Filip Lindberg

Toivottavasti pelaa paljon jos jatkaa tolla tasolla. Iha sama vaikka Mehu ei pelais enää otteluakaa jos Lindberg on voittava

9 tykkäystä

Eilen oli maalilla kaveri ja pitkästä aikaa ei tarvinnut joka vetoa pelätä, että meneekö maaliin. Se pelaa kenellä kulkee tietenkin.

Eiköhän Näykki suunnittele loppusarjaan maalivahdeille pelisuunnitelmat kuka on torjunta vuorossa. Alkukaudella oli kuukaudeksi etukäteen sovittu kumpi on maalissa. Joulukuun jälkeen tilanne oli hankala, kun molempien maalivahtien torjuntatyötä ontui pahasti.

6 tykkäystä

Ja auttaahan se Mehuakin, että toisella kulkee. Nyt kun saadaan voittoja, ja puolustusta rauhoittumaan, niin helpompi siellä on kaikkien operoida. Ehdottomasti voittavan maalivahdin kuuluu jatkaa niin kauan kuin kulkee, ja että pysyy ehjänä .

13 tykkäystä

Tästä tuli jotenkin hemmetin hyvä tunne kun oli maalissa. On todella rauhallinen, lukee peliä erinomaisesti, näkee kiekot. Jotain potentiaalia on nähnyt Minnesotakin varatessaan. Jos ensi kaudella olisi maalivahti tandemi Heljanko-Lindberg olisi se liigassa ylivoimaisesti parhain maalivahti kaksikko.

7 tykkäystä

Mä kun puolustin Metsolaa, mua informoitiin, että maalivahdin tehtävä on torjua kiekkoja, eikä maskin takaa voi kuulemma tehdä maalia. Se on aina maalivahdin moka.
Nyt tehtiin Lindbergille maali siniviivalta ilman maskia.
Ihmettelen, ettei huutomyrsky alkanut, vaan päinvastoin Lindbergiä kehutaan.

5 tykkäystä

Mulle ilmoitettiin, että se on aina veskarin maali, jos kiekko menee maskin takaa maaliin, kun puolustin Metsolaa. Eli maali oli siis täysin Lindbergiä maali, varsinkin, kun siinä ei edes ollut maskin.

2 tykkäystä

Maskitkin laukaus maaliin. Voi meitä, kuten eräs selostaja sanoisi. Metsola fan clubista en tiedä mitään, mutta olisi siinä huuto taas alkanut, jos Metsola olisi samanlaisen päästänyt sisään.

2 tykkäystä

Kahden kerroksen maski ja torjui Tapparan voittoon.

Lienee selvää, ettei Metsolan taso ole riittänyt, muuten ei Heljanko olisi tulossa ensi kaudelle. Tämä ei ihmettelemällä muuksi muutu.

Lindbergillä hyvä debyytti ja voitto. Saa varmasti pelata enemmän.

14 tykkäystä

Kyllä Metson taso riittää varsin hyvin. Hän ei vaan saanut apuja muulta joukkueelta.
Täysin maskiton veto ja se kolisi maaliin. Vaikka olisikin ollut maski, maalivahdin piikkiin menee. Näin mua opastettiin Metsolan tapauksessa.
Heljanko taas oli saatavilla ja otettiin, koska Metso on taas vuoden vanhempi. Tyhmäähän se olisi ollut päästää liigan paras vahti muualle.

4 tykkäystä

Metsolan taso ei ole riittänyt vuosi kausiin.

Siellä oli Metsolalla ja Kohosella 2v laput. Ei varmasti otettu Heljankoa vain sen takia, että oli saatavilla.

Jos tuo Metsolan taso riittää, niin miksi ihmeessä sinne otettiin nyt Lindberg tai Helkku ensi kaudelle? Sinne oltaisiin voitu palkata joku Mestiksestä, joka torjuu 8/10 tahtia.

Jos Metso ei ole saanut tarpeeksi apuja, niin onko mielestäsi joukkue saanut Metsolta apuja?

Lindberg tuli 9 pelin tatsilla ja näytti miltä näyttää voittava pelaaminen.

Mutta Metsola ei kuulu tähän ketjuun.

8 tykkäystä

Kyllä tässä itsekin Metsolaa puolustellut, kun välillä kaikki on hänen syytään.

Mitä Lindbergiin tulee niin erittäin hyvän pelin pelasi. Hyvä, että tulee laittamaan vaadetta Mehulle ja ihan hyvin voi mahdollisesti ottaa ykköstorjujan paikan, jos paremmin pelaa.
Torjuntaprosentti oli hienosti yli 93% ja fakta on se, että kymmenen peliä sitten viimeksi on saatu tuota parempi torjunta%

2 tykkäystä

Me nähtiin aika hyvää voittavaa pelaamista perjantaina Ilvestä vastaan. Ei siinä hyvin tuli Lindberg sisään, mutta yhden pelin perusteella ei vielä voi tauluja seinälle ripustaa. Mitä Heljankoon tulee niin eiköhän aika paljo vaikuta se, että hän on nyt saatavilla joten hankitaan ettei mene muualle Suomeen Metsola kun tuskin enempää kun ensi kauden pelaa.

On tärkeää, että joukkueessa on 2 maalivahtia ketä voi peluuttaa.

3 tykkäystä

Tätä en usko. Siinä on aivan hemmetisti rahaa kiinni veskareissa.

Tässä voi pistää loput pelit puoliksi ja paremmin suorittanut pelaa pudotuspelit. Aika simppeliä mielestäni.

Lindbergin pelaamista on nyt mielenkiintoista seurata. Kun en voi välttää sitä faktaa, että Tappara on Näykin aikana “hukannut” useamman nuoren maalivahdinvesan. P.Tuononen teki nuoren Heljankon pohjat. Tämän jälkeen nuoria ei ole saatu Tapparan maalille, mutta muualle kyllä. Väkisin tulee mieleen, että pitäiskö Tuononen rekrytä takas, jotta Helkulle saadaan joskus jatkaja.

2 tykkäystä

Metsolla vaan on ristinsä että meidän pitäisi voittaa, vaikka Tappara jäisi nollille(2014 finaalien G7):wink:

En eilistä peliä nähnyt, joten Lindbergistä ei sen osalta kommenttia. Tärkeä voitto Tapparalle ja me tarvitsimme kakkosmaalivahdin, joka uskalletaan laittaa maaliin! Pelasi meitä vastaan hyvin viime vuonna tosi peleissä, joten peukku hankinnalle.

Ja jos pelaa paremmin kuin Metso, niin saa sen ykkösmaalivahdin paikankin ottaa!
Mutta ottaa se vielä pitää😉

1 tykkäys

Kun nyt useampaan kertaan kerroit, että Määtän maalissa ei ollut maskia, kävin kurkkaamassa tilanteen uudelleen. Tanus oli Ässä pelaajan kanssa maskissa selvästi.

Tilanne lähti siitä kun Matinmikko vetää oudot nilkkarallit issekseen ja tökkää kiekon viivalla Määtälle. Määtällä on hyvää aikaa laukoa, kun Tanus meni hakemaan kiekkoa kulmasta.

Kyllä Lindberg haki muutaman maskivedon hienosti. Muutenkin torjuntatyöskentely oli rauhallista. Eiköhän molemmat vahdit saa peliaikaa loppupeleissä? Se kummalla kulkee pelaa tietysti.

3 tykkäystä

Ei väliä oliko maskia vai ei, veskarin maali, kuten mua on aiemmin opetettu tällä palstalla.
Kun kysyin, oliko kirjoittaja kuullut Tapparan pelaajasta nimeltään Savinainen mitään, ei vastausta kuulunut.
Hyvin Lindberg pelasi ja nyt myös joukkue auttoi häntä.
Meillä on nyt kaksi maalivahtia joista valita. Hyvä tilanne siis.

Meillä on kaksi maalivahtia joista valita, vain siinä tapauksessa, että Lindbergin taso romahtaa ensimmäisestä pelistä.

1 tykkäys

Mun mielestä totaalisen väärin. Meille on kaksi maalivahtia mistä valita.
Katso eilinen peli ja sen blokatut laukaukset. Sitten katsot Metsolan pelien blokatut laukaukset.
Olisiko niin, että Lindbergin ollessa eilen maalissa myös kenttäpelaajat osallistuivat urakkaan auttamalla häntä?

3 tykkäystä

Siis jos tosiaan on niin, että joukkue auttaa enemmän Lindbergia kuin Metsolaa ja suorittaa muutenkin paremmin, niin eihän tässä sitten ole mitään epäselvää kumpi on se pelaavampi maalivahti jatkossa. Tottakai Lindberg.

9 tykkäystä