Häpeällistä Antti. Olet valmentajana samanlainen rotta kuin pelaajana. Nyt naatitaan ja juhlitaan. Kiitos kaudesta Tappara sekä palstaveljet ja siskot.
Keskustorille nyt joukkue on siel. Nu
Mutta löytyy sieltä HIFK:sta seuran perinteiden arvoisiakin hahmoja. Juuso Puustinen ehti tänäänkin filmaamaan, tökkimään molaria, tekemään maalin ja ties mitä – mutta katsokaa mikä haastattelu pelin jälkeen:
http://kevyt.ruutu.fi/#series/2015471/2596614
Tästä tulee vähän mieleen Ville Nieminen ja 2013 annettu “Ei oltu vielä valmiita”-haastis. Naama ei ole mutrulla ja pystyy analysoimaan peliä heti tuoreeltaan. Puustinen ymmärtää, että vaikka IFK oli todella hyvä (parempi kuin odotin!), se ei ollut vielä valmis.
Oli muuten aika mielenkiintoinen peli. Ei laadullisesti sarjan paras, eikä Tapparalta sarjan paras. IFK oli saanut itsensä keräiltyä ja taisteli vimmaisesti, mutta kaatui lopulta viimeistelynsä tehottomuuteen. Aika outoa sikäli, kun katsoo millainen materiaali heillä on hyökkäyssuuntaan pelaamiseen. Jos Tappara tuskaili sarjan alussa maalintekonsa kanssa, niin lopulta sitä secondary scoringia saatiin. Neljästä viimeisestä maalista kolme meni nimille: Karjalainen, Haapala, Elorinne.
Tappara tuli matsiin hyvin ja huokui voitonnälkää. Laine näytti siltä, että upottaa IFK:n vaikka yksin. Nähtiin Tapolalle hyvin poikkeuksellista peluutusta, kun mm. Pate veti tuplavaihtoja ylivoimalla. Edes IFK:n avausmaali, joka oli Karhusen ensimmäinen lipsahdus sitten Tammikuun, ei latistanut tekemistä. Joitain minuutteja ennen erän loppua Tapparan fokus kuitenkin alkoi vähän lipsumaan ja ote karkasi.
Toinen erä olikin sitten äärimmäisen rikkonainen, eikä Tappara saanut rakenneltua varmaan yhtään järjestelmällistä hyökkäystä. IFK prässäsi voimakkaasti ja hommasta tuli selviytymistaistelua, mutta johto säilyi. Kolmannessa Tappara teki sen mitä moni pelkäsi ja kirosi - kaivautui poteroon. Käytännössä koko erä ja varsinkin viimeinen 10min oli vain purkamista ja ajan pelaamista kellosta. Sikäli perusteltu valinta, koska IFK oli hukannut maalijyvänsä totaalisesti, joka tällä kertaa kesti sen 60min, mutta ei sekuntiakaan päälle. Jompi kumpi konkaripakeista Kankaanperä/Saravo painoi 5 sekuntia ennen loppua vielä aivan uskomattoman pitkän kiekon, yrittäessään lämärillä maalia suoraan aloituksesta.
####Mihin tämä ottelusarja sitten ratkesi?
Ainakin Tapparan puolustus voitti IFK:n hyökkäysen sarjan edetessä. Nyky-IFK:ssa on lopulta aika paljon taitopelaajia, jotka eivät ole erityisen vahvoja kamppailuissa - parhaina hetkinään Tappara vei kaksinkamppailuita ja sai sitä kautta pelin hallintaa. IFK:n luomulätkä ei lopulta ollutkaan niin satunnaista, etteikö siihen pystysi taktisesti reagoimaan ja vastaamaan. Tapparan alivoimapelaamiselle täydet 10 pistettä IFK:n suoranaisesta alistamisesta ja vastustajalle risuja siitä ettei se pystynyt ylivoimaansa kehittämään - Tappara kyllä muokkasi omaansa huomattavasti.
####Mitä seuraavaksi?
No juhlat nyt kestävät ainakin viikon. Muistaakseni 2003 noin viikon verran näkyi Tappara-paitoja silloisen Grand Star Cafen ikkunassa, kellonaikaan katsomatta. Torstaina on torijuhlat, sinne mennään. Ja muistakaapa se, että lupasi meille joululahjoja, mutta on pitänyt ne visusti piilossa.
Aika velikultia.
Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Mestaruussauna 2016 !
Tässä ketjussa vedetään sarja loppuanalyysein nippuun. Vapaamuotoiset Mestaruus-chatit ja värittelyt käydään Saunassa.
Onhan tuo säälittävä häviäjä tuo Törmänen.
Korjataan sen verran, että Kankaanperä veti sen pitkän noin 35 sekunttia ennen loppua. Se viimeinen aloitus omasta päästä oli seurausta Jasun kiekon sulkemis jäähystä.
Puustinen ei vinkunut kuten täplä. Kiitos Juuso ja tsempiä jatkoon.
Onko missään mitään kuvamateriaalia siitä, missä kiekko oli sillä hetkellä kun summeri soi?
http://www.ruutu.fi/playlist/Tappara/25/2596659
Tuota uusintaa ei tainnut live-lähetyksessä koskaan tulla, ja kameramies oli tuossa tilanteessa sen verran pihalla ettei suorana myöskään nähnyt missä kiekko oli kun pelikello meni nollaan. Turhaan tuota näköjään tuli jännitettyä.
C-päädyssä en ainakaan itse kuullut summeria ollenkaan ja hetken aikaa fiilikset oli, että “ei kai taas” - no onneksi se vapauttava käsien levitys sieltä tuli.
Erittäin tärkeä syy sarjan ratkeamiseen Tapparalle oli Hifkin tehokkaan hyökkäyspelin tylsyminen.
Ennen finaaleja Hifkin laukausten onnistumisprosentti oli huippuluokkaa 7,1% (viimeiset 20 peliä) ja Tapparan 5,3% (tosin kovemmat vastustajat).
Kolmessa ensimmäisessä finaalissa Hifkin laukausten onnistumisprosentti oli 10,2% ja viimeisessä kolmessa finaalissa surkea 1,6%.
Vuosi sitten puolivälierissä Hifkin hyökkäyspeli tasakentällisin hyytyi pahasti kun Hifk ei tehnyt yhtään maalia tasakentällisin kahdessa viimeisessä pelissä joten ehkä tämänvuotinen hyytyminen ei ollut pelkkää sattumaa.
Isompaa analyysiä ei nyt vaan pysty tässä (euforisessa) mielentilassa rustaamaan, mutta muutama hajahuomio sarjasta ja se tekijöistä.
Tapparan joukkue, joka jätkä on minulle suuri sankari. Tietysti framille voisi nostaa erikseen muutaman, lienee kuitenkin turhaa, kaikkihan me pelit nähneenä osaamme sanomattakin poimia noiden kultahippujen seasta ne kultakimpaleetkin. Ranskalaisittain vielä:
- Teemu Aalto jos kukaan ansaitsi tämän!
- Puustinen, Ramstedt < mies-------------akka > Törmänen.
- Television kauttakin välittyi Hakametän valtavan hieno tunnelma.
- Oli liikuttavaa nähdä kuinka pelaajien läheiset pääsivät jäälle mukaan humuun!
Hyvä me!
Tulis jo syksy!
Ps. Onneksi on vielä lätkän MM-kisat (Barkov!) joten aivan valtavia vieroitusoireita ei aivan heti tule. Toivottavasti Tapparasta saadaan vielä joku(nen) mukaan joukkueeseen.
Oli muuten eilen järkyttävät aloitus % Mestareilla.
Dixon 9 aloitusta 44,4%
Jasu 13 aloitusta 38,5%
Lajunen 23 aloitusta 34,8%
JMJ 13 aloitusta 30,8%
Peltola ja Savinainen hävisivät ainoan aloituksensa.
Mutta ei kai sillä mitään väliä
Eivät taida päästä yli millään, itku vaan jatkuu…
Otinpa Zaborskyn surullisen ulostulon talteen, ennen kuin HIFK:n mediatiimi vihjaa kaverille kuvan poistosta:
Lähde: Tomas Zaborsky @ Instagram
Onkohan nuo Zabon kommentit tulkittu hieman väärin? Siis nythän tuo kirjoitus nojaa siihen, että Zabo tarkoittaa “korkeimmilla voimilla” liigan johtoa. Itse taas uskon miehen tarkoittavan jotain “jumalaa” tai vastaavaa. Ainakin kun Zabo sai sen pitkän maalittoman putken poikki JYPiä vastaan niin tuleetteli myös yläkerran herraa kohti.
Edit. Kerkisin jo tähän vastata, kun “ljpp” siirsi jo oikeaan ketjuun. Tämänkin siis saa, ei taida itse onnistua.
Joku voisi valaista noita itkupillejä (Törmänen ihan hemmetin mölö) että jos tekee 3 pelissä yhden maalin niin tuskin voittaa ainakaan kaikkia. Tänään on ollut kyllä ihme päivä. Hymyilyttää ja tippa tulee linssiin aina sillointällöin. Ihanaa. Tätä se mun uneni tiesi, Punkki scorasi ja me voitettiin. Huomenna Torille toisen kannattajapolven kanssa.
Toimittajalta mielestäni turhan innokas kolumni, kun ottaa huomioon, että Zaborskyn lausunto on monitulkintainen, eikä toimittajan tulkinta ole välttämättä oikea.
Jos Zabo kirjoittaisi “Whole final was about higher powers we couldn’t do anything about it” voisin tuolle kannalle kallistua. Nyt vaan samassa virkkeessä on tuo osa, jossa kertoo ettei finaalien ratkaisussa ollut jääkiekosta kyse, mikä jättää mielikuvan todellisesta luuserista. Varmaksi ei voi sanoa, voi olla vaan tosi epäonnistunutta viestintääkin vieraalla kielellä.