kokoajan liikkumattomana edessä. Mulla on tästä esimerkkikuvakin, mutten viiti tänne ladata, kun siinä näkyy ihmisten naamoja.

4 tykkäystä

Yksittäinen lippu haittaa tosiasiassa ihan samalla tavalla kuin useampi. Jääkiekko on nopeatempoinen laji ja kun peli tilanne kääntyy juuri lipun ollessa edessä menee hetki että haet taas pelin virtauksen kentältä. Tämä on mielenkiintoista ajattelua että kannattajakatsomossa ei tarvitse nähdä peliä. Ok se käy että sieltä ei näe peliä mutta se pitäisi kertoa sitten kun kausikortteja myydään.

Tosiaan tuo äänen taso putosi taas eilen ihan selvästi heti kun yksikin lippu alkoi heilua. Se on toki hyvä että ääni putoaa niin ehkä jossain vaiheessa tajutaan että liput vain heikentävät meininkiä.

Katselin viimeisen paikallisen Ilveksen fanikatsomosta ja puoli kenttää omalta puolelta oli täysin pimennossa.

Paras tapa liputuksen hoitamiseen on Tapparan nyt Osastolle tekemä diili liput sinne ylös ja siellä sitten vispausta niin pirusti. Liputuksen arvo ottelu tapahtumalle on siellä suurempi kuin fanikatsomossa nykyään.

Väittäisin että kaikki eilen liehuneet liput olivat yli yhden neliömetrin kokoisia.

Mitä muutamaa heiluttajaa välillä seuraillut osa jopa lopettaa tauoiksi heiluttamisen ja jatkavat kun peli taas käy eli kyllä se on ihan tarkoituksellista temppuilua.

9 tykkäystä

Tykkään tosi paljon tästä yhteisöllisyydestä minkä tuntee peleissä ihan joka puolella niin voitasko nytte vaan olla heiluttamatta niitä lippuja kesken pelin niin muut näkee pelin, eikä tunnelma kärsi. Turhaa tapella tämmösistä asioista kesken pelin varsinkin oman joukkueen fanien kanssa.

8 tykkäystä

Tähän avausviestiini ehkä jatkona vielä huomio muutamaan edelliseen pelitapahtumaan liittyen. Voin tulkita tilannetta jotenkin etäältä väärin, mutta useassa pelissä yksittäistä lippua katsomon etuosassa pelin ollessa käynnissä on heiluttanut nuorempi fani. Jotenkin päässäni yhdistelin palikoita niin, että tässä voisi olla kyse ihan tietämättömyydestä liittyen liputuksen sääntöihin. Ehkä yhteisön jäsenet voisivat asiassa opastaa kehoituksin.

Olen todistanut tällä kaudella tilannetta, jossa kaksi nuorta fania heiluttivat suurta lippua katkon aikana ylempänä katsomossa ja hieman epähuomiossa lipun kasaamiseen pelin jatkuessa meni hieman enemmän aikaa. Seniorikatsojaryhmä yläkatsomosta erittäin epäasialliseen tyyliin avautuivat näille lapsille, jotka poistuivat katsomosta ja tuskin palasivat enää takaisin ainakaan siihen peliin. Ymmärrän tunnekuohut ja kehittymättömät tavat antaa palautetta nuorempien katsojien kohdalla, mutta kyllä aikuisten pitäisi osata käyttäytyä vielä erityisesti nuoria/lapsia kohtaan. Kannattajakatsomon tulee olla turvallinen paikka kaikenikäisille kannattajille.

Yhdessä tekemällä eteenpäin!

3 tykkäystä

Kirjoituksesi voisi suoraan kääntää että älkää heiluttako niitä lippuja.

Mielestäni suoranaista vastuuta tästä ei Sinioransseille voi työntää, vaan kyllä Tapparankin seurana pitää ottaa vastuuta. Tappara itse on seurana kertonut kannattavansa eurooppalaista kannattajakulttuuria ja sitä kautta tulevaa visuaalista “tunnelmaa”.

Aivan tarkkaan en muista ja ole perehtynyt oliko Tapparalta lupa heiluttaa niitä 1x1 metrisiä pelin ollessa käynnissä, jos se näin on niin sittenhän ne saa heilua. Se on sitten toinen asia voivatko Sinioranssit keskenään sopia ettei niitäkään heilutettaisi.

Lopulta päästään kuitenkin siihen etten ymmärrä Sinioranssejakaan. Tovi sitten olisi luvan kanssa saanut lippuja heiluttaa paikallispelissä, mutta haluttiin kunnioittaa kaikkien näkevän itse peliä ja niitä ei heilutettu. Mikä on muuttunut? Kun niitä ei silloin heilutettu vaikka intoa näkyy heilutukseen olevan. Kritisoin jo silloin Sinioranssien päätöstä olla heiluttamatta ja sitä satoa niitetään nyt vaikka tuolloin oltaisiin saatu seurakin mukaan palauteryöppyyn ja selvät ohjeet olisi tullut sitten sitä kautta. Se oli silloin kirpaissut sen yhden kerran ja paska osunut mahdollisesti tuulettimeen, mutta olisi ainakin Jutia lainatakseni menty asiassa eteenpäin, eikä oltaisi tässä tilanteessa ja saatu tehtyä tarvittavat päätökset minkä mukaan toimitaan. Jälkikäteen katsottuna typerä päätös Sinioransseilta.

Motiivit on varmasti tiedossa miksi tuonne on kausareita ostettu ja miksi tietynlainen “kannattajakulttuuri” häiritsee. Ei siitä sen enempää ja kaikilla on siihen oikeus.

Oma kurinpitopäätökseni on että lippukokeilu pitää taas tehdä ja sen palautteen kautta Tapparan seurana ja Sinoranssien sitten lyötävä päät yhteen ja selvät säännöt ensi kaudeksi seisomakatsomon kausikorttien ostajille onko näköhaittaa vai ei. Tämä kausi olisi varmasti hyvä rauhoittaa ettei liput heilu ja sitä kautta homma olisi stabiili eikä keskenään täällä palstalla ja Areenalla miekkailtaisi.

Itse olen kaiken “ultra-kulttuurin” ystävä ja kiitollinen Sinioranssien tekemälle työlle kannattajakulttuurin eteen. Hienon näköinen kun päädyssä yleisesti paljon porukkaa ja ovat mielestäni joukkueen jälkeen seuran tärkein voimavara.

5 tykkäystä

Laitetaanpa taas tähän kaiken valituksen keskelle yksi kompromissiratkaisu, joka voisi tuoda myös dynamiikkaa kannattamiseen.

Jos Tappara on reilusti voitolla - otetaan viimeisen 5 min aikana vaikka koko kannatusarsenaali esiin eli huudetaan ja annetaan vaikka kaikkien lippujen heilua ja palkitaan samalla joukkue.

Toisaalta sama homma taas takaa-ajoasemassa - kaikki keinot käyttöön kolmannen erän lopussa.

Nyt 4-5 masto pystyssä ollutta sai mielihyvää omasta tekemisestä ja samalla tyhjennettyä fanikatsomoa parin rivin verran, kannatuksen vaimenemista ja aiheutti huutelua omien kesken - halutaanko tätä jatkossa?

Eteenpäin.

3 tykkäystä

En nyt loppujen lopuksi näkisi huonona, että halukkaille ketkä vispaa lippua nii siirtyisi muualle. Olen jo ennenkin sanonut tämän ja toistan edelleen, että Keski-Eurooppalainen kulttuuri kiinnostaa vain nykynuorisioa niin paljon ja siinä oleellisena osana on liput. Tälläin ne ketkä haluaa nähdä peliä, voivat rauhassa katsoa ja ne ketkä haluaa keskittyä enemmän kannattamiseen, voi kannattaa rauhassa pahoittamatta kenenkää mieltä. Mitä nyt TV kuvissa näkyi nii Raumalla liput heilui kokopelin ja oli aikamoinen karnevaali päällä. En sitä kiistä etteikö valtava lippumeri tekisi muuria. Ei ole oikein niille ketkä haluaa katsoa peliä, mutta ratkaisu olisi siirtää kannattamiseen keskittyvä porukka muualle tästä syystä.

9 tykkäystä

Lipuistako se ääni tuleekin?

5 tykkäystä

Tästä on kyllä pakko sanoa sen verran, että alun huuman jälkeen ylärivit on mukavoitunut ihan liikaa ja aika vähäistä on ylärivien osallistuminen kannattamiseen. Sinänsä tuo tämänhetkinen parin rivin tyhjentyminen ylhäältä ei välttämättä äänellisesti tuonut kauhean isoa kolausta. Toki mitä enemmän sieltä katoaa porukkaa niin tottakai siinä osa on myös huutavaa väkeä ja se vaikuttaa jo äänellisesti. Silloin kun So ei lähtenyt tuohon lippukokeiluun mukaan, olisi mielestäni myös ne vähän hiljaisemmat ja maltillisemmat kannattajat voineet ottaa osansa kannattajatoiminnan eteen ja alkaa vaikka käyttämään aktiivisemmin käsiä jne. Se antaisin sillon molemmin puolin toisille jotain eikä vain jarruttaisi sitä mihin tässä on pyritty, eli kohti parasta kannattajakatsomoa tässä maassa.

15 tykkäystä

Oliko naapurissa mailman ensimmäinen ultras porukka jos sieltä ollaan mallia otettu, vai olisikohan malli otettu sittenkin euroopasta. Myös vaatteilla on merkitys kuten casual merkit jotka ovat hyvin isossa roolissa tässä kulttuurissa. Casual merkkejä näkee jo jonkin verran meidänkin sektiossa iso :+1: tälle.

2 tykkäystä