Finaalit 2016: HIFK-Tappara

Åsten on kärsinyt vääryyttä?:joy:

Aavistuksen upea tunne oli katsoa aitiopaikalla A1 katsomossa miten ihanasti se kiekko lipui maaliin. Koen kyllä, että tänään tapahtui uskon palautus niin joukkueelle kuin kannattajille.

Itsekin karjuin sille kiekolle täällä kotona minkä kurkusta lähti että mene nyt sinne maaliin. Nuorimmainen muksu säikähti pahanpäiväisesti ja eukolta tuli tuimia katseita. Onneksi vanhempi poika sentään ymmärtää mutta muut taitavat pitää hulluna.

8 tykkäystä

Eilinen oli todella heikko esitys. Tänään sellanen ihan ok. Hyvä että sarja on 1-1, vaikka Tappara ei ole saanut parasta irti. Luotto on kova siihen, että Tappara parantaa tästä vielä paljon.

Nämä pari välipäivää ovat paikallaan hahmottamaan Tapparan suuntaa. Sikäli mikäli eilen perjantaina pelipaita haisi vielä kärpänjäämille ja tänään taisteltiin eilistä häviötä vastaan, niin nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että tämä sarja on hyvässä vauhdissa ja vastaavasti Kärppä-sarja alkaa olla tääksejäänyttä elämää. Tiistaina HIFK tullee taas kovaa, koska hekin saavat levätä, ja meidän pitää onnistua vastaamaan siihen.

Aiemmista tämän vuoden sarjoista poiketen aloitettiin tappiolla, mutta onnistuttiin tasoittaan voitot, mikä oli varmasti uskoa palauttava juttu. Tavallaan ollaan kuitenkin edelleen takaa-ajajia, koska meidän pitää ottaa pääkaupungissa se vierasvoitto.

Juhani Jasu saattoi tehdä tämän kevään tärkeimän maalin.

2 tykkäystä

Ihmettelen edelleen miksi Savi menee hukkaan kolmosessa. Näkyi mielestäni kentälläkin tänään välillä kuinka turhautunut mies oli.

3 tykkäystä

Savi hakikin varmaan itselleen ja myös osin joukkueelle tunnetta muutamilla “sauna vuoron varauksilla”… Savia voisi auttaa jos vieressä olisi toinenkin rouhija ja kiekko älykäs sentteri… En muista mimmonen oli ässä mestaruuden ketju, mutta sinne on matkaa… Tosin toki nytkin tekee hyvää duunia, mutta näiden kahden pelin jälkeen kaikilla on parannettavaa

Hyvä voitto, mutta tämä taso ei riitä mestaruuteen. Tänäänkin onneksi tuuri oli Tapparan puolella sopivasti, että se elintärkeä voitto saatiin. Ifk olisi voinut tehdä pari ekaan erään paremmalla tuurilla.

Positiivista tänään ykkösylivoiman vahva peli. Upea voittomaali ja koko joukkueen taisteluilme.

Ilomäkikään ei kolmosessa toiminut. Taso ei tunnu riittävän tänä keväänä. Vielä olisi se Dixon kokeilematta, jos valmennus uskaltaisi kokeilla. Haapala on ykkösessä aika pihalla, Savinainen olisi ehkä tuohon parempi ratkaisu. Kuusi pakkia selkeytti peluuttamista, mutta onhan Saravo-Aalto pelottavan hidas pari.

1 tykkäys

Sellainen peli - maalin voitto. Pikkuhiljaa pääsee joukkue ja katsojatkin jyvälle HIFK:n pelistä. Sarja on tasanumeroissa, mutta kotiedun verran ollaan vielä jäljessä ja osin myös hyökkäyspelillisesti.

Olihan IFK:n ensimmäinen erä kova. Tosin kuten @axe hyvin otteluseurannassa sanoi, se että Tapparan pelaajat lähtivät tilanteisiin suorilta jaloilta, kun taas IFK piti hyvää liikettä yllä ja sai nopeuseron näyttämään huimalta. Tapparan tahmeutta tai ei, olen lievästi yllättynyt siltä, että IFK:n hyökkäys näyttää luisteluvoimaisemmalta kuin Kärppien Junttilat ja muut. IFK tuli eilen alun kovaa, tuli tänään 20min todella kovaa ja tulee varmasti kovaa myös tiistaina. Siinä on Tapolalle funtsimista miten se hoidetaan - Stadistahan pitää (vähintään) yksi voitto kairata.

Toisaalta, avausmaali latisti HIFK:n peliä huomattavan paljon ja toisessa erässä peli alkoi näyttämään siltä mitä jotkut ennakoivat. Tapparan trap piti hyvin ja IFK roiski siihen pitkiä syöttöjä tai puski suoraan sumppuun. Nopeusero kentällä tasottui. Tappara pääsi pelin päälle.

Nyt myös selvisi miksi IFK on hankkinut Generousin, Järvisen ja siihen päälle vielä Aulien - joukkuehan on kamppailupelaamisessa suorastaan pehmeä. Enkä nyt tarkoita näyttäviä taklauksia, vaan Tappara alkoi tosissaan voittamaan kulmapainit ja irtokiekoista taistelut. Ja kun tuota IFK:n rosteria selailee, niin sieltähän tosiaan löytyy aika monta pehmeän taitokiekkolijan profiilila liikkuvaa kaveria - Kärpät laittoi tässä suhteessa paljon enemmän hanttiin kuin IFK tänään.

Tolpat olivat taas vastustajan puolella, mutta kuten moni muukin mainitsi niin Hussolta alkoi tulemaan irtokiekkoja. Nämä pitää pystyä hyödyntämään. Eli taklauksia, härskiä vääntämistä, paljon laukauksia ja voitetaan sota-alue. Se on selvää, että helppoa tästä ei tule. Vähänkin jos tekeminen löystyy, niin pesukoneessa ollaan. IFK:n notkahdus avausmaalista oli kuitenkin selkeä heikkouden merkki.

P.S. Olen tänä keväänä syttynyt Teemu Salmiseen, jota aikaisemmilla kausilla joku on oravaksikin luonnehtinut. Vetää parinsa Jari Suorsan kanssa todella hyvää kevättä.

6 tykkäystä

Nyt on “tuuripelit” tasan ja mekin päästiin jo mukaan vaikka vielä perässä ollaankin mutta uskon että me pystytään parantamaan ja paljon.
Tiistaina otetaan ryöstö sanon minä.

6 tykkäystä

Ollaan tosiaan taas sarjassa mukana. Ensimmäisessä erässä tosin olisi voinut noutaja tulla. Enemmänkin 20 ensimmäisen minuutin aikana kyse oli ottelusta Tomi Karhunen vs. HIFK kuin Tappara-HIFK. Pelitapahtumien perusteella ei olisi ollut mikään vääryys, että IFK olisi johtanut tauolla parilla maalilla.

Toinen erä olikin sitten jos ei nyt peilikuva ensimmäisestä kuitenkin erinomainen Tapparalta. Paten paikka ympyröiden välistä ja myöhempi tolppakuti olisivat voineet molemmat näkyä taululla.

Kolmas erä sitten meni Zaborskin tasoituksen jälkeen melkoiseksi punnerrukseksi. Sitähän Jasun voittomaali nimenomaan oli. Hienoa, että työmiehetkin saavat palkintoja.

Summa summarum, aivan oleellisen tärkeä voitto sarjan kannalta. Jos olisi pari päivää joutunut pitämään majaa 0-2-kuopassa, tiistaina ei olisi ollut häävi paikka aloittaa Nordiksella kolmatta peliä. Sen yhdenkin voiton hakeminen pääkaupungista on kovan työn takia. Puhumattakaan, että olisi pitänyt kahdesti voittaa punaisten luolassa.

Omaan silmään pisti pelissä HIFK:n itseni yllättäneen hurjan alun ohella Tapparan alivoimapelaaminen. Herran pieksut, ei vaan voi alivoima olla noin passiivista! Ramstedt päästettiin suurin piirtein maalin kulmalle zoomailemaan syöttölinjoja tai miettimään, että jospa minäkin ampuisin.

Jos tuo tosiaan oli Tapolan ja kumppanien tietoinen strateginen valinta, niin se oli mielestäni yksiselitteisen väärä. Joo, IFK ei tehnyt ylivoimalla maalia, mutta satavarmasti tekee vielä monta, jos av-neliön ukot ovat melkein ahterit toisissaan kiinni.

Oliko joukkue sitten niin väsynyt, ettei paukkuja kiekollisen yv-pelaajan paineistamiseen kerta kaikkiaan ollut? Onhan sekin mahdollista, mutta oudolta tuntuisi finaalisarjan toisessa pelissä.

Toisaalta välieräsarja Kärppiä vastaan söi energiaa aivan hirmuisesti. Tietenkin fyysistä, mutta myös mentaalipuolta. Kaikista menneisyyden kieltämisistä huolimatta Kärppiä vastaan vanhat demonit olivat nousseet jo ilkkumaan olkapäälle. Kun sitten seitsemännessä pelissä tuli voitto, henkinen vieteri varmasti oikeni lähes suoraksi.

Tässä mielesssä ensimmäinen finaalipeli - ja avaustappion myötä toinenkin - tulivat Tapparalle nykytermein “haasteellisen” nopeasti. Suomeksi sanottuna liian pian. Sen vuoksi 1-1-tilanne avausviikonlopun jälkeen on minimissään ookoo. Tämän päivän avauserän perusteella jopa erinomainen.

Eteenpäin! :slight_smile:

3 tykkäystä

Katsomoon näytti olevan tänään, että Tapparalla poltteli kiekko samalla lailla kuin 6. Kärppä-pelissä kunnes Kuuselan maali toi jengin peliin mukaan. Sen jälkeen alkoi IFK ihan selvästi puristamaan mailaa.
Minut yllätti se kuinka paljon IFK joutui vain roiskimaan kiekkoa päätyyn kun Tapparan träppi alkoi pitämään. Ja se kuinka kauan siihen meni, että se saatiin pitämään…

Paljon on Tapparalla parannettavaa vielä, mutta katastrofi vältettiin tänään.

1 tykkäys

Vielä tosiaan pitää parantaa, mutta Tappara oli musta kahdessa viimeisessä erässä jo aika hyvä. Itse ajattelisin, että ei IFK ainakaan yllätä enää tuolla vauhdilla ja kun sarja menee pidemmälle niin vaikea on uskoa että sillä meitä pelkästään jyräävät. En tarkoita, että väsyvät vaan uskon meidän pystyvän mukautumaan siihen paremmin. Ja jos noita terveysasioita saadaan meillä paranneltua, niin taso voi senkin puolesta osalla pelaajista nousta. Pelitahti on tästä seiskapeliin asti kohtuu rauhallinen.

Mulla on vähän sellanen kutina, että pientä luulotautia voi IFK:lla olla tänkin päivän jälkeen. Eli että hallitsivat, mutta vähän säkällä me voitettiin. Nyt jos me parannetaan koko ajan kuin sika juoksuaan, niin äkkiä voi keikahtaa voimasuhteet ympäri.

Helppoa ei ole tiistaina, mutta ei pidä ollakaan.

3 tykkäystä

Täällä ei toisaankaan mikään riitä.

6 tykkäystä

Näin kyllä joskus tuntuu olevan. Finaalin voitto, ni eiköhän sen luulis riittävän. Ja niinkuin ite tossa kirjoitin, niin kaksi eräähän Tappara oli jo ihan pelin päällä

Ekan erän erän jälkeen mietin että onneks tilanne on edelleen 0-0. Mutta kyllähän se sitten lähti paranemaan :slight_smile: Toki ei mitään parasta Tapparaa vielä ollut mutta tupla-plussana Kuusela sai kuivan putkensa katkaistua avausmaalilla joka oli samalla myös ykkös-yv:lle ensimmäinen maali kahteen peliin (edellinen Kärppiä vastaan G6).

Ja Jasu sai ekan maalinsa Tappara-paidassa joka oli vieläpä voittomaali! Finaalissa! En tiedä miksi mutta jäi siitä vaan hyvä mieli meikäläiselle.

Ja jumankauta! Melkein 1½ kierrosta kestävä aalto Hakametsässä (Hifkin kannattajat eivät tosin osallistuneet). Sehän oli jo suorastaan legendaarista!

Mutta asiaan tiistaille edelleen paljon parannettavaa, mutta suunta on jo oikea. Helppo ei tule tämä sarja olemaan mutta kyllä me ne tarvittavat voitot vielä kairataan! :tappara: :kannu:

4 tykkäystä

Hä? Siis tämähän toimi briljantisti ja Ramstedt sortui yrittämään ylivaikeita syöttöjä, vesittäen ylivoiman. Hakee vielä itseppäisemmin Raskia toiselta puolelta, kuin Tappara Lainetta.

4 tykkäystä

Rohkenen väittää että Tapparalla on piilossa enemmän potentiaalia kuin mitä HIFKllä on piilossa, sitä pitää vaan saada käyttöön jo seuraavaan peliin. Kahden pelin jälkeen tasan tarkkaa tiedetään miten vastustaja pelaa, oma virheetön peli kun alkaa iskee eikä sorruta perseilyyn niin tie on auki taivaaseen.

3 tykkäystä

Voitto riittää aina. Varsinkin kun pelataan finaaleita.

Ei se silti tarkoita, että pitäisi ummistaa silmät todellisuudelta. Kuten ylle kirjoitin, 1-1-tilanne avausviikonlopun jälkeen kelpaa kovin. Siitä huolimatta vaikkapa tämän päivän kaltaiseen avauserään ei yksinkertaisesti ole enää varaa. Eikä näin passiiviseen alivoimapeliin.

Kaikki toki on suhteessa vastustajaan. Helsingin IFK on kova joukkue eikä sen voittaminen ole helppoa. Neljään kertaan.

Anyway, so far so good. :slight_smile:

2 tykkäystä