Voi tulla kalliimmaksi peluuttaa jos perusasiat ei ole tarvittavalla tasolla. Ainakaan aikaisempi torjuntatyöskentely tällä kaudella ei ollut mitenkään erinomaista.
Taudin kesto on eri eri ihmisillä. Ipan Parikka sairasti oireettomana nopeasti pois. Santeri Virtanen oli liki 2 viikkoa kipeänä “kunnolla” ja vasta nyt palannut joukkueharjoituksiin.
Sherlockin toimistosta päivää. Domin kamat ovat palanneet paikoilleen viime perjantaina tai lauantaina. Tosin se ei vielä kerro että onko itse ukko käynyt kopissa vai ovatko vain varusteet päässeet karanteenista.
Eletään outoja aikoja, kun jääkiekkoilijoiden varusteet ovat alkaneet elää omaa elämäänsä.
Eka Ruohomaan mailat ja nyt Domin kaikki kamat.
Niin tai näin, toivottavasti myös maalivahtiosastolla hommat normalisoituvat mahdollisimman pian vaikka siellä nämä korona-vaikutukset ovat olleet selkeästi pienimpiä.
Viime viikolla oli ollut Koulukadun jäillä Moran kanssa. Sillain vähän erikoista karantteenia.
Kyllähän karanteenissa saa ulkona käydä, joten tämä ei sinänsä mistään kerro.
Enkä niin väittänytkään etteikö ulkona saisi käydä.
Oletettavasti ei ole 40 kuumetta tai muuten asemapaikka vuodeosastolla. Kertoo tuo sen.
Hassua, että silti jonkun Moran kanssa ulkoilee jne. Nooh eipä näistä karanteeneista tiedä
Voihan se olla, että karanteeni on loppunut vaikka eilen.
Vissiin viimeviikolla, mutta joo voihan olla, että su aamulla klo 9 loppunu
Just näin. Eli saavat liikkua vapaasti, mutta luonnollisesti eivät vielä ole pelaamassa. Mutta en minä mistään tiedä, kunhan spekuloin. Eiköhän Domi tiedä mitä saa tehdä.
Ei paljon varmaan karanteeni kiinnosta jos “ei usko” koronaan alkujaankaan, kuten somepäivityksistä voisi olettaa?
Jospa Domi on sairastanut koronan, eikä sen takia ole vielä tervehtynyt pelikuntoon.
No kyllä se siinä vaiheessa varmasti kiinnostaa, kun palkanmaksaja ja joukkuekaverit laittavat kiinnostamaan.
Yleensä menee vituiks kun aletaan olettamaan jotain.
Tämä enemmän yleisenä toteamuksena kuin minään faktana Domin kohdalla.
Aika ikävää epäillä pelaajaa laittomasta toiminnasta eli karanteenin rikkomisesta, vaikka ei ole mitään varmaa tietoa edes siitä, että koko ukko olisi karanteenissa.
Mielipiteet on mielipiteitä, mutta työt on töitä. Onhan se Domi poseerannut Tapparan maskit naamalla mainoksissakin vaikka maskeja kritisoikin.
Onpas erikoista pohdintaa Domista. Koronan kohdalla se on juurikin noin että ei voi tietää kauan kestää. Työkaveri oli keväällä 5 viikkoa (!!!) karanteenissa kotona kun testit näytti positiivista. Jos Domilla on vaan osunu “paska tuulettimeen” ja kärsii koronan kovempana, turha sitä täällä on spekuloida rikkooko karanteeni sääntöjä vai ei. Eiköhän ammattimies tiedä miten asiat menee, kun kuitenkin ollut jo jopa joukkueita tauolla tän kauden aikana.
https://www.instagram.com/p/CMP4muzFtum/?igshid=t8j3rmhh3wmc
Eikös toi nyt Domi ole jumppailemassa…