Hyvä - tästä se alkaa. Sellainen fiilis päällä että serverin lisäksi HIFK saa tänään kyytiä .
Meidän rosteri toimii parhaimmillaan hyvin ja pitää nähdä myös etuna että se ei turhaan ole juurikaan muuttunut matkan varrella. Pari napsua lisää yritystä näille hieman vaisummin pelanneille äijille niin hyvä tästä tulee.
Eilen tuli jo laitettua pitkävetoa Tapparalle maalin kotitasoituksella. TV on valmiiksi auki ja jääkaapissa on tuoretta mustaa makkaraa ottelua seuratessa mutusteltavaksi. Mikähän minua oikein vaivaa?
2-2:ssa jatkoille ja sit Pate hiljentää nordiksen.
Tapparan pitää olla heti alussa hereillä ja vastata HIFKin rynnistykseen. IFK tietysti haluaa nopean johtomaalin jotta saisivat tappamisen meiningin päälle, ja se pitää kestää.
Tappara-paita päällä vaeltelen ympäri taloa… Jännittää niin etten meinaa uskaltaa laittaa telkkaria päälle. Ihme homma, päivällä olin vielä ihan rentona, mikäs ny tuli…?
Kohta taas karjun takkahuoneen kisastudiossa niin että lapsia pelottaa Viimeksi se Aallon maali Oulussa aiheutti melkoset itkukohtaukset…