Dominik Hrachovina

Sarjasijoitus taitaa hieman hämätä, mut runkosarjaa yli puolet jäljellä. Tuskin Tappara ole luovuttanut mitenkään.

8 tykkäystä

Olisikohan Domi nyt pikkuhiljaa nousemassa tasolleen ja nappaamassa ykkösmaalivahdin paikkaa. Aika vähän on toki pelejä ollut viime aikoina, mutta mainitaan nyt silti. Domi ei ole vielä hävinnyt peliäkään vuonna 2021. Tässä Tapparan voittoputkessa Domi on ollut maalissa 4/5. Toki voidaan käydä keskustelua vastustajista, Tapparan parantuneesta puolustuksesta jne. Mielestäni Domi on kuitenkin nyt skarpannut ja ottanut näissä peleissä aika isojakin torjuntoja pelin kannalta, vaikka torjuntamäärät kokonaisuudessaan ovat aika vähäisiä.

24 tykkäystä

Pelaamalla kuntoon ajattelu tulee mieleen. Ja onhan miehen torjuntatyöskentely ottanut pikkuhiljaa steppiä eteenpäin. Nyt sivuttaisliikekin lähtee jo paremmin, kuin alku kaudella. Ei vieläkään liikkuminen omaan silmään täysin sulavaa ole, mutta riittävää ainakin näitä ns. heikompia jengejä vastaan. Hienoa kyllä nähdä, että Domikin alkaa saada pakkaa taas kasaan :+1:

9 tykkäystä

Vähän tuossa eilisessä maalissa olisi toivonu patjojen liikkuvan nätisti jäitäpitkin, mutta vähän takapuolelleen meinas tipahtaa. Toki yhdellä päästetyllä saakin olla ja tehdä mitä lystää😁

7 tykkäystä

Kiinnitin huomiota täysin samaan asiaan. En ole missään tapauksessa minkään sortin asiantuntija mitä maalivahtipeliin tulee, mutta minulle tuli tuosta tilanteesta mieleen lähinnä joku divariveskari.

Ja ei, en todellakaan sano, että Domi ei olisi Liiga-tason veskari. Viittaan ainoastaan tuohon yhteen tilanteeseen, jonka Domi pelasi mielestäni erittäin huonosti ja epätasapainoisesti.

Domi yritti katkaista syöttöä mailallaan. Tästä syystä paketti ei ollut kasassa ja näytti hölmöltä. Jälkiviisaana olisi tietysti voinut jättää katkon yrittämisen väliin ja keskittyä vain torjumaan. Tällä kertaa aktiivisuus kostautui.

3 tykkäystä

Juu niin toki yritti, mikä taasen menee ylipelaamisen piikkiin. Epäilen tästä huolimatta, että urheilullisemmassa kunnossa oleva maalivahti olisi pystynyt pitämään paketin kasassa joka tapauksessa.

Liike, ja sivuttaisliike kaipaisi edelleen lisää sähäkkyyttä. Taisi olla jälkimmäinen JYP-peli missä YV:llä Hytöselle pelattiin onetimer jossa oli puoli maalia tyhjänä, mutta Hytönen ei saanut laukausta aikaan.

Voittojen hetkellä on ikävä ketään haukkua, mutta toivottavasti Domi löytää aivan toisen tason. Ei ole kyllä voittavan veskarin lukemia, vaikka tänään kaksi maaleista olikin aivan mahdottomia torjua. Jortikan legendaarinen tähän:

Sitä varten siellä on veskari et se ottaa jotain kii.

16 tykkäystä

Juu on kyllä varjo entisestään.

2 tykkäystä

Samaa mieltä. Ei ole oikeassa sarjassa. Mukava ja hauska poika, mutta nyt uutta veskaria rotaatioon.

1 tykkäys

Jep. Domi kyllä parantanut alkukauteen, mutta silti tuo touhu näyttää hieman hankalalta. Ja on sellanen olo, että seuraava laukaus on aina uhka eli pelottaa näin fanin näkökulmalmasta lähes joka kuti. Ei Domi entisellään valitettavasti ole, vaikka kuinka yrittäisi värilasien takaa tiirailla.

8 tykkäystä

Samaa mieltä, että tällä hetkellä ei Domi vakuuta. Jotain tosi pahaa tullut tuohon liikkeeseen tuossa silloin kun loukkaantui. Ei ole oma itsensä. En sano, että eikö voi tulla olemaan mutta vielä pitkä matka.

2 tykkäystä

Domi on pelannut kuitenkin todella hyvin loukkaantumisensa jälkeenkin. :thinking:

Viime kausi (2019-20)

Palasi Tapparaan kahden kauden reissailun jälkeen. Aloitti koronan katkaiseman viime kauden Sveitsin liigassa HV Ambrì-Piottassa marraskuulle kestäneellä tynkäsopimuksella. Pelasi sinä aikana seitsemän Sveitsin NLA-liigan peliä, neljä Champions Hockey Leaguen peliä ja kaksi Sveitsin cup-ottelua. Marraskuussa siirtyi kotimaahansa Tšekkiin Bili Tygri Libereciin, jossa loppukausi toi 35 ottelua lisää ja sarjan parhaat torjuntatilastot.

https://www.tappara.fi/fi-fi/article/pelaaja/49-dominik-hrachovina/3931/

Tuon tiesinkin. Mutta en tiä mikä siinä on eikai Tsekin liiga voi olla niin paljon heikompi kuitenkaan. @Messi vois tarkkailla tätä ja raportoida. Vaikka maalissa olen joskus pelannut niin en enää nykypelistä osaa kaivaa noita.

1 tykkäys

En hetkeäkään epäillyt ettetkö tietäisi. :wink:
Mä vaan ihmettelen että mitä on tapahtunut viime kauden loppumisen ja tämän kauden alun välissä.

Ehkä tämä avaa loppuviimein hommaa enemmän, on tässä toki eteenpäin menty, mutta ei tuo Domin liikkuminen ole tällä hetkellä parasta A-ryhmää. Eikä välttämättä edes liigatasoa, kun aletaan saamaan näitä taitavampia jengejä vastaan. Sittenhän se nähdään. Mutta edelleen Domi on helppoa saada poikkisyötöllä pois balanssista.

9 tykkäystä

Mites tämä kuulostaa niin tutulta? :thinking:
Jaa niin…se oli Karhusen Tomi jonka sivuttaisliikettä moitittiin?
Hämärät muistikuvat kertovat Karhusen hyvästä loppukaudesta?? :wink:

Josko Domikin onnistuisi parantamaan kun Heljanko kirittää onnistumisillaan. :slightly_smiling_face:

3 tykkäystä

Onhan tuo koko kauden 86.44 % aika häikäisevän huono. Tuntuu että tekee itsestään tosi pienen tällä hetkellä. Onhan tuossa muutama hyvä peli ollut tosin. Heljankoon on suurempi luotto. Tapparan maalivahtiosasto on tähän asti ollut keskinkertainen.

5 tykkäystä

Vähän vaikea tuota torjuntaprosenttia on parantaa, kun ei tule vetoja ja oma puolustus koomailee aina sen kerran tai pari peliin mistä pitäisi vetää sitten kani stetsonista, että kiekko ei menisi maaliin. Tänäänkin tuossa ottelun lopussa tuo viimeinen videolle päätynyt tilanne oli sellaista puolustamista, että ei mitään järkeä. Olkoonkin kolmen maalin puskuri ja ottelun viimeiset sekunnit, niin kyllä se tilanne pitäisi kunnialla puolustaa loppuun asti. Samoiten tuo Jukureiden neljäs maali. Luulisi jollain leikkaavan sen verran päässä, että kolme miestä kiekollisen ympärillä tarkoittaa yhtä helvetin vapaata pelaajaa.

Omasta mielestäni Domin pelaaminen on parantunut alkukaudesta, vaikka prosentit ovat mitä ovat.

13 tykkäystä