Areena: Keskustelua Tapparan ottelutapahtumista

Vai Yes Box Halifax?

Se röökinhaju kyllä tällaista ex-röökaajaakin (27 vuoden ajan) ärsyttää.

3 tykkäystä

Originaali Yes box -termihän on selvästikin jo vuodelta 1960 eli kielletystä Pekka ja Pätkä -leffasta, jossa sankarimme esiintyvät värillisinä ulkomaalaisina ja vastaavat kaikkeen “englanniksi”, jotta “Jees poks holirei”. Amerikan yliopistoissa tälläinen yhteys riittäisi luultavasti vaatimuksiin sulkea ja purkaa koko Areena, mutta ehkä Suomessa ei ihan siihen vielä lähdetä.

Ite asiaakin sivuten, niin jouduin viime pelissä käymään aulassa löytötavara-asioissa ja hämmästyttää kyllä, ettei ihmiset löydä sinne. Erityisesti ne jotka valittavat ahtaudesta, metelistä ja ties mistä, niin todella helpolla pääsisi itse helpommalla pikku porrasjumpalla. Tai ei se sinänsä ehkä hämmästytä, kun eihän sille mahdollisuudelle nyt mitään todellista mainoskampanjaa tai opastusta ole ollut.

2 tykkäystä

Tätä vois muuten kokeilla! Itselle jäi silloin Areenan alkuvaiheesta mieleen kytemään joku pieni epäilys/epäselvyys siitä, että pääseekö niistä porteista kulkemaan matsin aikana eestaas vai ei, ja en ole viitsinyt lähteä tätä kokeilemaan.

Kyllähän se on areenalla sanottu että voit käyttää aulan palveluita ja täälä foorumillakin moneen kertaan ihmetelty,kun hyvin harva aulaan lähtee erätauon aikana.

6 tykkäystä

Kun tämä mahdollistui, kuulutettiin asiasta peleissä toistuvasti ja olisiko ollut joku Tapsu-videokin.

Aulan kioskibaarissa ei tosiaan ole yleensä ketään, vaikka katsojia olisi >10.000. On juotavaa lapsille ja aikuisille (Maltti NEIPA!), sipsi-raksuja, tuoleja ja pöytiä, kolme isoa vessaa.

6 tykkäystä

Kovasti on mielipiteitä liikkeellä.
Silti tuntuu että puolet kritiikkiä antavista, on nähny areenan varmaan vaan kuvista ja videoista :sweat_smile:

Sielä pyöri peleissä yhdessä välissä kuutiolla kun Tapsu näytti kuinka sieltä katsomotasolta pääsee portin kautta aulaan. Myös juontajat tais asiasta mainita.:face_with_monocle:

Jeespoksi muistaakseni tarkoituksella tehty ”yökerhoksi” areenan käytävälle. Lähinnä kai niille jotka ei käytä erätaukoa syväanalyysiin pelistä. Saattaahan sielä joku bilettäjä viihtyä jopa pelin aikana. Eli vähän niinku kaikille kaikkee :thinking:

Tupakkaparveke on ollut ongelma alusta asti.
Ainoa miten tuosta ongelmasta eroon pääsee on se että röökaajat ulos ovista ja kannen sivulla olevalle tupakkapaikalle. Siinä olis niille liikennevaloissa seisoville järkkäreille hyvää puuhaa erätaukojen ajaks. Saisivat varmasti patistaa ihmisiä kauemmas ovista ”vanhaan hyvään malliin” :rofl:

4 tykkäystä

Kannatan ehdottomasti. Tuo tupakan katku Arenan sisällä ärsyttää, vaikka itsekin on tullut aikoinaan poltettua.

4 tykkäystä

Tuo röökinsavun sietäminen on viime vuosituhatta. Tuolle pitäisi tehdä jotain.

2 tykkäystä

Toisesta päästä areenaa ihmismassojen läpi puskiessa menee sen verran aikaa, että hyöty jää vähäiseksi. Vessaan pääsyt aina nopeasti, juoman saa kohtuullisen nopeasti, jos tietää mitä tekee. Vieraspäädyssä varmasti hyödyllinen ja Ilveksen peleissä.

2 tykkäystä

Viis metriä!! Never forget, vanhat hyvät Hakametsän ajat.

3 tykkäystä

Juuri näin. Luulen, että iso osa tätä tupakan-savu-ongelmaa johtuu ns. käyttäjävirheistä; ei suljeta ovia kunnolla, jäädään puoliksi tuulikaappiin savuttelemaan jne.
Savuttomana olisin itsekin sillä kannalla että pihalle savuttelijat. Tupakansavun ja käryn lisäksi ärsyyttää jo mainittukin käytävien ruuhkautuminen. Ahtaimmat paikat käytävällä vielä juuri yesboxiin molemmin puolin.

Jos paikka on röökipaikan luona, niin aulaan ei kannata lähteä. Siirtymiin menee puolet erätauosta ja vastassa on ärsyttävät käytäväruuhkat. Röökaajat voi mielummin ajaa pääovista pihalla ja siitä vielä sata metriä johonkin suuntaan.

Siihen 10k€/m2 -hintaisten asuinhuoneistojen ala-ovelle? :grinning:

1 tykkäys

Olisi ihan mielenkiintoinen vaihtoehto, jos olisi tarjolla viihteenä ennen peliä laukoa kiekkoa. Kohteet yläkulmissa ja alakulmissa. Nyt tarjotaan “kikkailulautaa”. Laukaisuhomma voisi innostaa nuoria laukomaan myös kotona. Voisi myös innostaa käytävillä pyöriviä jäykkäranteisia osallistumaan.

10 tykkäystä

Jos peliä mainostetaan Lasten lauantaina, jotain poikkeavaa täytyy järjestää. Nyt ainoo mitä oon huomannu, on nuoren tytön erittäin hyvät haastattelut erätauolla. Muuten aivan normi peli. Viime vuonna vastaava peli hoidettiin hienosti, nyt ei.

2 tykkäystä

Onhan sielä Tapsun kanssa joku leijonien maskotti ja harri hylje. Aulassa kasvomaalausta ja kannatuskylttien tekoa yms.

Nää on vaan sellasia asioita jotka jää itseltä nopeesti huomaamatta kun ei oo kohderyhmää :smile:

2 tykkäystä

Tuo mainos tulevista U20 joukkueen peleistä on huono; väärät värit, ei erota lainkaan että koska seuraava peli on.

Mulla oli kyllä kohderyhmää mukana ja viime vuosi muistissa. Lastenlauantai on ollu odotettu tapahtuma ja aiempina vuosina on ollu akrobaatteja, Sorin sirkusta, Hevisaurusta, Muumishowta, Funparkin osastoa, Riesa-pelle, Ryhmä hau, Titi-nalle jne. Nyt sisältö jäi mielestäni tosi vaatimattomaks aiempiin vuosiin verrattuna. Mutta tosiaan haastattelija oli hyvä, erätauon ilmaveivi upea ja yleisömäärä hyvä, vaikka ei ollu mitään kaikki liput 9€ tarjousta. Ens vuonna taas enemmän tapahtumia.

1 tykkäys

Viesti siirrettiin ketjuun: Jääkiekkoaiheisia videoita

Tällä kaudella oli jo se Hevi-sauruksen keikka yms. Tämä taisi olla markkinointi kikka, jolla saatiin vähän enemmän väkeä paikalle.