Ben Blood

Toivoisin että Tapparan ottelutapahtumassa ei huomioitaisi Beniä enää millään tavalla. Tämän kaverin renkaita ei tarvi pumpata mitenkään. Älkää kuvatko tätä kaveria vaihtopenkillä.
Jos möhlii jotain niin siinä sitten voi pikku nautinnot ottaa.

21 tykkäystä

Eihän Benaa pitäisi oikeasti isommin huomioida ja toivottavasti Meidän pukkari käsittelee nämä asiat fiksusti, mutta ottaahan tuo ihan helvetisti päähän, että miehestä on tullut tuollainen rotta. Ärsyttää myös tuo pyhä asema, jonka on saanut tuomariston silmissä.

Ensinnäkin rikkoo itse aivan helvetisti. Lisäksi rikkeidensä jälkeen jää usein vielä kaatamansa pelaajan päälle makaamaan ja tekemään ihme pumppausliikettä. Toki isona pelaajana tuo varmasti tuntuu kaatuneessa. Näistä voisi vaan viheltää (esimerkkitilanne): 2 min koukkaaminen (“itse rike”) + 2 min kiinnipitäminen (kaatuneen pelajaan päällä makoilu) + 2 min väkivaltaisuus (pumpppausliike) = 6 min / tilanne. Ei vaan löydy Suomesta munaa moiseen.

Lisäksi rikkeidensä ohella. Ison miehen kaatuminen on aina näyttävän näköistä, niin siksi on myös ihan kärkipäätä Pelicansin filmaajaosastolla ja lähes joka vaihdossa turvallaan. Ainakin yhden ulosajon on filmannut ja melko kevyesti Lahdessa myös mailaan kaatui.

Ben Bloodin osakkeet pudonneet omissa silmissä aivan helvetisti. Hieno kasvutarina Tapparassa pubiliigalaisesta takaisin kiekkoilijaksi, mutta nyt tuollainen rotta.

11 tykkäystä

Tuomarit helpottaisi omaa hommaansa antamalla yhden tuollaisen 2+2+2min. Hölö ehkä saisi sen jälkeen jo kommentoida ja VeriVege5gJumala Pena lopettaisi tuon toisten päällä pomppimisen.

4 tykkäystä

YLEn bloggarin mukaan Tapparafanit vihaavat Ben Bloodia :stuck_out_tongue_closed_eyes:
On ilmeisesti omissa ajatuksissaan kehitellyt tuollaisen, että täytyyhän niiden vihata… :rofl:

Vähän on muutenkin keksimällä keksityt jutut finaalisarjasta lehdistössä. Muka tuomarilinjaa kovasti arvostellaan. Tai Benin sukeltaessa pää edellä päin Thomaksen olkapäätä tapahtui maailman mittakaavan oikeusmurha.

En o journalisti, mutta luulen, että itse yrittäisin löytää joitakin oikeista juttuja. Pureutuisin taktiikoihin, tai maalitilanteisiin tai johonkin. Harjoitteluun. Mutta ei näitä väkisin väännettyjä väsyneitä tarinoita, jotka aina toistuu.

8 tykkäystä

Ekassa finaalissa veimme Beniä, mutta sen jälkeen Ben on vienyt (ehkä osin tuomariavulla) meitä.

Omaan makuun liikaa huomiota annettu hänelle (ei niinkään joukkueen vaan katsomon toimesta), esim. kolmosmatsissa hän ei mitään aivan erityistoilailua suorittanut, perusroikkumista ja koheltamista toki, → kun naamatulu valotaululla, vihellyskonsertti ja virneessä olevan naaman huulilta olin lukevinani “they all love me” → naama edelleen/uudestaan taululla, voimakkaampi vihellyskonsertti, leveämpi virne ja “they fucking love me”. Itse en voinut viheltää/buuata, koska jotenkin Benin ollessa kyseessä en pystynyt olemaan virnuilematta itsekin😁

Vaikka vastustajan puolella, niin Benistä jäi kuitenkin erikoisuudestaan (ja nykyisistäkin erikoisista kommenteistaan) huolimatta itselleni ihan hyvät muistot meidän riveistä. Ja kaverihan tuntuu nykyään vain nauttivan tuollaisesta huomiosta, tietää tekevänsä asioita oikein ja saa tuosta lisäbuustia. Jotenkin Blood olisi saatava uudestaan raiteiltaan, jotta meille suotuisa hölmöily alkaisi. Jalat liikkeelle (helposti sivusta sanottuna) olisi yksinkertainen ratkaisu, mutta hyvinhän tuo koko pelsu-lauma roikuuu mukana kun se näytetään sallittavan.

9 tykkäystä

En usko, että joukkue Bloodia huomioisi mitenkään erityisesti. Se olisi väärään asiaan keskittymistä ja pelaisi pussinokkien pussiin. Hyvin Benny pääsee osan faneista ihon alle.

12 tykkäystä

Kyllä huomioi. Viime pelin loppusekunneilla Tapparan pelaajat kävivät tökkimässä Bloodia ärsyttääkseen, mutta summeri soitti ja Ben jäi huutamaan 3x “whooaaa!!” Ikosen korvaan (kuului B6 asti oikein hyvin).

Ärsyttävä tapaus, mutta eiköhän me pienet golf-aploodit anneta, kun pokkaa hopeisen kaulaansa. Keinot kyseenalaiset, mutta kyllä kaveri ulosmittaa kaiken potentiaalinsa.

3 tykkäystä

Kaikki muu Bloodin homma mulle vielä menee, mutta useamman kerran oon nähny miehen kamppailutilanteen jälkeen kaatuvan Tapparan pelaajan päälle. Ja siinä kaatumisessa näyttää, että ihan tahallista voimaa ja erityisesti polvia käyttäen tehostaa kaatumista. 100 kiloinen äijä ku polvilla painaa selästä tai vastustajan polvitaipeesta samalla kun yrittää nousta ylös, ni siinä voi käydä huonosti. Ja se on aivan turha ja sikamainen teko. Filmatkoon, tökkiköön, huudelkoon jne. mutta tommonen, missä voi joku paikka vääntyä pahasti rikki, ni semmonen pitää jättää pois, jos yhtään kunnioittaa vastustajaa.

19 tykkäystä

Nuo Bloodin uskon asiat ei tietenkään meille muille varsinaisesti kuulu ja jokainen saa toki uskoa ihna mihin haluaa, mutta olen pohtinut, että onkohan tuo kuinka raskasta joukkuekavereille kopissa? Etenkin tuollaiset kiittelemiset että luojalla kiitos, kun ei käynyt pahemmin Thomasin taklauksessa jne. Ollaan täällä pohjoismaissa kuitenkin niin maallistuneita, että jotenkin itse koen että se ylempien voimien kiittely ikään kuin vähättelee omaa tekemistä. Jos jotakuta kiittelee siitä ettei käynyt esim. töötissä pahemmin niin fysiikkavalmennusta. Ollaan sen verta tikissä, että kestää töötit ja kunto sen verta kova, että ajatus pysyy kentällä kasassa ja kykenee vähän ennakoimaan koska kolisee. Ja kyllä ne voitotkin oman tekemisen kautta tulee, ei siinä ole ylemmillä voimilla osaa eikä arpaa. Sankaritarinat eivät synny, ne tehdään. Niinkun laulussa todetaan.

2 tykkäystä

Topi Nättinen liigapyykki podcastissa puhui, et hänelle ainakin oli raskasta kuunnella Bloodin koronajuttuja ym Tapparassa pelatessaan. Kuulemma tosi omanlainen kaveri

1 tykkäys

Taisi saada tuohon koronapuoleen Domista kaverin. No molemmat sai lähteä 20-21 kauden jälkeen.

Blood varmaan osaa ottaa varmaan omaa ja muiden tilaa, kommentit mitä Matulle heittänyt pelin aikaan viittaa siihen että Blood pelaa itselle, ei joukkueelle.

Tuo juttu sai miettimään että pitäisikö Jarvansalo pyytää seuraavaan paikallisen psyykkaamaan Bloodia.

2 tykkäystä

Topi Nättinen on puolestaan kertonut, ettei saanut olla oma itsensä, kun ei ollut Niemelän kaltaista valmentajaa. Blood ilmeisesti oli oma, raskas, itsensä. Blood pelaa finaaleissa, joten kentällä ainakin annettavaa.

Tätähän Blood teki jo Ilves-sarjassa, mm. se yksi kurinpitoon mennyt tapaus jossa on jo nousemassa mutta “horjahtaakin” sitten jonkun Ilveksen pelaajan päälle uudestaan.

Onhan Blood omanlaisensa persoona ja varmaan “raskas” sillä omalla tavallaan, mutta samalla Pelicansin pukukoppi on myös hyvin erilainen kuin mitä Tapparan pukukoppi on/oli kun Blood siellä pelasi. Pelicansin kopissa ei hirveästi sitä kokemusta ole, Ben itseasiassa on koko joukkueen vanhin pelaaja. Tapparassa puolestaan oli Peltolaa, Kuuselaa ja muita kokeneita pelaajia sekä persoonia ketkä eivät välttämättä Bloodin ajatuksia ja puheita katsoneet ihan niin hyvällä. Pelicansin kopissa olevalle nuorisolegioonalle taas on ihan raikasta opetella tulemaan toimeen erilaisten persoonien, mielipiteiden ja näkemysten kanssa. Se kantaa kuitenkin pitkälle elämässä kun pystyy tulemaan toimeen ja tekemään hommia yhdessä parhaalla mahdollisella tuloksella kaverin kanssa kuka saattaa vaikuttaa omituiselta hörhöltä kaikkine jeesusteluineen.

Tätä osaa myös Niemelä painotti jo ensimmäisellä kaudellaan kun joukkueessa syyskaudella pelasi muuan Ryan Lasch, kuka oli kopissa hyvin avoimesti ja äänekkäästi esimerkiksi Donald Trumpin tukija ja muutenkin erittäin konservatiivinen republikaani kuka niillä omilla poliittisilla keskusteluilla ja mielipiteillään otti paljon tilaa kopissa. Siinä mielessä Blood uskontoineen ei liene mikään kaikista isoin järkytys pelaajille ketkä ovat tuossa olleet mukana pidempään.

10 tykkäystä

Mitä näkyvämmäksi Ben Blood on finaalisarjassa tullut häröilyllään, sitä paremmaksi Pelicans on tullut, eikä Tappara ole pystynyt pitämään omaa peliään enää niin hyvin.
Jos Pelicans voittaisi mestaruuden voitaisiin kysyä onko Ben Blood peräti pudotuspelien arvokkain pelaaja.

Päin vastoin. Blood pelasi aivan perusmatsin viime pelissä, jossa Pelicans sai ensimmäisen voittonsa. Oli kentän huonoin pakki ensimmäisessä ja touhusi kaikenlaista myös toisessa pelissä.

3 tykkäystä

Erittäin hyvä pointti, myös jonkun mielestä esim. Jämsen voi olla raskas persoona. Cmoresta löytyy mielenkiintoinen Pelicansista tehty minisarja, jossa pelaajat laitetaan myyntihommiin. Kid Jämsen ei varsinaisesti loista työnteolla tuossa sarjassa. Suosittelen Pelicansin kannattajille, jos Cmore löytyy. Valitettavasti ketjun aihetta ei tuosta sarjasta löydy, tuli tuon jälkeen varmaan joukkueeseen vasta.

2 tykkäystä

Tästä täysin samaa mieltä, kolmannesta pelistä ei mitään muuta muistikuvaa että olis ollut edes paikalla, kuin tuo jumbovislaussessio. Ja ekassa pelissä näkyi, pääosin tosiaankin pelin kannalta negatiivisesti.

Kyllä tuolla muuan Bryggman joka ärsyttää mm. kahdella mailalla pelaamisellaan huomattavasti enemmän, ja tuottaa myös pelillisesti ihan eri tasolla.

Samaa mieltä viime pelissä, mutta sitten taas täysin eri mieltä kahdesta aiemmasta. Mutta mielipiteitä/ näkökulmiahan nämä.

Ben tekee mitä tahansa voittaakseen, enkä siinä suoraan näe tuomittavaa. Hän tekee juuri sitä, minkä toivoo menevän ihon alle ja osittain varmaan mennytkin. Sen verran taiteillut nuoralla, että voidaan ehkä puhua jo vähän myötäisestä tuuristakin tilanteissa, ettei ole kääntynyt itseään vastaan.

2 tykkäystä

En puhunut siitä kuinka Ben Blood pelaa kiekolla tai kuinka hän puolustaa, vaan siitä häröilystä, mitä kentällä tekee. Sehän ei ole mennyt yli, vaan Pelicans on hyötynyt siitä (häröilystä) pitkin pudotuspelejä, myös finaaleissa.