Fantasiarosterikisa Jalkapallon MM-kisat 2018

Tämä kisa laitetaan reenijumin piikkiin. Ens kauden lätkään liittyvissä kisoissa sitten korkeimmalla.

Ps. Kirjoitin 3 kertaa peräkkäin tuohon että korkeemmalla, mutta puhelin korjasi joka kerta sen muotoon korkeimmalla. Jätetään se noin.

1 tykkäys

Kahdeksan pelimiestä on vielä jäljellä. Kaksi saksalaista ja yksi puolalainen siirtyivät alkulohkovaiheen jälkeen katsomoon. Mutta eivät he pörssipisteitä juuri tuoneetkaan. Hyvä, kun ei miinuksia.

Mulla seitsemän. Samoin sakemannit ja polakit + yks kova egyptianplayer.

1 tykkäys

Maalivahtia lukuunottamatta otin kiintiösaksalaisen joka osa-alueelle.
Saksa on paska jalkapallomaa.

Saako käyttää lentävää, kun varsinainen maalivahti lähti kotiin Fußball for Dummies -kirjan pariin?
(Yksi puolustaja ja keskikenttämies lähtivät mukaan, odottamaan kirjan vapautumista.)

1 tykkäys

Mulla onkin pudonnut vasta Gerd Müller ja David Trezequet. Floppeja on sitten muutama enemmän ja Cahill ollee loppukisat penkillä.

Tais meikäläisen fantasiarosterihommat olla siinä, ei montaa pelaajaa jää pelaamaan enää turnaukseen. :roll_eyes: Yllättävän hyvin meni kuitenkin tähän asti kun en oo tosiaan futista seurannut aikoihin. :grin:

7 pelaajaa jo varmasti puolivälierissä mukana. Hyvinhän tämä menee.

3 tykkäystä

Tilannepäivitys 6:

# Nimi Pisteet
1. jph 198
2. rinne 185
3. tonselmi 184
4. Raumalainen 181
5. KoDe 179
6. Repa-76 178
7. kmalainf 177
8. Virvelia_kainaloon 172
9. Tapparaforever 164
10. Nuori-Ipa 162
11. Dominik49 157
12. BlueOval 151
13. Yagge 150
14. Jarkki 149
15. Desperado 149
16. Nuti 146
17. TimoSusiFanClub 143
18. JustABoy 134
19. Nevofoget03 134
20. le_Magnifique 126
21. Capitano 118
22. Treppu 116
23. Petri 111
24. Tartsa 110
25. Tume 108
26. raarnio 103
27. pieni_m 103
28. oranssi5 93

@jph pisti vähän paremmat vellit pelaajilleen ja kiri pienen johdon. Käyttäjän @Treppu menestys toiveet ovat enää yhden pelaajan varassa, Stephan Lichtsteiner.

2 tykkäystä

Onko mun viilunki paljastunut vai millä perustein mut on hyljätty :smile: kmanlaif on kaks kertaa …

2 tykkäystä

Hys hys. Mulla on vielä hyvät saumat jos saan molempien pisteet

3 tykkäystä
2 tykkäystä

Kamoon @Treppu! Et ole luovuttajatyyppiä joten tämä katsotaan loppuun asti ja jos(kun) kaadutaan, niin se tehdään saappaat jalassa. :muscle:t2:

1 tykkäys

Juurikin näin: :muscle::muscle:

1 tykkäys

@BlueOval & @rinne puhutte kyä asiaa! :smiley: Tosin vaikea on taistella, kun kaikki soturit ovat kaatuneet. :laughing:

1 tykkäys

Kyllä sinä sieltä nouset, kun muiden jäljellä olevat pelaajat saavat miinuspisteitä!

3 tykkäystä

Aivan tässä voi saada sellaisiakin! Hyvin menee, kun en edes sääntöjä muista. :grin:

2 tykkäystä

Tilanteesi on paljon helpompi kuin minulla:
minulla on vielä kaksi pelaajaa ja ne joutuvat miettimään syöttölinjoja,
sinun joukkueesi voi keskittyä laukomaan maaleja.

2 tykkäystä

Lichtsteiner ei muuten edes pelannut tänään.

1 tykkäys

Harjoituskentällä. :grin: FC Maalipuiden pelaajien selät ovat nyt kotisohva vasten ja jännitys elää! Mitähän se Selin silloin aikoinaan selitti?

1 tykkäys