Toi Freddie Mercuryn huuto pitäisi jättää pois pelikatkoilta. On selvää että toi yleisön huuto tulee nauhalta vaikka joku Tapparan henkilökunnalta väitti toisin.
Makuja on monia, itselle tuo aina hyviä fiiliksiä kun tuon kuulee.
Tälle vahva sama, siinä on mies paikallaan. Ja samansuuntaista mielipidettä kuullut usein myös foorumin ulkopuolella näin yleisenä lisänä.
Isot kiitokset palautteista! Sitä on tullut ilahduttavan paljon myös ihan kasvotusten, mikä on harvinaista suomalaisessa sielunmaisemassa
Kuten jo syksyllä totesin niin tämä on unelmaduuni kun saa yhdistää oman ammatillisen osaamisensa intohimoon Tapparaa kohtaan. Ei ole yhtenäkään päivänä harmittanut tulla töihin, päinvastoin, innoissaan aina odottaa jo seuraavaa pelipäivää!
@Masto hypätään Tapparan ketjuun. Itsellä ei ole tietoa, missä Tapparan peleissä mennään. Kännykkään saa sovelluksia, jotka mittaavat desibelejä. Toki niiden tarkkuudesta en tiedä. Itsellä olisi mahdollista saada töistä otettua laadukas äänimittari, mutta eipä kai se katsojan tehtävä ole niitä tarkkailla enkä tiedä saako sitä edes halliin viedä.
Watch hälyttää liian kovasta metelistä. Pari Tapparan peliä joulun aikoihin niin max 118 ja 101. CHL finaalissa 114 max.
Areenassa on kyllä ollut isommat desibelit kuin mitä Hakametsässä, itse aloin viime kaudella käyttämään siellä korvatulppia.
"Kannattajatoiminta Nokia Arenalla:
Nokia Arenan molemmissa kannattajapäädyissä (koti ja vieras) on sallittu normaalit kannattajatoimintaan liittyvät esineet ja rekvisiitat, kuten megafonit, rummut sekä kannattajaliput. Isot liput (yli 3m²) ovat sallittuja, mikäli niistä löytyy paloturvallisuusluokitus-tunniste (SL2). Banderollit ja tifot (yli 3m²) pitää hyväksyttää ennakkoon järjestäjältä.
Huom. Kannattajalippujen heiluttaminen on sallittua aina, kun peli ei ole käynnissä. Pelin ollessa käynnissä lippuja ei tule heiluttaa, jotta kaikilla katsojilla on yhtäläinen mahdollisuus nähdä tapahtumat kaukalossa.
Mikäli sääntöjä rikotaan tahallisesti, Tappara voi määrätä kannattajatoimintaa koskevia sanktioita seuraavaan joukkueiden väliseen Tapparan kotiotteluun."
Päivittynyt tänään tuo sivu, joten siksi linkitys. Aika selkeä ohje. Taitaa Osaston boikotti jatkua…
Tuota tarroihin kohdistuvaa linjausta ei kyllä pysty käsittämään, logotarrat ovat sallittuja mutta muut eivät. Eli periaatteessa vaikka SO-tarrojen liimaaminen megafoniin tai rumpuun olisi nyt sääntörikkomus.
Siinähän jatkavat. Eivät kuitenkaan niin kovaa boikotoi, että jättäisivät tulematta paikallissarjaan.
Tapparalla ei edelleenkään ole pakko antaa Ilvesläisten tehdä omia juttujaan meidän fanien kustannuksella.
Kyllähän nuo rajoitukset koskevat meidänkin porukkaa yhtä lailla, en näe että tuossa olisi kyse vain ilvesläisten jutuista. Mutta tottahan se on ettei kenenkään pakko ole matsiin tulla eikä kenenkään siitä mieltään pahoittaa.
Kyllä rajoituksen koskee myös meitä. Viittasin vain siihen, että jos Tappara vaihtaa käytäntöään, ei sen pidä vaihtaa sitä siksi, että Osasto vaatii vaan sen tarvitsee lähteä omista faneista
Tästä aivan samaa mieltä, silläpä en ollenkaan vastustelisi jos meidän kannattajilta nähtäisiin jonkinlaista kannanottoa linjauksiin myös.
Eiköhän kyse ole siitä että järkkäreille annetaan tällä ovella mahdollisuus ottaa pois noita reviirinmerkkaus tarroja ennenkuin ne ovat vessojen peileissä. En kyllä mitenkään nää että noilla säännöillä edellyttettäisiin että rummuista ja megafoneista tarvisi raaputella tarroja pois.
Olihan tuossa taannoin kohua siitäkin että joku Ilveksen miäs oli kaupunkia sotkenut ihan noilla virallisilla Ilveksen logotarroilla ja täten merkinnyt reviiriään eli ei siis estä tuota toimintaa. Ei niitä tarroja tarvitse raaputella pois mutta ei uusiakaan saa tuoda tuon mukaan sisään vaikka kyse on tuossakin aivan harmittomasta toiminnasta kuten vaikka oman omaisuuden tarroittelu. Minusta tuo linjanveto on vain v*ttuilua.
Millaisiin linjauksiin haluaisit tai suvaitsisit meidän kannattajien ottavan kantaa ja millä tavalla?
Jääköhän mulla jotain nyt ymmärtämättä. Kai nyt oman omaisuuden saa tarroilla peittää, mutta niitä tarroja ei saa tuoda peliin, jottei niillä sotketa hienoa Areenaa. Toivottavasti sama linjaus on myös kaikissa konserteissa ja Ipan peleissä. Miks pitäis tuoda tarroja halliin, sitä en ymmärrä, enkä usko, että kukaan järkkäri kieltää mua tuomasta kännykän kuorta, jonka oon tarralla merkinny, halliin. Kai tostaki säännöstä näköjään voi ongelman tehdä, vaikkei uskois ensilukemalta.
Ylipäänsä kannattajatoiminnan hankaloittamista koskeviin asioihin ja onhan näitä nähtykin. En minä mitään boikottia tietenkään halua enkä kannusta vaan joukkueen tukeminen on keskiössä mutta esim. tuossa tifoasiassa minusta oli hyvä että ihmiset ketkä olivat nähneet vaivaa osoittivat hieman mieltään.
Ei tässä nyt mitään yksittäistä asiaa kannata lähteä juuri nyt purnaamaan kun linjaus annettiin mutta jatkoa varten jonkinlainen asiallinen kannanotto tai neuvottelukutsu lienee olevan tarpeen kun asia noin paljon keskustelua nostattaa. Kannattajien toiminta kun on tällä kaudella noussut merkittävään rooliin myös seuran markkinoinnissa somen perusteella.
@pieni_m lähinnä ihmettelen että miksi toiset tarrat ovat sallittuja mutta toiset eivät. Kyllähän sitä virallisillakin tarroilla voi halutessaan sotkea mutta selkeä linja olisi ollut sitten sanoa kaikista etteivät ole ok.
Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, en ole kukaan joka tällaista toimintaa organisoisi joten ei minulla ole siihen mitään sanaa. Sääntöjä ei lähdetä rikkomaan, se on minun kantani tähän joten parempi tapa on osoittaa hieman mieltään jos muutosta halutaan.
Varmaan joo. Oisko sitte se, että niitä kuitenki myydään hallissa (?) ja ne tuottaa Tapparalle niin hyvin, että jos joku niillä seinän sotkee, tuotemyynnistä tulee enemmän rahaa ku putsaaminen maksaa. No en tiedä, mutta on ne tarroiks tyyriitä kuitenki.
No se on totta että noita myydään tuolla, itseäni vain ihmetytti tuo linjaus kun en ole juuri Sinioranssienkaan tarroja nähnyt sellaisissa paikoissa hallilla joihin ne eivät kuulu ja jos joku ehdoin tahdoin haluaa sotkea niin kyllähän keinot löytyy noita sisään saada.
Tää ei kyllä mikään uusi linjaus kaiketi ole. Itse ainakin bongasin marraskuussa areenan edustalta kyltin, jossa oli pitkä lista kielletyistä esineistä areenan tapahtumissa ja siellä oli tarratkin mainittu.