Ben Blood

Oli miten oli, ei tämä ole hankintana Tapparalle tyypillinen varma kortti. Riskikortti mutta ei varmaankaan Jokerikortti. Mahdollisuus huonoon ja hyvään käteen olemassa. Aika näyttää mutta tunnetta on luvassa ja jännitystä ilmassa.

Yllättäviä faktoja Ben Bloodista Wikipediassa:

Bloodin kolme jälkimmäistä kautta päättyi WCHA:n mestaruuteen ja hänet valittiin kaikkina keväinä sarjan akateemiseen tähdistökentälliseen. Viimeisellä yliopistokaudellaan 2011–2012 Blood toimi UND:n varakapteenina ja hän oli joukkueensa tehokkain puolustaja tehoilla 3+18=21. Blood valittiin kauden päätteeksi WCHA:n kolmanteen tähdistökentälliseen.

12 tykkäystä

Vaikka Tikka onkin yleisesti ottaen täyttä roskaa, niin tuossa tilanteessa mielestäni toimii hienosti. Joukkuekaveri Ainali pelaa maalinedustilanteen niin siististi kuin ikinä voi. Vastapuolen goonipakki Blood näkee kuitenkin maalilletulon sinänsä perusteeksi väkivaltaisuudelle, jolloin Tikka tulee puolustamaan taitopelaajaa. Jos änärissä joku toimisi Barkovin kanssa samoin kuin Blood tuossa, ketään tuskin haittaisi jos Bjugstad yrittäisi antaa pataan.

2 tykkäystä

Tapparan tilanteessa on oikein hyvä, että maalille tuleminen maksaisikin vähän mustelmia. Tällä kaudella on lähinnä levitetty punaista mattoa ja heitelty ruusun lehtiä.

1 tykkäys

Vertailun vuoksi eipä Vittasmäkikään paljoa Penalle mahtanut… Syynä taas melko törkeä Wrestling-taklaus D’Amigoon vai mikä se muotitermi oli:

(Tilanteesta 39 minuuttia rangaistuksia Bloodille…)

Ps. Toivotaan, ettei tuollaisia sikailuja tarvitse selitellä jatkossa…

1 tykkäys

Kyllä määkin oon sitä mieltä, että pelin ollessa käynnissä maalin eteen tulon ei tartte olla puistokävelyä hyökkääjälle. Mutta inhoan pakkeja, jotka vihellyksen jälkeen käyvät maalivahdin koskemattomuutta kunnioittaneen hyökkääjän kimppuun. Itelle pelaajana tulee semmoinen ajatus että okei, ajetaas sit ens kerralla molarin yli.

1 tykkäys

No väkivaltasuus ja väkivaltasuus. Tommosia pikku töytäsyjähän näkee maalin edessä joka pelissä, joskus ennen vihellystä ja joskus sen jälkeen. Väkivaltasuudeks se äityy vasta kun Ainali vastaa tönäsyyn.

Edit: Eiku hetkinen, kumpi sen tönimisen ees alottaa? Puhelimen ruudulta vaikee tihrustaa.

1 tykkäys

Mä nyt näin tilanteen kyllä ihan eri tavalla, Ainali itse alkaa tönimään kun Blood tulee vierelle …ja alkaa tönimään vielä vastustajan maalin edessä. Sen jälkeen Blood reagoi tuohon ja Tikka tulee kolmantena osapuolella mukaan sivusta sekä alkaa haastamaan oikein tosissaan.

1 tykkäys

Ainaili alotti, Tikka tuli jatkamaan.

1 tykkäys

Jaahas, fannipojat jo puolustelee täällä boksi-Bennyn sikailuja. Kertakaikkiaan mahtavaa, juuri tätä halusin Tapparaan.

Ei kai tuossa Tikka-casessa mitään sikailua ainakaan tapahtunut?

1 tykkäys

Ei kannata tehdä tästä Tikka -casesta mitään isoja johtopäätöksiä… Tikkahan on ollut ihme “duudsoni”, kun on haastellut hippaa ensin mm. Generouksen kanssa ja kun siitä ei oppinut, niin piti koittaa vielä Bloodinkin kanssa… Ehkä tajusi itsekin kypärää paiskoessa, että helpommallakin voisi päästä.

3 tykkäystä

Mies Revon kanssa syömässä :thinking::thinking:

7 tykkäystä

Ehkä vain tägänny Revon tuohon? Tai sitten Repo on tullut takas suomeen. Viime yönä ainakin ollut kokoonpanossa. Ja ensi yönä olis peli.

1 tykkäys

Eiköhän siellä ole Repo suositellut miehelle kyseistä raflaa. :slight_smile:

9 tykkäystä

Bongattu kaupungilla. Ei sen tarkempia koordinaatteja. Iso ja hymyilevä herrasmies.

10 tykkäystä

Tämä on meikän ensimmäinen kirjoitus pelaajasta joka ei ole vielä saanut peliaikaa.
Ja nyt on pakko koska Benny on
tunteita herättävä, tunteella pelaava —> yleisöön vetoova ja sykettä peliin tuova
ISO, VAHVA —> maalineduspeliin kaivattu vahvistus
extrovertti, huumorintajuinen, verbaalisesti lahjakas —> pukukoppiin vapauttamaan tunnelmaa

Ainoat pari asiaa arveluttavat on liigan ympärillä ja tuomaristossa häärivät Tapparavastaiset ja mielensä pahoittajat, jolle ei riitä oman agendansa ajamiseen pelkät silmien rullailut. Otsikot tulevat olemaan Iltalehdessä saalistavia otsikoita täynnä ja porilaislähtöinen tukkajumala-tuomari vannoo jo ratkaisevansa muutaman pelin, kunhan taas joku törmää pää edellä Bennyyn kohtalokkain seurauksin.

1 tykkäys

Älä pelottele Japan ja Tappara-Benin kohtaamisella. Haluaisin nukkuakin.

23 tykkäystä

Hyvä Veto Mikiltä !!

Kauheesti en ole nähnyt täällä kommentteja siitä kuinka paljon tämä nostaa kiinnostusta ja katsojamääriä koti että vieraspeleissä, (TALOUS EDELLÄ AJATTELUA)
Nykyisestä Tapparasta puuttuu ne Laineet, Haapalat, Revot ja Barkovit.
Tulevia NHL tähtiä ei tuoteta joukkueesta tosta vaan ja luvalla sanoen nyky Tappara on aika tasapaksu ja laimea. (Aihioita on mutta se hohde vielä puuttuu)

Joukkueen otteet tarvitsevat jotain piristettä ja jotain joka alkaa taas kiinnostamaan :

Veri-Pena “saattaa” tehdä sen ja se on liike oikeaan suuntaan.

Onko hän pelillisesti sitä mitä joukkue tarvitsee ?

Voi olla.
Hän on pelaaja tyyppinä jotain joka Tapparasta puuttuu:
Oikeasti iso ja ilkee. Ei mitään pikku tönejä nurkassa vaan äijää kumoon.

Mainettaan parempi pakki joka osaa myös tehdä pisteitä. (Miten kunto?)

11 tykkäystä

Tuo on kyllä ihan ensimmäisiä riskitekijöitä, miten pillit alkavat soida nimen perusteella ennen kuin ehtii hädin tuskin alkaa pelata. Pitäisikö harkita tilapäistä nimenvaihdosta johonkin vähemmän huomiota herättävään? Esim. Savage-Järvinen; vanha kiekkonimi, voisi toimia sopivana hämäyksenä?

3 tykkäystä