Kyllä. Otanta on yhä pieni, mutta toistaiseksi ei ole esittänyt mitään, mitä ei olisi esim. Moilasen Samilta nähty. Eilen itse asiassa oli tätä ihmiskuulaa ikävä. Siinä olisi ollut Mannheimin korstot ihmeissään kun päätä lyhyempi Moilanen olisi ajanut pari painavaa pommia vastustajan maalin takana.
Kulonummella on hyvä perustekniikka, mutta pelissään ei vielä ole sellaista rohkeutta ja juonikkuutta kuin parhailla ja olemme viime vuosina tottuneet tosi hyvään. Pitäisi vähän houkutella kärkeä lähemmäs, viedä sivuun, harhauttaa, peittää varsinaisia aikeita jne.
Pelkkä perussyöttö oikealle tai vasemmalle kaarelle ei vielä tee pelistä erityisen vaarallista.
@tp2 Toisaalta trappi-vastustajien kanssa avauspeliin ei tule niin kovaa painetta, joten rajalliset sentterimme saavat ehkä vähän enemmän reagointiaikaa. Tosin sitten peliä pitäisi pystyä hyvässä rytmissä tekemään, jotta päästään rintamana alueelle, trapista huolimatta.
Ei kai, mutta ei tarvikaan. Eilinen oli Helkulta ns. normaali suoritus. Se vaan on meiän veskarin taso tällä hetkellä.
Nooo eiköhän liigassa palata lähemmäksi 90% kuin 100%
Omat mietteet eilisen pelistä, pahoittelut jos tulee toistoa. Katsoin pelin omien treenien vuoksi vasta jälkilähetyksenä myöhäisillassa.
Edelleen pakko kritisoida Viasatin/ Viaplayn toteutusta. Liian vähän kameroita (ei kunnon hidastuksia) ja kameramiehet yrittävät seurata kiekkoa liian terävin liikkein.
Yleistä pelistä
Koko joukkueen vähän tahmeampi, kuin edellisessä pelissä. Mielenkiintoista näkyykö samanlainen aukeaminen fyysisessä preesensisä, kuin viime viikon rytmityksessä. Yleensä, kun koko joukkue suorittaa vähän vaisummin, kyse on harjoittelun rytmityksestä. Miksi, vaikka “tärkeä” pelit? No siksi, että muuten offari on taas ollut liian lyhyt - pakko treenata myös fysiikkaa jossakin välissä.
Lopullinen vastaus tähän saadaan kuitenkin sitten, kun näemme peli-ilmettä RG:n ajalta pidemmältä otannalta. Miten terävyyskaudet rakennetaan.
Puolustuspelaaminen
Liityn siihen joukkoon peli peliltä, joka pitää RG:n lausumia “emme juuri muuta mitään” vähän kaunisteltuna totuutena. Siinä, missä Tappara ennen pelasi Liigasta tuttua box outia ja teki sen todella hyvin, nykyään puolustaminen näyttää olevan jonkinlainen miespuolustamisen ja aluepuolustamisen välimuoto. Ainakin eilisen perusteella. Periaatteessa pelaajat ovat omilla klassisilla sektoreillaan, mutta jokainen kiekoton pelaaja on todella lähellä omaa miestään, ikään kuin mies- markkauksessa koriksessa. Myös lähin/ lähimmät pelaajat antaa kiekollisille vastustajille aiempaa voimakkaan paineen.
Tämä vaatii ensinnäkin todella paljon fysiikalta, mutta hävityssä 1vs1 taistelussa avautuu aina tilaa. Voitetussa tikkari saadaan omaan taskuun aika nopeasti. Käytännössä siis kiekoton paine on kova, myös hyökkäysalueella, mutta rytmi ja jatkuva paineistus katoaa tällä hetkellä liikkeen riittämättömyyteen. Siksi vastustajille avautui selkeitä ja helpohkoja paikkoja purkaa paine. omalla alueella tämä toimi muutamia poikkeuksia ja virhearvioita lukuunottamatta paremmin.
Hyökkäyspelaaminen
Muuttui pelin edetessä vähän vaikeammaksi, kun liike alkoi hiipumaan - oman tulkinnan mukaan. Selitys saattaa olla mainittuna minulla tuossa yllä, koska sen verran kollektiivinen oli puhdin loppuminen. Käytännössä siis kiekoton paine on kova, mutta rytmi ja jatkuva paineistus katoaa tällä hetkellä liikkeen riittämättömyyteen. Siksi vastustajille avautui selkeitä ja helpohkoja paikkoja purkaa paine.
Vaikea peli jälleen kerran tarjota mitään suurempaa analyysiää, mutta kyllä Tapparallakin (mm. Muzikin lopun läpiajo) oli paikat iskeä peliä isompiin numeroihin kotivoitoksi. Eli siinä misä voidaan ajatella, että Heljanko teki huipputorjuntoja, jäi meiltäkin tekopaikkoja hyödyntämättä syystä ti toisesta.
Erikoistilanteet
Vaisumpi YV - päivä, mutta AV:n suhteen ihan kelvollista tekemistä, ottaen huomioon että mm. Rauhala puuttuu. Pientä hiomista vielä ajoituksissa, mutta ihan siedettävällä tasolla tässä vaiheessa.
Pelaajanostoja
Camper: edelleen vaikea tulkittava. Oli yhtä vaisu, kuin muutkin ulkkarit, pl. Halloran, joka näyttää olevan tosiaan varsin jalkakepeä. Nyt toki näyttää useamman pelin otannalta siltä, että kyseessä ei suoraan ole mikään kaksinkamppailu- hirmu tai taikavarpun heiluttaja, vaan hänen pelinsä perustuu syöttelyyn ja kykyyn rytmittää peliä.
Manninen: Perusluuta hyvässä ja pahassa. Kaksinkamppailut selkeä vahvuus ja hakee taklauksia, mutta ajaa klassisesti myös keskialueella (Tapparalle epätyypillisesti viime vuosilta) vastaan, ajaen myös itseään ulos. Aika näyttää jäädäänkö näissä plussalle vai miinukselle, mutta vaatii ainakin sen, että hyökkääjä on ko. tilanteessa polkemassa kovaa alas. Kiekollinen tekeminen oli aika nöyrää, rännitti omissa ja vieraissa vaikka olisi muutakin vaihtoehtoja ollut ja aikaa. Toisaalta, riskien minimointi on aina plussaa.
Muzik: onpa hauska huomata, että ammattilaisissakin löytyy näitä pelaajia, jotka ovat suoranopeita, mutta siihen ne suurimmat avut sitten jääkin. Kehityskaari ratkaisee tietysti sen, miten hänen sopimuksensa tulee jatkumaan.
Bäckman: selkeästi liikkeen puolesta vaikein peli. Tosin, edelleen mietin isossa kuvassa rasitustasoa, koska isommilla pelaajilla tässä muillakin oli haastetta.
Muita nostoja ei ole, koska yleisellä tasolla kaikki suorittaa vähän nuhaisesti.
Fyysinen ilme ja kaksinkamppailut
Otan tähän kolmen pelin otannan. Edelleen nostan esiin sen, että oletinkin tässä kohden näkevämme vielä fyysisesti keskeneräisen Tapparan. Mutta se, mitä uudessa pelisysteemissä ja kaunopuheissa emme ole vielä suoraan nähneet, on se kaksinkamppailujen/ taklausten määrä, jota sivulauseissa vähintäänkin ollaan tuotu. Edelleen toistan, että siihen ei tällä hetkellä suoraan välttämättä ole fyysisiä edellytyksiäkään, mutta luistelukilpaan olemme tällä hetkellä lähteneet ja CHL:n mukanaan tuomaan kaksinkamppailuun. Mutta varsinaista kiimaista taklauspeliä emme ole saaneet todistaa.
Yo. ei siis ole moite - vain huomio.
Conclusion
Repalaisella kokoonpanolla ja varsin keskeneräisellä pelikirjalla sekä oletettavasti vähän keskeneräisellä fysiikalla vielä kotivoitto Saksan huippujoukkueesta kovien ammattilaisten säestämänä. Olosuhteet huomioiden siis varsin linjakas esitys. En ole huolissani.
EDIT: Muzikin läpiajo oli virheellinen havainto minulta, kyseessä oli Levtchi. Kiitos kaikille tarkennuksista.
Hyvä analyysi. Huomauttaisin tosin, että ainakin nämä lainatut saattavat päteä enemmän tai vähemmän vastustajaankin; ei ole mitenkään sanottua, että Adlerin miehet olivat elämänsä kunnossa ja pelikirja viimeistä alaviitettä myöden kristallinkirkas.
Mikään sanomani ei missään nimessä poista vastustajalta yhtään mitään olosuhdetta. Tulkitsen vain Tapparaa, koska siihen eniten tarttumapintaa.
Ymmärrän kyllä, vähän makuasioitahan nämä on. Itse en kuitenkaan anna erityispisteitä vallitsevista olosuhteissa tilanteessa, jossa on syytä epäillä vastaavien olosuhteiden olevan käsillä myös vastustajalla. Mennään eteenpäin!
Lopussa läpi karkasi Levtchi (76), ei Muzik (75). Anton otti pelin aikana useita aika mukavia kiihdytyksiä josta tulkitsin, että hänen peli ja kroppa on aukeamassa.
En minäkään erityispisteitä ollut antamassa. Mutta fysiikkapuolella on hirveästi erilaisia lähestymistapoja, joilla kaikilla pääsee samaan lopputulemaan esim. kevääksi.
Sanoisin myös, että jos raskaamman kaliiberin joukkueen miehet pärjää liikeessä kevyemmilleen - jotain on tehty kovasti erilailla/ ollaan erilaisessa vaiheessa. Tappara oli kollektiivisesti varsin vaisu. Muistutti tietyistäTapolan ajoista tuo tahmeus.
Yo. ei tarkoita, että Tappara oli tehnyt mitään paremmin/ huonommin, kuin vihulainen vaan se, että peliin ollaan saatettu tulla eri lähtökohdista.
@ljpp kiitos korjauksesta, että jaksoit lukea jutun tarkasti. Jos oli Muzik, niin näin väärin. tilanne oli vain niin “koominen” ja kulmikas, että ajattelin automaatisesti kyseessä olevan Muzikin. Jopa yritystä myöten. My bad. Jätän kirjoituksen myös tahallaan virheelliseen muotoon, koska olen oppinut ettei keskutelun muokkaaminen/ poistaminen ole hyvää keskustelukulttuuria, koska se vaikeuttaa muiden ymmärrystä mistä puhutaan
Kyllä se oman muistikuva mukaan oli Levtchi, kuten ljpp sanoi. Ja voithan korjata tyyliin muotoon “Mužik (edit: kuulemma sittenkin Levtchi)”, mutta makuasioita nämäkin.
Oli Levtchi, joka karkasi läpiajoon. Levtchillä oli pelissä myös muutama muu hyvä paikka eli eiköhän tästäkin hyvä tule, kun paikoille pääsee.
Samaan kiinnitin huomiota, että putki kulkee melko sujuvasti. Lauantaina jatkuu seuranta.
No niin, 24 tuntia on kulunut. Se, mitä kirjoitan, ei kaikkien mielipidettä edusta, eikä kaikki varmaan ole samaa mieltä. Mietin kauan, että olenkohan ajatusteni ja pelin ymmärtämiseni kanssa yksin. Oli pakko tarkistaa, jotkut muutkin ajattelevat ja näkevät pelin samalla tavalla. Eilisestä pelistäkin olen lukenut jos ja vaikka minkälaista kommenttia.
Eniten päätäni sekoittaa kommentit Bäckmanista. Hyviäkin huomioita, joita en kaikkia itsekään tunnistanut.
Tämä on vain minun mielipide:
Kaveri on iso ja viä sama numero kuin Aron Ekbladilla. Hänen pelinsä on hyvin ristiriitaista.
Mielestäni tekee asioita, jotka sopivat itselleen, ei välttämättä joukkueelle. Pelaa mielestäni mukavuusalueellaan. Ei mene sinne, minne Vittasmäet menevät.
Tökkii sinne sun tänne ja seuraa katseellaan. Ymmärrän toki historian, mutta silti antaa minulle kuvan itsestään. Kuinka kauan tuota katsotaan?
Minulle herää jopa kysymys, onko tuo kaveri sitoutunut joukkueeseen, joka tekee kaiken, mitä pyydetään ja vaaditaan? Jos olisi minun, maalivahdin joukkuekaveri, niin hiukka huolestuttaisi. Sorry vaan, että jouduin tämän oksentamaan ulos. Haluaisin niin, että hän pääsisi mukaan huippukiekkoon. Ominaisuudet varmaan ovat olemassa.
Sitten viä tuo Muzik. Ei mitään tekoa näissä peleissä. Siä Tammelat sun muut odottavat mahdollisuutta. Huh huh.
Puolustajista yleensä: Minusta lähes riittävä palanen. Yksi pakki viä, ni son siinä.
Pelinopeus: Vaikka pyritään nopeeseen kääntöön, niin ei siitä minun silmin kovin montaa ylivoimahyökkäystä tullut, eikä niitä mielestäni hoidettu huolella maaliin.
Omiin kyllä tuli jos ja vaikka minkälaisia. Syötöt menevät usein jalkoihin ja sinne sun tänne, kiire taitaa olla.
Ylivoimapelaaminen vajavaista: Ei oikein näyttänyt pelikirjaa olevan tai ei ainakaan toimi vielä. Joo, Tinke puuttui, mutta ei hän kuitenkawn 2 minuuttia kerrallaan vedä. Voisiko olla, että kiekon ylöstuojaa ja kapellimestaria ei tästä joukkueesta nyt löydy?
Sitten hyökkääjistä; Erikoisesti valittu pelaajia: Minun on nyt kaadettava tämä Tuomenoksan piikkiin, sorry. 1. Valitaan pelaajia, jotka eivät kuulu tälle tasolle, 2.eivät ole sen pelipaikan pelaajia, mille hankittiin, 3. eivät mielestäni ole fyysisesti siinä kunnossa, missä Euroopan parhaassa joukkueessa pitäisi jo tässä vaiheessa olla.
Nimiä: Muzik, Camper, Baptiste. Tåmä on mielestäni kaikkein huolestuttavin koko kokonaisuudessa. Älkää ampuko minua. Yritän tähän ajatuksiani tuottaa kirjoitetuksi tekstiksi, rehellisesti.
Maalivahtipeli: Meillä on Euroopan paras mokke maalissa. Ihan saatanan hyvä oli eilen. Jos nuo helpolta näyttävät huipputorjunnat olisi tehnyt tyylillään esim. Emil Larmi, niin Youtube olisi kaatunut. Helkku vaan saa sen näyttämään tuolta. Ja kommentit ovat luokkaa: Tapparan maalivahtia ei haastettu kunnolla
.
Paljon on duunia jäljellä, ihan saatanan paljon. Ei tuo kontrollilta nyt näytä, mutta uskotaan, että paremmaksi kääntyy.
Huh huh, mikä ulospuhallus Messiltä.
Minähän sain bannit kun totesin kirjoittamasi 1. ja 2. aiemmin.
Kirjoittelin että ei ole hankittu tarvittavia pelaajia niin muutaman päivän näpäytys tuli.
Kyllähän sen eilisestä pelistä näki, että että annettiin tasoitusta nimenomaan pelaajien muodossa.
Hyvä kirjoitus sinulta. Mukavaa, että joku uskaltaa vielä sanoa miten asiat on.
Antaisin tähän 10 tykkäystä jos pystyisi. Koko viesti sisälsi sanasta sanaan omatkin ajatukset eilisen pelin jälkeen, ja vielä tänäänkin.
Paljon tuli ulos ja varmasti osittain ihan aiheesta.
Pitää nyt kuitenkin muistaa, että pelataan vielä ns. harjoitusotteluita, vaikka chl-peleissä pitää jo pärjätä.
Uskoa omiin ja konttorin tekemiseen pitää pitää kuitenkin yllä. On totta kuitenkin, että pessimisti ei pety ja vuosien saatossa ollaan saatu pettyä pahasti. Naapuriseura tuntee tämän sydänjuuriaan myöten.
Yritetään kuitenkin antaa aikaa joukkueelle. samassa veneessä on paljon porukkaa matkalla kohti tuntematonta.
Messin kirjoituksesta paistaa myös läpi kovin yleinen uusien kaverien alaspainaminen vaikka ”vanhatkaan” eivät kovin häävisti suorita. Toki se tavallaan sallitaan koska ”vanhat” ovat jo viime kausina näyttönsä antaneet. Tässä Adler pelissä oikeastaan koko joukkue oli aivan yössä ja omasta mielestä kohtuutonta nostaa tikun nokkaan muutama uus kaveri. Ei oo kauaa aikaa kun jossain pelissä Baptiste paukutti pari maalia ja oli illan kuningas. Tällä hetkellä koko joukkue on murrosvaiheessa ja sen huomaa oikeastaan kaikesta. Eniten itseä huolettaa, että keskikaistalle ei löydy yhtäkään peliä tekevää keskushyökkääjää.
Otto Leskinen - Mattias Bäckman. Tapparan ykköspari, vaikka numeraalinen kakkonen. Bäckman kiekollisuudellaan popsi Leskisen kiekollisuuden, eikä Leskinen erottonut kentällä. Parissa Bäckman on offensiivinen ja Leskinen defensiivinen. Perinteinen jako, mutta se rikkoi Leskisen peliä. Bäckman ei varsinaisesti tarvinnut varmistavaa paria, vaikka selvän virheen teki. Ennen kuin kukaan huomauttaa selvän hazardin teki myös Leskinen. Virheitä sattuu kaikille.
Pointti on se, että Otto Leskisen pitää olla dominantti kentällä. Molemmissa päissä. Leskistä ei voi sitoa puolustavaan rooliin tai voi, mutta se ei ole järkevää. Leskisen pystyy olemaan dominantti pelaaja koko kentällä. Tekemään coast to coast kuljetuksia, puolustamaan fyysisesti sekä avaamaan pelin ratkovalla syötöllä. Leskinen - Bäckman pari parantanee vielä peliään, sillä tämähän on vasta tutustumista, mutta Leskiselle on saatava vapauksia.
@Messi osoittaa tässä juurikin Tuomenoksan suuntaan. Liedes ja Tanus on ilmeisesti alusta saakka painettu pelaamaan keskellä. Tässä skenaariossa on sahattu yksi jalka jakkarasta lähes poikki valmiiksi. Hieman harmittaa mm. Tanuksen puolesta. Tällä kaudella olisi paikka ollut iskeä itsensä eliittiin.
Bäckmanin puolustuspelaamista puolustellaan monella tavalla. Tämä pelaaja on try outilla joten kaikki peliin!