CHL:n tämän kauden välieräparit ovat siis selvillä:
Zug - Tappara
Luleå - Skellefteå
Sen suhteen, että saataisiin vielä tämän kauden CHL:ssä kotietu, tilanne näyttää haastavalta. Zug ainakin hoitanut kaikki pelinsä, joten saanee kotiedun.
En muista vaikuttiko välierävaihe enää mitenkään finaalipaikan valintaan, kun mielestäni viime kaudellakin selvisi jo ennen finaaliparin ratkeamista, että finaalia ei pelata Tampereella. Voi olla että muistan väärinkin tai sitten oltiin jo ennen viimeisiä otteluita pisteissä jäljessä toista paria niin paljon, että homma oli selvä.
Jos välierien “pistemäärät” vielä vaikuttavat finaalin pelipaikkaan, meidän pitää toivoa, että toisesta parista Frölunda menee jatkoon, mutta Luleå kuitenkin voittaa toisen osaotteluista. Samalla meidän täytyisi tietysti hoitaa voitto kotiin molemmista osaotteluista Zugia vastaan. Se lienee ainoa mahdollisuutemme saada finaali Nokia Arenalle.
Onko Tapparan ainoa mahdollisuus saada finaali Tampereelle, jos voittaa Zugin molemmissa peleissä ja Luulaja sekä Frölunda voittaa molemmat yhden pelin ja Frölunda lopulta jatkoon?
Tässä CHL:n kilpailusäännöistä kohta koskien finaalin järjestämistä:
The teams reaching the Semi-Finals may apply for home-ice for the final game
in writing. The CHL Office will supply the respective teams with a standardised application form which must be returned to the CHL office no later than 13 December 2022 / 17:00 (Zurich time) upon completion of the Quarter-Finals. The decision on the final venue will be taken by the CHL Board. Its decision is final and unreviewable. The decision shall be based on, but not limited to, the following factors (in no particular order):
– Accumulated record leading up to the final (Group Stage, R16, Quarter-Finals,
according to CHL Sport Regulations)
– Capacity of the venue and expected attendance
– Technical facilities of the venue
– Hospitality facilities of the venue
– TV production of the host broadcaster
– Additional marketing / sponsorship opportunities (in conjunction with Infront)
– Travel accessibility and hotel situation
In case no appropriate application is entered by either later determined finalists,
the finalist with the best accumulated record after the Semi-Finals (according
to the CHL Sport Regulations) will be awarded of being the host of the CHL Final.
Jos nyt oikein laskin, molemmilla ruotsalaisilla on enemmän pisteitä, joten ainakaan niiden perusteella finaalia ei nähdä Tampereella. Jos Tappara sinne selviää, täytyy toivoa että hakemus miellyttää paremmin kuin vuosi sitten.
Jos Tappara selviää finaaliin ja sitä ei tänäkään vuonna pelattaisi Tampereella, niin aika paha maku jää. Luulisi, että hyvittävät viime vuotisen vieraspelin, kun eikös niissä ole muitakin vaikuttavia asioita kuin pelkät pisteet?
Täytyy toivoa, että päättäjät ovat seuranneet yleisömääriä ja tämä painaa vaakakupissa. Näkisin, että meillä on kyllä ennakkoon parhaat mahdollisuudet houkutella hyvä yleisömäärä meille toistaiseksi ainutlaatuiseen tapahtumaan.
Luleå - Jukurit -pelissä oli tosiaan yleisöä n. 1400. Ratkaisevassa Frölunda - Skellefteå -matsissa tänään alle 3000. Meillä oli sentään lähempänä 5000 kuin 4000.
Tähän kun yhdistää sen, että Luleån hallin kapasiteetti on “vain” 6000 ja Frölunda on Göteborgissa pelannut CHL-finaaleja ennenkin, niin odotettavissa on, että Tampereella finaali keräisi kyllä parhaan yleisömäärän. Mutta tähän asti on aina taidettu mennä suoraan noiden pisteiden perusteella eikä viime vuonnakaan hallin kapasiteetti ratkaissut, joten saas nähdä.
Ja tietenkin tässä nyt vielä ensin se välierisarja, joka sekin pitäisi voittaa Mutta spekulointi on kivaa ja sallittua täällä palstalla. Kyllä sitä välierään ehtii sitten keskittyä tammikuussa.
On muuten Livetulosten mukaan kotietu Tapparalla Zug sarjaan, toki sen mukaan pelipäivätkin 10&17.1 mikä varmistaisi sen, että Pelicans peli siirtyisi uudestaan. Lisäksi tuon Tapparan kotipelipäivän kohdalla 17.1 olisi Ilvekselläkin kotiottelu se tuskin siirtyy meidän tieltä
Olisiko tuo sitten kuitenkin esim 11&18.1 pelit meidän jälkimmäisellä kotiottelulla, toki silti toivottavasti siirtyy tuo typerästi siirretty Pelicans ottelu johonkin muuhun väliin
Toki tässä kannattaa odottaa virallisempia tiedotteita mutta taisi tuo livetulosten ennakkotieto pitää tähänkin sarjaan paikkansa ottelupäivien suhteen vai muistanko ihan väärin
Töistä kotiin ja kuvakelauksella tuli katsottua jalkapallon tauolla maalit ja edeltäneet tilanteet. Mm. 3-1 maalia edelsi huikeat kasanalku Heljankon päällä. Mitä tulee finaaliin, niin kyllä se Tampereelle tulee ja toivottavasti kotijoukkue myös pelaa siinä.
Näin eli Pelicans peliä saadaan siirtää taas Kotietu ilmeisesti kokoajan olisi ollut Zugin, vaikka livetulosten ohjelmassa toisin olikin? Farssi jos kotietu olisi ollut, mutta tuon Ipan kotipelin takia ei voisi pelata 17pv Tampereella
Jokatapauksessa tällä mennään, otetaan 10pv heti hyvä kaula
Nyt selvitin itselleni tuon palkintorahakuvion. Kai tuo linkki pitää kutinsa. (Tuo voittamattomuusbonus on aika kova, puoli milliä, mutta siihen ei ole enää saumaa.)
Tällä perusteella kokonaispalkintopotti on 3 630 000€. Jossain on puhuttu 3,5 miljoonasta. Ollaan tarpeeksi lähellä. Oletuksella, että vieraspelireissu maksaa 30 000€, niin laskin myös käteen jäävät nettorahat. Finaalin vieraspelikuluja en laskenut mukaan, kun ei tiedä kummassa päässä pelataan ja korvaako liiga ehkä ne.
Sarjaan päässyt kuittaa 65 000€, kumulatiivinen potti 65 000€, nettoa -25 000€ (3 vieraspeliä)
Elikäs se on melkein “Winner takes it all”- meininki. Vasta seuraava peli ZUGia vastaa on rahallisesti merkittävä. Tähän asti ollaan oltu mukana vain harrastuspohjalta, ei nyt ihan artisti maksaa, mutta nälkäpalkalla.
Kotipelien lipputulot on tietysti oma juttunsa, mutta tuskin niistäkään mitään isoja hilloja tulee kulujen jälkeen.
30 tonnia on mielestäni hyvä arvio keskimääräisestä vieraskulusta. Palkintorahat kertoo karua kieltä, miksi tätä sarjaa ei kaikkialla arvosteta. Vain voittaja saa kunnolla rahaa, kakkonen ok ja kaikki muut osallistujat miinuksella tai nollassa.
Palkintorahat ei kerro koko totuutta sarjasta joukkueen kannalta. Tapola ja pelaajatkin ovat kommentoineet CHL pelireissuilla olevan kauden alussa joukkuetta yhteen hitsaava vaikutus.
On varmasti hieno olla muuallakin, kuin kotimaassa pelireissulla ja lisäksi vastassa on normaalista poikkeavia vastustajia. Parin viime vuoden peliotteet kertovat, että pelaajat arvostavat sarjaa.
Viime vuosien pelit ovat olleet kyllä hienoa katsottavaa. Saattaahan ulkomailta löytyä toinenkin Mouhijärven kaltainen kannattajakeskittymä Tapparalle?
Palkintorahat kasvavat vuosi vuodelta tulevina vuosina, näin on ainakin suunniteltu.
Mitään lähdettä minulla ei ole, vain hämärä muistikuva, mutta mielestäni on informoitu aiemmin, joskus, että CHL tukee nimenomaan matkustuskuluja erikseen vielä, ja palkintorahat ovat lähtökohtaisesti ihan eri asia.
Olenko väärässä? 90% varmuudella viimeiseen kahteen vuoteen olen tälläisen kuullut, kenties jotenkin Jukureihin liittyen.