Teksti Tv ei kerro kaikkea pelistä.
Itäliigassa kuitenkin pärjäsi. Nimenomaan pelin nopeuden ja siinä oman tekemisen kanssa ovat haasteet.
Näytöillä tähän mennessä, ei jatkoon.
Kyllä odotusarvo oli että tulee sellainen Miklikin tasoinen pelimanni kun KHL:ssä näytöt männävuosina on kovat. Mies, joka ottaa pelin haltuun, mättää maaleja, pyörittää ylivoimaa ja on rasvatuilla terillä liikkeellä.
Ei tullut.
Ei sinne päinkään.
En näe, miten parantaisi nykytasosta oikeaksi vahvistukseksi poffeihin.
Nyt annan luvan matkia Kärppiä.
Annettaisiin nyt muutaman ottelun verran edes kunnon mahdollisuus näyttää ennen kuin heitetään bussin alle. Jasun kanssa joutunut pelaan ja Jasu aika lahjakkaasti pilaa kaikki ketjukaverinsa.
Jasu ihan mukava kaveri mutta erikoistilannemies ja nyt Liisebettin kanssa väärä combo
… pelaisi edelleen KHL:ssä.
Hävyttömän vähän voittaa kyllä kaksinkamppailuja. Syötöt napsuu hyvin lapaan, mutta vähän seilailee siellä täällä edelleen. Olisiko se sitten hirveä kuntokuuri päällä, sillä pidän edelleen selkeästi parhaimpana pelinä sitä ensimmäistä matsia Tappara -paidassa.
Tästä Lingletin pitkästä poissaolosta on tainnut olla vain pieni maininta tässä ketjussa.
Syy miksi Linglet oli sivussa kuusi kuukautta oli miehen omien sanojensa mukaan leikkausta vaatinut olkapäävamma ja tästä toipuminen on vaatinut totuttelua.
Tapparassa kevääksi kuntoon ja täyteen iskuun?
Uutinen 09.05.2016
This season Linglet missed six months due to a shoulder injury that required surgery. He was limited to sixteen games and is still trying to adjust.
“My injury is feeling better and better as the months go on,” he said of the injury. “Six months since I had shoulder surgery and it was a pretty big surgery. It is almost like my arm doesn’t feel the same as it used to so I have to adjust to the new movement and new feeling. It is getting there. When September hits I will be 100 per cent.”
Linglet is clearly happy where he is and not looking for things to change anytime soon.
Okei, no tuo selittäisi miksei taklaa vaikka olisi kuinka 100%.
Paitsi jos nimi olisi oikeasti Miklik
Lakkaa siitä Miklikistä… Harvoin kukaan hänen tehoillaan sisään tähän liigaan tulee, ja ylipäänsä se tärkein on se, mikä taso on keväällä. Miklikistä ei paljon hyötyä ole, jos on sairastuvalla.
Harvemmin tollaiset Miklik arvat osuu kohdilleen ja eihän Tapparan edes tarvinnut hakea tulivoimaa lisää laidoille joten siinä mielessä Linglet saa rauhassa pelailla kauden loppuun asti. Toki olisi voinut Luodolle antaa paikan, mutta kyllä Linglet valmiimpi on.
Miklik oli JYPiltä pullahaku joka saattaa olla loppuun asti kova tai kadota kuvasta. Eikä sitä tiedä vaikka Mikki olisi ollut myös ukon perässä mutta JYP tarjonnut enemmän rahaa.
Eiköhän Lingletin haun takana ole ollut se, että tyyppi on tietyn profiilin peluri jota on haettu ja hinta ei ole ollut liian kova. Joka tapauksessa minusta on ihan hyvä, että pleijjateihin mennään kokeneella pelurilla.
Itte näen myös, että Jyväskylässä oli hieman erilaista roolia tarjolla kuin Tapparassa. Eli Jypin Miklik ei välttämättä olisi yks yhteen Tapparan Miklikin kanssa.
Tässähän olisikin loistava pohdinta toiseen aika-avaruusjatkumoon! Tapparan Miklikki voisikin latoa tehoja ykköskentässä Karjalaisen tilalla…ja yleisestikkin vielä pelata tällä hetkellä, eikä makoilla sairaalassa…Tervetuloa valintojen maailmaan…
Heh, pointti oli lähinnä siinä, ettei se automaattisesti kulkisi muualla. Vähän jäi kuva, että joltain se unohtunut. Voisi toki olla parempikin, mutta onko Linglet saanut paikkaa “Karjalaisen tilalla”?
Pari peliä voi antaa vielä näyttö aikaa. Ei ole päässyt nopeasti pelitaaan sisälle, ja pitkään ei tässä vaiheessa kautta voi odottaa. Mikäli näin mennään, niin Linglet poppareille\Lekiin ja Rauhala laitaan. Uusi sentteri voisi tulla vaikka Saipasta etunimeltä Matti.
Antaisit nyt kuitenkin Tapolan päättää kuinka kauan Linglet saa antaa näyttöjä. Vai piileskeleekö nimimerkin takana itse Jussi Tapola? ![]()
Älkää huoliko veljet. Näin viime yönä enneunen jossa Linglet ratkaisi Hifki pelin 2v1 hykkäyksestä. Tuuletus oli sen verran komia, että voin vakuuttaa miehen olevan täysillä mukana.
Saattahan Lingletin kohdalla olla niin, että toisin kun me täällä oletamme niin Linglet ei olekkaan hankittu kärkeen, ei isolla tilillä, ei KHL-statuksella. Vaan puhtaasti tuomaan lisää leveyttä, kohtuullisella hinnalla, low risk-high reward statuksella.
Lingletin motivaationa toiminut mahdollisuus voittaa.
Lingletin tilalle olisi voitu ottaa nimenä tuntemattomampi, kotimainen, nuorempi pelaaja. Mutta on järkeilty, että Lingletin kohdalla voidaankin saada kaikkien tähtien osuessa kohdalleen kohtuu rahalla paljon muutakin, kun vain leveyttä.
Eli vähintään saadaan ihan puhtaasti määrää hyökkäykseen, mutta ehkä paljon muutakin.
Ja Lingletin hankinta ei mitenkään pois sulkenut alunperinkään esim Ilomäen tilalle hankittavaa kiekollista keskushyökkääjää.
Tälläistä pohdintaa, kun miettii siltäkin pohjalta ettei meillä ollut kärkiketjuihin laiturista akuuttia pulaa hankintahetkellä.