Ei Elorinne ole pelannut sen huonommin kuin muutkaan. Äijä on ollut messissä ottamassa kaksi mestaruutta ja kaksi hopeaa neljän viime vuoden aikana. Bloodin hankinta merkannee sitä, että nuoret jäävät ulos. Bloodin tulo on kyllä Mikiltä ja hopea-Jukalta käsittämätön ohilaukaus. Kiinnostavaa, että hyvässä vauhdissa oleva HPK otti Lucen.
Noniin, olin eilen puolittain jyvällä perustelusta Bloodin hankinnalle, ja nyt löytyi tarkennus asiaan.
Puolustajaparithan muodostuvat karkeasti ottaen näin:
Puolustava-Hyökkäävä (tai toisin päin, toki kaikki tekevät kaikkea, mutta tietyt painotukset)
sekä
Left-Right (koska pelin avaaminen)
Sitten tarkastellaan Tapparan puolustajien jääaikoja:
Vittasmäki (puolustava, left) 21:48
Kemiläinen (hyökkäävä, right) 19:52
Rantakari (hyökkäävä, right) 19:46
Järvinen (puolustava, left) 17:19
Fälth (hyökkäävä, right) 16:13
Mäntylä (puolustava, left) 15:14
Elorinne (puolustava, left) 14:37
Rautanen (puolustava, left) 13:40
Utunen (puolustava, left) 10:43
Tästähän se näkyy, että Tapparalla ei ole ollut kakkosparin minuutteihin pystyvää leftin pakkia, paitsi Järvinen. Mäntylän ja Elorinteen minuuttimäärää nostanee hieman ne pelit, joissa Järvistä ei ollut. Käytännössä nämä kaksi ovat olleet tasoa ihan ok kolmosparin pakki. Rautasella on muutama varsin heikko esitys ja Utuseen ei näytä valmennuksella riittävän luottoa.
Eli Bloodin pitäisi pystyä pelaamaan sellaiset 18 minuuttia/peli kakkosparissa. Sillä tuo saataisiin tasapainoon ehkä. Siis tätähän tässä on täytynyt hakea.
+ Tämä:
Katsotaan nyt, kuka ampuu ohi loppujen lopuksi, sinä vai he.
Kuten tuossa toisessa ketjussa kirjoitin, hankinnat tehdään tietyn tarpeen mukaan ja markkioilla vapaana olevat lähinnä tuota speksiä olevat ovat paras vaihtoehto. Lisäksi nykypolitiikan mukaan halutaan miellellään pelaaja joka on jotenkin tuttu, eli ei kokeilu hasardeja.
Sekä tähän Bloodin sopimukseen liittyen ja vähän yleisemminkin. Tappara voisi tuohon tiedotteeseen hieman laittaa johdon ja valmennuksen kommentteja prosessista, odotuksista ja perusteista sopimuksen syntyyn liittyen.
Hyvä teoria, mutta leftien peliajat saattavat selittyä Vittasmäellä ja Utusella. Toinen rohmuaa peliaikaa ja toinen vetää seiskan roolissa vasemmalla.
Ehkä ratkaisun avain on alivoimissa? Nythän siellä on käytetty Kemiläistäkin.
Melkoista häkellystä näyttää jo uutinen ainakin saaneen aikaan kilpailijaleireissä (ja vähän omissakin). Ihan lupaavaa.
Oikein hyvä videotervehdys.
Kyllä näissä Rautakorven joukkueisiin tehdyissä hankinnoissa yleensä on ihan jokin idea ollut takana. Ja jos pelaaja ei sitä toteuta (vaan toteuttelee mahdollisesti muuta vähemmän toivottavaa), niin se usein näkyy sitten palautteissa, vastuissa ja jatkoratkaisuissa.
Edellisten liigakausien tilastot ja positiiviset teholukemat väistämättä pistävät silmään, kun on kehuttu niin kehnoksi ja haitalliseksi pelaajaksi. Aiempien joukkueiden seuraajilta tuli hyvää selvennystä aiheisiin.
Toivottavasti Blood on innoissaan Tapparaan tulostaan ja haluaa pelata ennen muuta auttaen joukkuetta sen päämääriin. Eiköhän noin olekin.
Sellainen kahden suunnan maalinedusliberon paikka tuossa kokoonpanossa selvästi olisi auki. Katsotaan rauhassa.
Kemiläistähän lähdettiin kouluttamaan tähän rooliin Salosen tehtyä sopimuksen Jukureihin, mutta siitä keskustelu kuuluu toiseen ketjuun, että oliko oikea rooli…
@Virvelia_kainaloon
Blood pelasi Ässissä kohtuullisen isoja minuutteja eli ei niin kaukaa haettua tuo kakkosparin puolustava rooli (Ässissä koko kauden peliaika ka 18 minuuttia jäähyistä huolimatta):
…Joukossa runsaasti myös yli 20 minuutin noteerauksia ja hiukan alle 20 minuutin noteerauksia. Muutamia aivan pieniä lukemia (<10 min), isoista rangaistuksista johtuen. Pelicans-kausilla vastuut vieläkin isommat (~21-23 min / ott.).
Kyllä kun katto tuota Veri-Penan hailaitteja niin hyvältä näyttää.
Jos nyt on sillain, että yksi tappelu pitää ottaa niin äänestän tuon matsin olevan Åstenia vastaan.
Veikkaan, että Blood tappelee jo paikallispelissä Generousta vastaan. Matin hampaat lentää suoraan osasto 41 päälle
Parlett pelaa sentään tällä hetkellä khl:ssä, ei kai sinne huonoja pelaajia pääse. Blood tulee jostain englannin liigassa, on mielestäni vähän eroa sarjoilla ja varsinkin pelaajilla
Kyllä Mikki ja Jukka tietää mitä hakee…Blood on selvä Joonas Järvisen paikkaaja ja laadukas sellainen liigaan…Eiköhän pelicans kauden sekoilut ollut valmennuksen yllytyksen ja niiden sallimisen tulosta…Viime kaudella Blood oli ässissä laadukas ja kokonaisvaltaisesti paras puolustaja…Matushkin toki hyökkäyspäähän paras…ässillä ja Bloodilla oli halua tehdä jatkoa, mutta mitä olen kuullut, niin ässillä ei vaan ollut varaa, kun taloustilanne on mitä on tällä hetkellä…Blood tulee yllättämään monet positiivisesti kaukalossa +tuo sitä johtajuutta ja väriä koppiin, mitä aina tarvitaan…
Saatte Bloodista mainettaan paremman puolustajan. Ehkä vähän hidas, mutta todella hyvä omassa päässä.
Toivottavasti Tappara ei kärsi tuomaritoiminnasta Bloodin takia, kuten Ässät viime syyskaudella, kun vastustajan takana luistelemisesta sai jäähyn. Joulun jälkeen Blood otti todella vähän jäähyjä. Kevään pelaaja.
Muistatko, onko kaveria koskaan käytetty yv:ssä kukkosmaisesti vastustajan maalin edessä?
Itsellä ei tietoa, mutta tämä skenaario tuli mieleen myös. Tapparan maskipelaaminen on ollut todella heikkoa.
Ei ainakaan Patapaidassa
Vai muistaako @Ainapata ?
Ei mun muistaakseni ole käytetty. Jos on niin ehkä 1 tai 2 kertaa.
Bloodiin sen verran, että viime kaudella veti Liigaa ihan hyvin. Tästä maininnut näköjään täälläkin pari Ässien kannattajaa. Miksi se on niin iso asia, että veti alkukauden Cardiffissa? Muuan Plastinon Nikkekin oli pelannut useamman kauden mm. Italiassa ja siirtyi Norjasta Tapparaan. Itselle ainakin tuo Englannin kiekkoliiga, kuten Norjankin, on aika tuntematon. Kuinkahan moni täälläkin kertovista on nähnyt peliäkään Englannin liigasta…
Minä olen kohtuu paljonkin, mutta enemmän 2000-luvun alkupuolella. Asuin siellä 1998-2011
Peli on varmasti kehittynyt paljonkin siitä kun viimeksi näin livenä
Silloin joukkueissa oli 20/25 pelaajasta never heard kahden passin kanukkeja, nythän brittien liiga muistuttaa aivan varmasti enemmän ammattilaisjääkiekkoa kun silloin
Joo, aikamoisen myllerryksen kotoinen liigakin kokenut vajaassa parissakymmenessä vuodessa. Sehän on selvää, ettei se Euroopan kovin kiekkosarja ole, mutta onko mitään merkitystä, kun vetää parin kuukauden jakson? Pari-kolme kautta olisi mielestäni eri juttu ja vaikuttaisi jo pelaajaan eri tavalla.
Lisäksi ainakin Cardiffissa taitaa hyvin onnistua kiekon ja opiskelujen yhdistäminen. Tämä siis ihan Dixonin juttujen perusteella. Varmasti sekin houkuttelee pelaajia, jotka nostavat sarjan tasoa, vaikka voisivat muuallakin vetää.