Jos yhteismaalit ovat tasan pelataan jatkoaika ja tarvittaessa ammutaan rankkarit. Vierasmaaleilla ei ole väliä.
Ei pitäisi lähteä kuitenkaan hosumaan ja ylipelaamaan tappioaseman takia, vaikka vahvaan lataukseen pyritäänkin. 60 minuutin jääkiekko-ottelussa ehtii tapahtua paljon ja lyhyessäkin ajassa, jos on tapahtuakseen. Kun toinen joukkue saa hengen päälle ja toinen vastaavasti alkaa vähän horjua ja tehdä virheitä, väsyä tms., niin tuloksellisia eroja voi tulla nopeasti missä tahansa vaiheessa.
Kärsivällisyyttä ja rentoa lanaamista paineiden ja kiireen sijaan. Hävittävää ei lähtökohtaisesti paljoa ole, eikä sillä ole lopulta niin väliä, tehdäänkö tarvittavat maalit alussa, keskivaiheilla vai lopussa. Ihan lahjaksi ei kuitenkaan kärsisi antaa enää kovin paljoa osumia vastustajalle; “all in” -hyökkäämisen ohessa tulisi muistaa myös puolustaa hyvin läpi ottelun.
Tappara tarvitsisi sentapaisen pelin, mitä on toisinaan esitetty CHL:n alkulohkovaiheissa; tällä kaudella esim. Trineciä vastaan vieraissa (2-8; 0-1, 1-6, 1-1). Kenties reilumman eron repiminen voi olla mahdollista myös Brnoa vastaan, jos hyvin sattuu - ainakin kyseessä ovat maansa liigassa suunnilleen samantasoiset joukkueet (Trinec tällä hetkellä kaksi pistettä edellä). Toisaalta nihkeämpi maali per erä, muutama kolmannessa ja oma pää puhtaana kävisi ihan hyvin sekin…
1–0 ekan erän jälkeen, 2–0 tokan erän jälkeen, 3–0 kolmannen erän jälkeen ja johonkin tuonne yksi lisäpomppu tai suonenveto. En tiedä, miten Brno lähtee peliin, mutta jos Tappara lähtisi “tiiviisti” puolustamaan neljän maalin johtoa, kun 60 on kellossa, en usko, että tyyli saisi palstalla kiitosta.
Brnon johtomaali olisi katastrofi, muutoin uskon, että meillä on tarvittava osaaminen kuroa johto kiinni, jos motivaatio on oikeasti läsnä. Eli halutaan vielä reissata Euroopassa ja pelata CHL-pelejä. En tiedä, mitä joukkue ajattelee. Elorinteen naurahdus eräässä haastattelussa “takaa-ajon paikassa” pisti miettimään.
–Jokainen tsäänssi on mahdollisuus, kuten Matti Nykänen sanoo. Veskarin täytyy laittaa luukut kiinni ja jätkien täytyy tehdä joka paikasta maali, tshekkiveijari luettelee teesinsä.
Missä tämmöinen?
Eli Penalle pakko huilia toivottavasti useammasta CHL pelistä.
Tappara on vahvistanut joukkuettaan viime aikoina puolustaja Ben Bloodilla, mutta hän ei saa pelata kirvesrintojen riveissä CHL:ssä, koska edusti sarjassa jo Cardiff Devilsiä.
Tässä saatiin myös vahvistus sille, ettei Utunen yksinkertaisesti mahdu kokoonpanoon tällä hetkellä kun kaikki terveenä.
Asioita, joita ei voi käsittää. Ei näköjään peliotteet paljoa paina.
Tai sitten on toipunut ja oli viime viikon loukissa.
Tämähän se on. Eiköhän Toni ois LeKissäkin pelannu jos ois terveenä ollu.
Mikäs Moilasen tilanne on? Mielestäni pelasi pirteästi, enkä nyt Lehtosta ja Tanusta ehkä näyttöjen perusteella edelle laittaisi.
Utusen peluutukselle komppaus, pitäisi otteiden valossa mahtua kokoonpanoon jos on täysin kunnossa.
edit: Seiskapakkihan tuota Utusen peluutusta yllä jo aavisteli.
Varmaan myös ihan kierrätystä alaketjujen osalta…?
Loukkaantui Ilvestä vastaan, siksi Lehtonenkin otettiin TuTosta lainaan.
Mitä ne sanoo ettei CHL kiinnosta? Mennyt ilmeisesti liput hyvin kaupaksi tähän peliin. TAMK:illakin saanut ilmaiseksi vain kaksi lippua per naama, mikäli ei osannut enempää kysellä.
No voi pahus. Tämä tieto lohduttaa sentään sen verta, ettei ole otteiden vuoksi huilaamassa.
Se on tänään all in. Heti kiekon putoamisesta on pistettävä sellainen ralli päälle, että tsekkipojilla menee koko paletti niin sekaisin etteivät osaa ilman apuja pois hakametsästä.
Kenet olisit tiputtamassa juniorin tieltä kokoonpanosta? Elorinnettä ei kannata pudottaa pois sen takia, että on iso osa alivoimaa. Utunen saa pelata Lekissä YV:tä ja muutenkin tärkeässä roolissa. Se on kuin pistäisi rahaa pankkiin tulevia kausia silmällä pitäen koska se rooli tulee olemaan se eikä jämä minuuttien pakki.
Ohi mennään ja vauhdilla jos PELATAAN.
Ei Elorinne oo pelannut enää juurikaan alivoimaa. Av pakkiparit Vittasmäki-Blood ja Mäntylä-Fälth. Tänään toki pelaa Elorinne avt kun Blood pois.