CHL: Tappara - Adler Mannheim 7.9.2023 (To)

Sietämällä 2 pinnaa :tada:

Jahas, olin näppis kuumana tulossa raportoimaan, mutta @peterra aika pitkälti putsasi minun laarin jo tuossa. Huomiot ovat varsin yhteneväiset.

Nyt on Saksan suurseura testattu ja kovaksi todettu. Parantuneen materiaalin ohella ruotsalainen valmennus näyttää tehneen Adlerille hyvää. Pelissä oli kovan kontakti ja kamppailupelin lisäksi myös järkeä ja erilaisia rytmejä. Tappara oli aika ajoin ihan oikeasti pinteessä. Tällaista matsia ei voi simuloida reeneissä tai harjoituspeleissä. Heljankokin tuumasi Kiakkoradiossa, että CHL-tekee hyvää joukkueen rakentumiselle. Myös valmennus saa pelaajista ihan eri tavalla dataa kunnon paineessa.

Jäi tästä kuitenkin paljon hyvääkin puseroon, eli vanha tuttu sietäminen. Puolustusta on saatu tiivistettyä viime peleistä ja edelleen osataan voittaa alakynnestä, jota väistämättä tarvitaan viimeistään keväällä. Tämä ei kuitenkaan poista keskikaistan haasteitamme. Tänään tämä näkyi taas uudella tavalla, kun aloituspisteillä käytettiin Baptistea ja Savinaista, varsinaisten senttereiden sijaan. Myös Camper käy raapimassa ylivoimilla.

Posi-Pasit

:+1: Halloran on yllättämässä ainakin allekirjoittaneen ja pysyi vaarallisena myös kovempaa vastustajaa vastaan
:+1: Levtchi on saanut jalat auki ja oli niinikään kiekollinen uhka
:+1: Manninen oli helkkarin hyvä ja viihtyi kovassa kamppailupelissä. Väkevämpi kuin mitat antavat olettaa.

Muitakin kehuttavia olisi, mutta pitädyn 3+3 formaatissa. Heljankoa ei tarvite erikseen nostaa, koska kaikki tietää, jotka katsoi.

Nega-Niilot

:-1: Camper sai useamman kova taklauksen ja pelihuumori taisi mennä. Pelin loppupuolella useita huonoja ja omiin vaarallisia kiekollisia ratkaisuja. Pehmeä esitys.
:-1: Liedeksen peli on edelleen sekaisin. Kaikki työkalut on olemassa, mutta peli ei toimi.
:-1: Topi Rönnin tilanne on haastava, sillä Oiva Keskinen syö hänet kohta hierarkiassa. Tasaisuus ei löydy. Oli joukossa hyviäkin juttuja, mutta myös huomattavan heikkoja ratkaisuja. Nyt olisi latu auki vaikka kuinka isoon rooliin…

Lauataina vastus sen kuin kovenee. Tulkaa nyt perkele hallille. Ei tämän tason lätkää syyskaudella Liigassa näe.

45 tykkäystä

Muistikuvan mukaan nuo pärjäsivät tänään ihan hyvin aloituksissa ja ei sinällään ole The ongelma sentteritilanteessa.

Pelaajista omaankin silmään Liedes oli heikko. Ei oikein lähde ainakaan vielä pelaaminen keskellä. Omana nostona posin puolelle menee ehdottomasti Tuulola. Todella vahvaa kamppailua ja liike paremmalla tasolla.

Kulonummelle taasen haastava ilta. Ei saanut kaveria kyllä yhtään painettua laitoihin kiinni ja sitä kautta irrotettua kiekosta.

Tappara voitti vain 11% oman pään oikean puolen aloitusta eli hävisi 89% puolustusalueen oikean puolen aloitusta.

4 tykkäystä

Olipahan tosiaan suoritukset Camperilta jatkoajalla. Kaksi järjetöntä harhasyöttöä samaan vaihtoon, joista toisesta läpiajo omiin. Muutenkin onneton peli, ei voi kuin parantaa.

Liedes pitäisi saada sinne laitaan, jossa on selkeästi parempi pelaaja. On aika pihalla sentterin tontilla välillä.

Keskinen on Rönniä parempi ja näkyvämpi, mutta onkohan Rönnillä joku minimipelimäärä sopparissa, joten saattaa olla, että Keskinen tippuu ensin kuitenkin pois.

3 tykkäystä

Joo, en väittänytkään aloitusten olevan The Ongelma, vaan tuo oli erikoisen sentteritilanteen uusi ilmentymä. @Jiiikoo saisi vetää Tuomenoksan kravatista kameran eteen, kertomaan meille vähän tilannekatsausta joukkueen rakentumisesta.

Tuulolahan on ollut jo hyvän aikaa äärimmäisen hyvä laitojen lähellä ja kamppailuissa muutenkin. Hämmentävää miten Tappara loihti vähän vetelän miehen maineessa (Hämptonin agenttini on seurannut tätä nappulasta asti) olleesta kiekollisesta pakista oman pään luottoluudan. Nyt Grönborgin aikana pakeilla on entistä enemmän vapauksia kiekollisena ja hän tulee viihtymään siinä erinomaisesti.

@Andy Rönni kyllä tarvitsee kovia miesten pelejä U20-kisoja varten. Pitää ajatella asiaan näinkin päin, kun omaa kasvattia koulitaan pelimieheksi.

7 tykkäystä

Ylivoimalla tulee kyllä hyviä oivalluksia, mutta mitähän nämä jatkoajan pelit olivat? Varsinkin tämä 2vs1 pääseminen ja töhriminen oli melkoinen suoritus kun leikkasi kohti keskustaa ja meni kaveria kohti. Olettitko tai halusi että olisivat Baptisten(?) kanssa vaihtaneet paikkoja ja puolia, ei tuossa muuta selitystä voi olla.

Olen todella hämmennyksissä illan pelistä, jossa olin paikalla. Ihan kuin joku muu joukkue pelasi Tapparan pelipaidoilla. Erikoisesti kasattu joukkue.
Esim. Miten voi olla mahdollista, että kentällä viime kauden Euroopan parhaassa, viilletyää Muzikin tasoisia pelimiehiä?
Minä en oikein edes osaa kuvailla, mitä minä pelistä ajattelen. Pitää oikein miettiä.

32 tykkäystä

Eipä voi vähätellä niitä hieman yli kahta kautta, mitä Joni Tuulola jämäköitti itseään AHL:ssä.

40 torjuntaa Betonilla. Paljon helppoja torjuntoja ja katkoja. Tilastot valehtee ainakin torjunnoissa.

Viime kuussa nimesin tämän Tapparan kauden 2023-24 retooliksi Keklun sanoin. Välikausi kuulostaisi liian kurjalta.

Toimiiko liigassa, jossa puolet jengistä vaihtuu koka tapauksessa ja hyvät junnut lähtevät rapakon taakse? :sweat_smile:

Tuossa aiemmin on jo tullut usealla suulla totuus pelistä.

Haluan kanssa korostaa kahta pelaajaa : Tuulola ja Bäckman.

Tuulolassa on tapahtunut selkeä kehitysaskel eteenpäin. Huokuu itseluottamusta ja rouhii kunnolla reunoissa. Myös kiekollinen pelaaminen luistaa nyt paremmin.

Seurasin Bäckmania useamman vaihdon ajan. Fiksu mies - sijoittumiset ja syötöt. Voi poijjaat - tuossa kaverissa on otetta. Välttää selkeästi rajuja kontakteja, mutta jakaa paineen alla nätisti avaavia syöttöjä.

6 tykkäystä

Pelin kohokohdat:

Puhut sanasta sanaan asiaa. Ilman Heljankoa meillä oisi jo kriisi päällä ku Tanskasta ja tänään oisi tullu takkiin. Toi Muzik on kyllä aivan käsittämättömän hankinta. Jos kaverille lyödään vielä loppukauden lappu kouraan ni olen valmis vaatimaan Tuomenoksalle kenkää perseelle.

1 tykkäys

Ilman Heljankoa olisi tiputtu CHL:stä viime kaudellakin niillä täydellisillä senttereillä ja Mestari-Jussin valmennuksella/pelisapluunoilla Zugia vastaan.

Meillä on monenlaisia aseita voittaa kiekkopeli. Christian Heljanko yksi tärkeimmistä. Ja pakisto aika mukava, vajaamiehisenäkin. Taitaa olla niitä senttereitä tärkeämpi juttu nykykiekossa.

10 tykkäystä

Senttereistä Rauhala kun saadaan takaisin ja mahdollisesti yksi vahvistus keskelle, niin alkaa näyttämään huomattavasti paremmalta.

Ylivoimat taas näyttävät kohtuu hyvältä vaikka Kemiläinen ja Tanuskin vielä puuttuu… Saataisiin melkeinpä kolmaskin kova YV -vitja.

Tällä välin tosiaan Kulonummi, Keskinen, Rönni, Ahlroth, Luoto jne pukevat CHL -peleihin ja rahaa menee pankkiin niin, että holvit pullistelee. Koron päälle korkoa, kun omiin luotetaan kovinakin aikoina.

Tänään vastassa oli kivikovia kovia liigoja läpi käyneitä pelaajia vahvistettuna ruotsalaisella valmennuksella ja niin vain vieläkin pärjättiin vaikka isoin kiitos menee Heljangolle.

Vertailua:

Ps

Lauantaina vastassa ranskalaiselle Rouenille 0-1 hävinnyt Skellefteå - mitä juuri oikein tapahtui? Varmasti tulee tiukka peli, kun ruotsalaiset tarvitsevat pisteitä… Ei hyvältä näytä sarjataulukossa :thinking:

9 tykkäystä

Omaan silmään yv oli kyllä aika kuraa mitä peliä sivusilmällä seurasin? Kulonummi ei tuo laukaisu-uhkaa eikä jakanut toiselle puolelle ollenkaan mikä osalta vesitti yv:n.

Kulonummen ei varmaan tuossa tarvinnut olla se kovin uhka, kun Halloran on kaarella.

Kyllä siinä oli paikat tehdä maali taikka kaksi.

Levtchin yv ei oikein ottanut tuulta allensa ja siihen lieni pari syytä (Liedes ja Somppi). Eivät oikein päässeet samalle sivulle.

3 tykkäystä

Joo, kyllähän tuosta ylivoimasta jotain puuttui (Kemiläinen), mutta ehkä Kulonummi toi uhan sijasta tulevaisuutta.

Pahalta muutenkin näyttää uuden päävalmentajan pitkän projektin alkutaival, kolmesta tosipelistä vain kolme voittoa ja Tuomenoksa vieläpä unohti käydä sentterikaupassa. Pakko kait vaan yrittää sietää.

5 tykkäystä

”Älä lähre sinne!”

Kuten tässä ketjussa on kirjoitettu monesti, ongelmat näkyvät joka pelissä, eikä Helkku tule jokaisessa pelissä olemaan jumal-moodissa. Eilinen ja Tanskan peli oli Helkun torjumat pisteet.

Hyökkäykseen lähdöt ovat juuri sen näköistä, että sieltä puuttuu se sentteri. Eron huomasi aikanaan, kun Morley tuli Tapparaan ensimmäisen kerran.

Tämä tulee konkretisoitumaan Liigan puolella, kun vastustaja vetää träppiin. Silloin koohottaminen ilman rytmiä ei tuota mitään.

Ei tarvitse olla mikään Einstain, jotta pystyy yhdistävän tekijän löytämään mestaruusvuosilta vs heikommilta kausilta.

3 tykkäystä