Curtis Hamilton

Eli Curtis Hamilton Tapparaan

10 tykkäystä

Mikki pääsi yllättämään.

Tappara on tehnyt vuoden 2017 viimeisen pelaajahankintansa. Loppukauden kattavalla sopimuksella hyökkäyksen vahvistukseksi tulee kanadalainen Curtis Hamilton. Kookas 26-vuotias Hamilton pelasi Liigassa viime kaudella SaiPassa 43 ottelua ja TPS:ssä kaksi ottelua tehden niissä yhteensä tehot 15+13=28.

Hamilton edusti Kanadan maajoukkuetta juuri ennen vuodenvaihetta pelatussa perinteisessä Spengler Cupissa. Hän teki neljässä ottelussa tehot 1+1 Kanadan voitettua turnauksen.

Ammattilaisurallaan Hamilton on pelannut yli 200 ottelua AHL:ssä yhden Suomen ja yhden Tšekin kauden lisäksi. Hänellä on tilillään myös yksi NHL-ottelu Edmonton Oilersin paidassa kaudelta 2014-15.

Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leinonen kertoo seuran etsineen hyökkäyspäähän täydennystä sen jälkeen, kun Jarno Kärki palasi kesken kauden takaisin Poriin.

Hamilton liittyy Tapparan joukkueeseen huomenna maanantaina vuoden 2018 ensimmäisenä päivänä.

3 tykkäystä

Odotin sentteriä :confused:

Aika jännä haku kyllä. Ei tullu sentteriä…

Ja laituri. Vaikea nähdä nyt taas, että miksi. No, ei tuomita etukäteen.

2 tykkäystä

Jaha… hämmentävä haku. Siinä ensireaktio.

Edit. Viime kaudella teki hyvin pisteitä Saipassa kunnes loukkaantui. Tais loukkaantua sitten uudestaan tepsissä. Onnistuessaan voi olla kova.

1 tykkäys

Kova hankinta, mutta herättää kysymyksiä. Mitäs mieltä muut olette?

  • 5/5
  • 4/5
  • 3/5
  • 2/5
  • 1/5
  • 0/5

0 voters

Veti kyllä sanattomaksi tämä hankinta. Saipasta kun siirtyi Tepsiin niin hajosi samantien kahden pelin jälkee eikä ole sen jälkee pelannut. Onko Mikille jäänyt jouluglögit päälle kun tälläisiä hankkii?

Laitetetaanko tää Nurmen tilalle neloseen vai Revon paikalle ykköseen??

Joo hämmentävää, jos @Fester “lupaama” Savinainen on tulossa niin tuskin tulee senttereitä.

Aika outo haku kyllä. Itse olin tästä täysin ulapalla. Mutta niinkuin sanoin, jos Vellu ei tuu ni mä haen takkini ja poistun foorumilta.

8 tykkäystä

Toivottavasti on joku try-out pykälä tässä. Ja eiköhän siinä ole, kun ei ole juuri pelejä vyöllä viime kuukausilta.
Senaattoria sitä ittekki ois ootellu, mutta Jasuun ilmeisesti luotetaan ihan kuten Maliseen aikanaan.

3 tykkäystä

Mitä nyt Mikkiä tietää, niin aivan varmasti on purkupykälä siirtorajalle asti.

Silti hiukan vaikea nähdä mitä tällä haetaan. Onko joku lähdössä? Nurmelle löytynyt uusi seura?

Arvasin, että sieltä tulee joku eri tyylinen haku mitä palstalla ja muualla on odotettu. :slight_smile:

3 tykkäystä

Mitä ihmettä :mikki: Onko sunnuntai uusi maanantai?

13 tykkäystä

Ja tarkennan vielä, että tiedän varmasti sen että Vellun tänne tulemiseen loppukaudeksi ainoa syy on raha. Jälkikasvu sun muut perhesuhteet hoituu vaikka asuisikin Treella mutta ei pelais täällä. Loppukausi siis. Mulle sanottiin, että tällä hetkellä asia on Mikin käsissä.

Ei tähän ketjuun:

  • reagointeja hankintaan (“mikä tämmöne ny o?”,
  • jatkohuhuja (esim. Savinainen),
  • pelaajatarvepäivittelyä (“missä sentteri?!?!”).

Kaikki reaktiot nyt alkuun tänne:

4 tykkäystä

Ketju lähti tosi huonoon suuntaan heti, minkä vuoksi sulkeminen oli paikallaan. Nyt pienen hengenvedon jälkeen avaan tämän ketjun. Pysymme kuitenkin tiukasti Curtis Hamiltonissa. Ei noita juttuja, joita @Kilo luetteli. Ne käyvät huhuketjuun.

Voitaisiin mieluummin selvittää, miksi aloitti kautensa vasta joulukuussa. Myös havainnot viime kauden otteista kiinnostavat. Käyttäkää järkeä ja harkintaa älkääkä järkätkö meille valvojille duunia.

1 tykkäys