Biel, Sveitsi
Tissot Arena
ti 17.10. klo 20.45 Suomen aikaa
Mikäli Wikipediaan on luottaminen, 11 joukkuetta on varmistanut pudotuspelipaikkansa, viisi joukkuetta on menettänyt kaikki mahdollisuutensa ja loput kahdeksan tavoittelevat viittä viimeistä jatkopaikkaa. Tappara on ensimmäisen karsiutujan paikalla ennen päätöskierrosta. Ensimmäistä kertaa Grönborgin Tappara on pakkovoiton edessä. No lähes pakkovoiton ainakin: parilla sopivalla tuloksella muista peleistä (Vitkovice, Belfast) yksikin piste saattaa riittää. Otetaan kuitenkin kaksi niin ei tarvita apuja muilta.
Vastassa on Biel, joka kohdattiin kahdesti vuonna 2019. Syvällistä skouttausta en tässä kohdin päivää ala tehdä, mutta silmäilin nopeasti Elite Prospectsia. Suomen lippuja ja tamperelaisväriäkin vilisi paljon: hyökkäyksessä on Toni Rajala, Aleksi Heponiemi ja Jere Sallinen, puolustuksessa Ville Pokka ja maalilla Salaatti-Säteri, joista kukaan ei esittelyjä kaipaa. Joukkueen pistepörssiä Sveitsin liigassa johtaa 31-vuotias ruotsalaislaituri Jesper Olofsson - Stats & Facts - Elite Prospects. CHL:ssä Top Scorer -hirvityksen päälleen pukee Pokka.
Lähetysoikeudet on Viasatilla ja harmikseni peli ei tule Elisa Viihteessä näkyvältä V Sport Suomelta, joten turvaudun VPN:ään. Pohdinnat muista ratkaisuista mielellään tuonne: CHL televisiossa ja suoratoistopalveluissa
Kauden heittämällä isoin peli edessä. Oman silmääni tekeminen CHL:ssä on tällä kaudella näyttänyt monin paikoin kovin innottomalta, minkä vuoksi olen hieman huolestunut ihan jo illan peli-ilmeestä. En nyt halua maalailla piruja seinille, mutta ei ole kaukana, että “noh, ainakin päästään keskittymään täysillä Liigaan ja triplan tavoitteluun” -tason selitykset ja “copiumit” kannattaa kaivella hyvissä ajoin esille.
Toivon voittoa, pelkään ainakin pelillisesti selvää tappiota. Pahoittelen negistelyä, mutta nyt vaan oma tilannekuvani on tämä. Todella harvoin tällä palstalla olen neganiilona, eli tämän kerran yhteisö tämän toivottavasti sallii.
Joo, kauden isoin peli ja eka oikea testi Grönborgin porukalle. Pakkovoitto. Näissä tilanteissa Tapolan porukka oli yleensä kivikova ja samaa saa luvalla odottaa tämän kauden porukaltakin. Toivottavasti prosessi on sellaisessa vaiheessa, että se kestää ensimmäisen painetestin.
Hallitsevan mestarin jääminen lohkoon ja ekaa kertaa Tapparan CHL-historiassa olisi valtava häpeä ja siitä kuulisi aivan varmasti.
Tämän ottelun asetelmissa on hento maku SaiPa-sarjan vuosikertaa 2016. Siinä hävittiin molemmat pelit vajaalla latauksella. Tämän matsin lähtökohdista tulee samat vibat, mutta ehkä se olen vain minä ja CliffyB. Ei tunnu, että oltaisiin all in. Ehkä se on luonnollista 2.0:n nivelvaiheessa. Liigassa on paljon pureskeltavaa. Vajaaksi jäi alkuun Tapolankin CHL-menestys, vaikka alkusarjoja händlättiin left and right.
Vähän sama haisu itsellä. Oikeastaan vähän semmoinen haisu, että koko CHL:ään ei olla haluttu panostaa tällä kaudella koska viime kaudella voitettiin. Grönborgin ensimmäisellä kaudella 100 focus liigassa.
Toivottavasti ei näin. Oliko niin, että Tappara on aina päässyt jatkopeleihin? Kyllä mestaruutta pitäisi yrittää puolustaa, riitti se sitten mihin vaiheeseen tahansa. Matsihan on myös Bielille kuoleman peli, joten jos siellä kiinnostaa, niin sitten on kova paikka.
Tappara käytti CHL:n alkusarjaa harjoituspeleinä ja se saattaa tänään maksaa hintaa. Alla oli vain TreCup ja Pelicans-ottelu, kun lähdettiin Tanskaan. Se maksoi pisteen. Pistemenetys Adlerille puolestaan oli ihan “rehellinen”, sillä vastustaja pelasi ajankohtaan nähden hyvin. SAIKia vastaan ei ollut mitään palaa.
Uskomaton suoritus, jos onnistutaan tippumaan tällä systeemillä kun 16 pääsee jatkoon ja mukana on muutama heittopussi. Tippumisen mahdollisuus on on jotain 35-40% luokkaa vedonvälittäjien arvion perusteella, joten ihan hyvää luokkaa.
3 joukkueen alkulohkosta jatkoon (2 voittoa, 2 tappiota). Ekalla kierroksella 2 tappiota SaiPalle ja ulos. Tämä siis kaudella, jolloin Tappara rikkoi runkosarjan piste-ennätyksensä.
Okei!
Koska tänään on monella usko koetuksella ja monella jo valmiiksi takaa likaiset kalsarit jalassa, niin uidaan vastavirtaan ja sanotaan, että Tappara vetää Rauhalan johdolla tänään kunnon statement- pelin ja kairaa itsensä jatkoon.
Edellinen peli Sveitsissä oli epäonnistuminen ja niitä sattuu. Tänään ei satu ketään muuta, kuin Bielin maaliverkkoa, joka tänään venyessään katuu ryhtyneensä alalle.
Hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat. Toivottavasti hieno urheilu/lähes pakko voittojen ilta tänään edessä. Ensiksi Huuhkajat klo19 ja siitä suoraan Tapparan klo20:45 peliin
Kyllähän tänään on ensimmäinen tosipaikka, jossa testataan löytyykö Grönborgin Tappara se vanha tuttu Tappara standard. Kun on pitänyt voittaa, Tappara on niin myös tehnyt. Jo viime kaudella Sveitsin vieraspelit olivat hankalia, mutta joukkue venyi Heljangon johdolla. Tänäänkin varmasti tulee jaksoja, jolloin on vain pakko sietää ja ottaa vastaan. Viime kaudella CHL näytti jo syksyllä Tapparan todellisen iskukyvyn eikä keväällä tosipaikassa kukaan voinut mitään.
Uusi joukkue, uudet sankariteot. Tänään pitää näkyä mitä Tappara parhaimmillaan osaa.
Tiukka paikka ja toivottavasti tulee voitto. Tässä kyllä saa seurajohto syyttää ihan itseään jos CHL kausi loppuu tänään. Toisaalta voi olla jopa tietoinen päätös keskittyä viime kauden voiton jälkeen täysmääräsesti liigaan tällä kaudella.
Katson matsin ja toivon viihdyttävää peliä, niin kuin aina. Mutta itse en voi puhua kauden tärkeimmästä pelistä - tai siis ainakaan minusta ei tunnu siltä. Kun oikein mietin, niin perjantain Tappara-Saipa on itselle tärkeämpi.
Itselle kaikkein suurin toive onkin, että sieltä tulee kaikki ehjänä takaisin ja reissussa joukkuehenki tiivistyy entisestään.