CHL: Tappara - Belfast Giants (La) 2.9.2023 klo 17.00

Muutamissa kommenteissa on mainittu tää tämän päivän vastustajan heikkous, mut mun muistaakseni Tapparalla on aiempina kausina ollut tapana pelata heikompia vastustajia vastaan usein hieman tahmeasti. Tänään ei ollut tahmeaa, mikä tuntuu ihan virkistävältä.

5 tykkäystä

Pelitavasta ei pysty kauheasti sanomaan, mutta teki varmasti hyvää saada onnistumisia ja tietysti, kun henkinen puoli on kunnossa niin se helpottaa jatkossa.

Vielä ei selvää tapaa ole pelata siinä hetkessä, kun vastustaja lähtee omista liikkeelle (tilanne jossa ennen on vetäydytty träppiin).

Torstaina päästään varmasti jälleen myös puolustamaan, joten se puoli nähdään myös sitten.

3 tykkäystä

Jälkilähetyksenä seurattu ottelu. Nyt tiedän mikä tuossa ViaSatin kameroissa tökkii: kuvataan liian vähillä kameroilla Liigaan verrattuna. Hidastukset jne. saattaa siksi olla mitä sattuu :man_shrugging:

Muita ajatuksia itseltä

Pelistä yleisesti

Parin ekan terävän vaihdon jälkeen ei Giantsista ollut haastamaan Tapparaa isossa kuvassa. Ottelu oli lopulta aika lailla pitkä parisuhteen arkiseksiin verrattvissa olevaa tasaista perussuorittamista, joka tänään riitti.
Pisteet kuitenkin siitä, että se perusjyystöön vaadittava likainen perustyö kuitenkin jaksettiin tehdä kunnialla loppuun. Siksi lukemat oli mitä oli ja omissa nollat taulussa.

Tästä pelistä on vaikeampaa vetää erikseen puolustuksen ja huökköyksen osalta mitään, koska vastustaja oli hyvin vaisu. Tai Tappara teki siitä vaisun. Tai yhdistelmä molempia.

Tämä oli vasta toinen tosipeli joukkueelta ja edelleen näyttää, että pelitapaa ei pääse hirveämmin arvostelemaan, ennenkuin pelaajat löytää paremmin yhteistä kemiaa. Tavallaan tuota kemiaa oli havaittavissa YV:llä kun suoraviivaiset Carter-Halloran-Baptiste pääsivät samaan aikaan lyömään nopeaa syöttöpeliä höystettynä aktiivisella laukomisella.

Pelitaajuuteen pääsemistä toki saattaa vaikeuttaa vielä keskenkuntoisuus. Muutama pelaajista oli jo jopa Torstaita kevyemmällä jalalla. Sekin varsin normaalia. Ainakin YV-treeniä saimme tänään simuloitua.

Muutamia random- nostoja pelaajista

Leskinen:
Ai että. Olen kyllä fanipoika. Tekee käytännössä vain oikeita asioita.

Kulonummi:
Kasvanut viime kaudesta todella paljon. Tulee varmaan tekemään kiekollisia virhearviointeja kauden mittaan, mutta se kuuluu kiekollisen pelaajan kypsymiseen. Uskoisin, että kasvaa kauden aikana

Halloran:
Vaikka vastus tänään toki heikompi, laukaus lähtee hyviä ja huonoja vastustajia vastaan joko hyvin/ huonosti. Ymmärtänemme miksi ja mitä tekemään hänet on hankittu

Puhakka:
Näyttää siltä, että yrittää ottaa selkeää steppiä myös vastuussa/ ratkaisuhalukkuudessa. Toivotaan parasta :+1:

Camper: onko Tanus sittenkään ehkä se oikea pari. Pääsee itse paremmin esille ehkä toisenlaisessa seurassa. Aika näyttää.

Yleisesti junnuista

Vastus kovenee asteittain, mutta eiköhän nuoret pysty sen pwliajan fiksusti käyttämään, mitä heille tarjotaan/ mitä ansaitsevat.

Matka jatkuu.

4 tykkäystä

Erinomaisen mukava kauden kotiavaus! :tappara:

Kauden avaus on aina erityinen tapahtuma, oli vastassa sitten Belfast, Zug tai Ilves - valitettavasti kovin moni missasi tämän tapahtuman, kun katsojia kuulutettiin vain 4002. Tässä kyllä Tapparan markkinointikin on vähän unessa, sillä avauksen ympärille olisi helppo rakenella vähän erikoisteemaa, varsinkin lauantaina. Nämä olisivat voineet olla vaikka Popeda-etkot ja välimusiikit sen mukaan. Väkeä meinaa oli kaupungilla liikkeellä ottelun jälkeen. Paikalle saapuneet näkivät iloisesti maalitelleen Tapparan, sympaattisen vastustajan ja mukavan kotivoiton. Sinioranssit puolestaan olivat selvästi valmiina peleille, sillä päädyssä väkeä oli runsaasti ja paidat hukkuneet kolmannessa erässä.

Kehuin @Jiiikoo:ta Taproomissa Luulajan AC/DC - TNT intron varastamisesta. Minua korjattiin, että kyse on taiteellisesta inspiroitumisesta. Tuosta tulee hyvä, kunhan imeytyy vähän aikaa yleisöön ja kevään isoissa peleissä homma tulee rokkaamaan. Sinioranssit varmaan ottavat tuosta kopin jo torstaille (ping @treppu, @huutista).

Lehdon Mika Puolestaan oli hommanut fanikauppaan CHL-paitaa, jossa erikoisuutena puolustavan mestarin kultainen CHL-kiekko. Tuote on kuulemma sama kuin mitä CHL:n oma kauppa myy, mutta Tapparalta sen saa heti käteen ja myös muutaman euron halvemmalla, kun hintaan ei lisätä postikuluja. Jos yhtään olet harkinnut fanipaidan ostamista, mutta et ole vielä laittanut kättä taskuun, niin nyt on hyvä hetki. Shut up Mika and take my money. Niin siinä kävi.

Ja tuli juteltua lyhyesti myös yhden Belfastin kannattajan kanssa. Kyllä siellä jotain pelistä ymmärretään, sillä hän kehui kadehtien Tapparan syöttelyä ja totesi wish we could pass like that. Eilinen Lukko-matsi oli heille kuulemma all-in ilta, koska tiesivät ettei tänään ole mitään saumaa.

Pelistä

Belfast jaksoi haastaa Tapparaa noin erän verran, mutta valitettavasti väsy iski toisessa, eivätkä enää ehtineet tilanteisiin. Tappara puolestaan sai Nokia Areenan kovalle jäälle ja helvetin kylmään ilmastoon paljon raikkaammat jalat kuin Aalborgissa. Ja kovaa Grönborgin Tappara menee. Siellä joutuu vanha herra Savinainenkin painamaan niska kyyryssä karvaukseen, syyskuun alussa ja Belfastia vastaan. Tanskassa joukkue oli jotenkin hapannaamaisen oloinen, mutta tänään oli selvästi peli-iloa jäällä.

Puolustamiselle pitää kuitenkin tehdä jotain ja nopeasti, nimittäin Tappara edelleen unohtaa pelaajia maalin edustalle aivan yksin. Belfast sai tällaisia paikkoja varsin yksinkertaisilla sentteri-laituri-sentteri syöttökuvioillakin.En osaa sanoa mikä tuossa menee pieleen, mutta joku on selvästi aivan väärässä paikassa, jos ykkösektorissa on yksinäinen vastustaja.

Pakit näyttävät saavat selvästi enemmän vapauksia ja nähtiin useita tilanteita joissa kiekollinen pakki haastoi ensimmisen vastustajan 1vs1. Viime kaudella Kemiläinen ja Matuskin saivat sooloilla, mutta kaikilla muilla oli todella tiukat suitset. Ainakin Joni Tuulola varmasti nauttii lisävapauksista.

Posi-Pasi tykkää

:+1: Otto Somppi oli jälleen hyvä. Osaa aloittaa, nopea luistimilla, hyvä molempiin suuntiin. Kaikki ainekset olla mainio kakkossentteri.
:+1: Halloran sai hanoja auki. On erittäin nopea ja usein siellä missä tapahtuu. Laukaus on ollut vähän tuhnu, mutta tänään osui komeasti ylämummoon. Aika näyttää miten viihtyy Liigan liaaneissa, mutta so far so good.
:+1: Bäckman vertyy. Nyt on syytä pitää peukut ja varpaat pystyssä, että terveys kestää. Tästä herrasta näkee, että kyseessä on todella kova pelimies, mutta vaikeiden vuosien jälkeen ei ihan vielä ole mintissä. Mutta jos Mattias on näin hyvä syyskuussa, eikä takapakkia tule, niin miltä peli näyttää maalis-huhtikuussa?

Nega-Niilo märehtii

:-1: Topi Rönni. Nyt pitää alkaa tapahtua ja on iso sauma ottaa se rooli. Ikää on 20 ja raameja löytyy, mutta pelin siirtäminen miesten tasolle tuntuu olevan vaikeaa. Kesti se Levtchilläkin, mutta nyt puhutaan 2. kierroksen varauksesta. Helppoja virheitä ja ajoi kolme kertaa Belfastilaisen miinaan.
:-1: Pelitapa. Kaasu pohjassa pohjoiseen toimii kyllä Belfastia vastaan ja saattaa jopa toimia vielä Adlerille, mutta Liigan siperia tulee opettamaan, jos ei rytmejä monipuolisteta. Siellä on tiivis träppi odottamassa ja tuomarilla pilli taskussa.
:-1: Heikki Liedes. Älkää ymmärtäkö väärin, Liedes on yksilöominaisuuksiltaan laatupelaaja. Hän on vain jostain syystä hivenen pihalla ja jatkuvasti epärytmissä pelin kanssa. Ehkä se on tuo sentterin paikka, tai sitten Grönborgin radikaali ero Meidän Peli™ Olli Saloon.

P.S. Jos Camperille laittaisi Kuuselan paidan päälle, niin kuinka moni huomaisi miehen vaihtuneen?

Edit: Viimeinen nega-pointti vaihdettu, kun tuli vasta nyt mieleen mitä siihen oikeasti piti kirjoittaa.

19 tykkäystä

Kiitos! Vähän samaa sanoin juuri tuolla miehen omassa ketjussa. Oikeastaan ainoa ero ylivoimapelissä CC:n ja KK:n välillä on pelinumero sekä se, että omaan silmään Camperin laukaus vaikuttaisi Kuuselan vastaavaa vaarallisemmalta.

3 tykkäystä

Tänään paikalla pelissä fanipäädyssä tottakai.

:+1: Somppi vaikutti yllättävän hyvältä.
:+1: Leskinen tuntuu toimivan puolustuspäässä melkoisen varmalla asenteella.
:+1: Antonilla oli tänään hyvä liike ja halua tehdä pisteitä.
:+1: Muzik oli yllättävän hyvä!
:+1: YV toimi, joskin vastustajan nelikko oli kyllä todella passiivinen.

:-1: Tappara on pulassa trappia pelaavia joukkueita vastaan. Tässä pelissä ensimmäisessä erässä vastustaja pelasi trappia ja Tappara ei päässyt mihinkään.
:-1: Puolustuksessa tuli ihan käsittämättömiä syöttö- ja merkkausvirheitä. Siellä oli ukkoa yksin maalilla ja sitten syötettiin lapaan vastustajalle avauksia. Vastustaja laittoi pientä painetta pakeille ja koko homma miltei vapisi.
:-1: Liedes aivan yössä ja Rönni myös.
:-1: En saanut selvää, mitä helvettiä haluttiin laulaa, kun kuulin vain tyyliin “ommoomommöö mööö möö”. Ihan aidosti kuulin jotain tuollaista. :slight_smile:

Hyvät huomiot muuten, mutta näistä kahdesta hieman eri mieltä.

Anton väläytteli hyvin harvakseltaan ja tuntui, että vetää samalla ruosteella, kuin viime kaudella. Ei todellakaan sitä parasta, mitä on joskus nähty. En kuitenkaan alkaisi vielä huolestumaan, koska kausi vasta alkutekijöissään.

Muzik taasen mun mielestä veteli ihan turistina ja sanoinkin kavereille, että tryouttin loppua ei tulla näkemään. Isokokoiseksi pelaajaksi pelasi joitain tilanteita tosi arasti ja varovasti, kun olisi pitänyt pelata jämerästi ja kovaa. En tiedä onko valmennus ohjeistanut pelitapaa, jonka takia hieman ulapalla.

10 tykkäystä

Muzikilla on toistuvasti isoja haasteita ja ajaa itsensä ulos tilanteista. Vaikka on suoraluistelussa kohtalaisen nopea, niin kääntyminen ja stop & go on kankeaa. Alan kyseenalaistamaan miksi on Oskari Luotoa edellä peluutuksessa.

8 tykkäystä

Muzikilla on tottakai omat haasteensa ja on nuori kaveri, mutta en nähnyt kyllä arasti pelaamista juurikaan. Tilanteisiin meni kyllä vähän liiankin vauhdilla, se myönnettäköön.

Mitä ensimmäisessä erässä kävi Granathille. Piti kättä mutta tuli toiseen erään kokopleksissä.

Näytti harmittomalta laitakahnaukselta ja otti iskua siellä jotenkin. Vastustajan vaihtoaition edessä.

Taisi osua naamaan, eikä käteen. Tuli kolmanteen(?) erään takaisin pleksi kypärässä.

1 tykkäys

Taisi lyödä naamaansa laitaan. Olisiko ollut tikattavana ja palasi sitten peliin?

2 tykkäystä
3 tykkäystä

Aika paljon samoja ajatuksia.

Pelillisesti parannettiin Tanskan reissusta: viisikot eivät repeilleet yhtä paljon ja jahdattiin vähän vähemmän vastustajaa. Silti nukahduksia tapahtui edelleen omassa päässä. Vastustaja ei myöskään ollut kauden kovin mittari.

Yksilöistä :+1:

  • Kulonummi esitti kypsää peliä ja on loistava tuuraaja Kemiläiselle kiekollisessa roolissa, mutta nähtäväksi jää, miten pärjää Liigan kulmapaineissa.
  • Somppi on hyvä molemmissa päissä kenttää. Järjesti avopaikat Puhakalle ja Savinaiselle
  • Camper ja Halloran erottuivat edukseen varsinkin mitä pidemmälle peli eteni.
  • Savinainen oli kaivanut työhaalarit esiin ja teki savihommia maalin edessä ainakin kolmen :tappara: osuman aikana.
  • Baptiste puolestaan jatkoi siitä, mihin Aalborgia vastaan jäi: ei paljon näy jäällä, kunnes iskee häkin… tai ärsyttää vastustajaa.
  • Leskinen - Bäckman. Näistä on jo kaikki sanottu.

Yksilöistä :-1:

  • Liedes oli tänään aivan kuutamolla, vaikka on ollut aiemmissa peleissä hyvä. Ketjun laiturit tarvitsevat sentterin, joka kykenee jakamaan kiekkoa nopeasti. Tänään oli ketjulleen hidaste.
  • Rönni ja Luoto eivät tällä hetkellä kykene tuomaan pöytään mitään sellaista, että kuuluvat pelaavaan kokoonpanoon. Muzik vähän sama homma. Ikävä sanoa tämä, mutta parantaa pitää. Keskinen on tällä hetkellä näiden kaikkien edellä. Toki kausi on nuori ja treeneissä painetaan lujaa.
  • Ahlroth on jatkuvasti vähän vaikeuksissa kentällä ollessaan. Tuntuu, että pitäisi inasen nopeammin saada kiekkoa liikkeelle, että ei saata itseään hankaluuksiin.
3 tykkäystä

Eritoten tähän kiinnitin itsekin tänään huomiota. Sanoin aiemmin tänään että oli kauden ensimmäisissä peleissä kenties jopa Tapparan kovin tekijä mutta tänään meni yllättäen jopa laiskan näköisesti tilanteisiin ja muutenkin lepsuili vaikka mies tunnetaan kovasta työnteostaan. Luotan kuitenkin että kyse oli Hesen kohdalla vain huonosta päivästä, näitä sattuu kaikille.

1 tykkäys

Pelasti kuitenkin Heljangon nollan, muuten olisi tökätty tyhjään pömpeliin.

3 tykkäystä

Veikkaan, että hänen ominaisuutensa pääsee paremmin oikeuksiinsa laiturina.

Yleisellä tasolla tätä väärärytmisyyttä ja pelin ulkopuolella oloa huomaa lähes kaikissa kentissä. Ilmiö sinällään oli sama myös Tapolan kausilla silloin, kun systeemi oli hukassa.

Itse siis oletan, että yksilöominaisuudet pääsee esille paremmin, kun synergia ketjukavereiden, pelipaikkojen ja pelitavan välillä löytyy. Kyllähän meillä niin JR:n ja JT:n projektien aluissa oli samantyylistä hakemista/ zekoilua. Aika vaan kultaa muistot.

3 tykkäystä

Sinioranssit varmaan ottavat tuosta kopin jo torstaille (ping @treppu

Näin henkilökohtaisena mielipiteenä voin sanoa, että ite en syty tuolle. Kannatuksen tulee lähteä yleisöstä itsestään, ei mediakuutiosta.

9 tykkäystä

Alastomuutta tahi edes puolisellaista ei tarvittsisi yhtään.

5 tykkäystä