Kaivoin vanhan kunnon kuntopuntarin esiin ja puhalsin pölyt päältä. Almanakka sanoo, että viiden ottelun otannalla Ässät on 1 ja Tappara 11.
Viime kaudella ei haettu Porista pisteen pistettä. Maaliero 9–1 ja Metsolan T% 84,44. Kotona sentäs saatiin kolme pistettä.
Ässät on tullut kauteen yllättävän näyttävästi. Joskin pohjatyötä tehtiin jo viime kaudella ja tämä kausi on ollut hyvää jatkumoa Pikkaraisen Ässät-saagassa. Keväällä pelit päättyi seiskapeliin KalPaa vastaan.
Padan taipumista odotellessa.
Jääkiekko on vähän sellaista “sammakot keitinvedessä” -hommaa. Oikein koskaan ei tiedä, onko vesi lämpiämässä vai haalenemassa. Tapparallakin on viime kauden mukaista trendintynkää päällä, mutta äkkiäkös mestaruusjuna on taas aikataulussa.
Porissa pitää varoa villiä perjantai-iltaa sekä Ässien järjestelmällistä sapluunaa. Molemmat tai toinen saattaa olla myrkkyä meidän touhuille.
Tämä on siis back to back -viikonlopun ensimmäinen kohtaaminen. Revanssia tarjolla heti lauantaina Noksu-areenalla.
Hommat jatkuu ensi viikonloppuna K-Espoota vastaan myöskin B2B:llä.
Olisiko huomenna paikallaan tehdä tulos maksimaalisella efortilla ilman pelillisiä hienouksia?
Tappara on pelannut paikoitellen vieläkin näyttävää hyökkäyspeliä, mutta vedot ja maalit ovat jääneet puuttumaan. Näinpä viikonloppuna voisi Porin kunniaksi toivoa vanhaa kunnon työmiesten juhlaa. Eli tehdään maalit ja jätetään pelilliset hienoudet vähemmälle.
Juu, meidän pakeilla tulee kiirettä omasta päädystä kiekonhakujen kanssa. Porin pikajuna rymistelee peräsuoli punaisena niskaan. Pakeille kamala paikka pelata, jos meidän hyökkääjät vetää yhtä löysästi alaspäin kuin eilen, eikä hidasta yhtään Porin pikajunaa, päätylankissa on yht´äkkiä vain silhuetteja meidän pakeista ja paareilla kannetaan pihalle, jos oikein huonosti käy.
Haastajana lähetään. Ässät on ollut hyvä, eikä se ole sattumaa. Niillä on hyvä nuorekas ja työteliäs porukka. Maalivahtipelikin on kunnossa. Pikkarainen on sopinut Poriin hyvin.
Pisteitä ei varmaan ole tulossa, ellei saada intensiteettiä pysymään koko 60 minuuttia tai jos Ässillä sattuu vähän heikompi päivä. Kaikki on tietysti jääkiekossa mahdollista, mutta 20 minuutin näyttävällä kulmahyrrällä ei Porista saa kuin mielipahan.
Olo ja odotukset on kyllä apeat, mutta jospa se siitä sitten, kun opettelee taas katsomaan kiekkoa ilman valtavaa tarvetta voittaa.
Brickleyltä toivoo kyllä parempaa peliä kuin paluupeli oli. Simontaipaleelle toivois taas maalia, samoin Oivalle. Muutenkin olis kiva nähdä sitä juttua millä tultiin Liigakauteen sisään.