Game of Thrones

Kesällä luin sattumalta netistä seuraavan jutun, missä vertailtiin sarjan hahmoja todelliseen historiankirjoitukseen:

Vaikka nyt ei ihan yksi yhteen mene, niin selvästi vaikutteita on haettu historiasta, mikä on hyvä juttu mielestäni.

Eikös miltei jokaiseen vastaavaan palveluun (Spotify, Ruutu, Netflix…) voi ostaa ihan rahalla myös lahjakortteja kaupoista ja R-kioskeilta. Tällöin käy ihan puhdas käteinenkin.

Niin taitaa olla, olet oikeassa. Silti pitäis lukea ohjelman kohdalla kuinka kauan se on katsottavissa. Tais olla jossain Facebookissa kyllä arvattavissa, mutta ei ole sama asia. :slight_smile:

Mikä on teidän mielestä sarjan hienoin taistelukohtaus tähän mennessä? Omasta mielestä Battle of the Bastards on siistein. Harmittaa vaan vieläkin, kun Wun Wun kuoli

Hienoimmat taistelukohtaukset tulee varmaan vikaan kauteen, kun jättimäinen wight armeija kohtaa elävät

Viime kauden omalta osalta pilasi se, että jo ennen ensimmäistä jaksoa erehdyin kuuntelemaan jonkun robottiäänen youtube -videon, jossa kertoi kaikki mitä tulee tapahtumaan seiskakaudella. Ajattelin tuolloin että tokkopa, mutta ensimmäisen jakson jälkeen se jo selvisi, että olin spoilannut itselleni tärkeän sarjan. Kaikki piti paikkansa mitä videolla oli, vaikka olin skeptinen.

Olihan seiskakausi muutenkin pettymys aikalarppauksineen. Oikeastaan se oli ainoa syy miksi jäi valjuksi. Kyllä huomaa että kiire tulee paketoida sarja.

Ensimmäiset 5 kautta on timanttia ja voi suositella. Jotenkin sen vain huomaa, että heti kun mentiin kirjojen ohi, niin mitään järkyttävää ei tapahdu ja tahti kiihtyy budjetti ja ties millä syillä.

Toivottavasti loppu on edes hyvä. Onhan siitäkin jo kässärit vuotanut, ehkä.

On se vaan kaunista, kuinka viimeisimmät taistelukohtaukset on kuvattu.

Varoitus: Katsokaa nämä vasta kun olette katsoneet seiskakauden.

  1. Game of Thrones “The Spoils of War” breakdown (Season 7, Episode 4):[url]https://vimeo.com/233499847[/url]

  2. Game of Thrones:The Loot Train Attack:[url]Game of Thrones: The Loot Train Attack (HBO) - YouTube

2 tykkäystä

Loistava sarja kaikin puolin. Mielestäni kaudet 3 ja 4 tai 4 ja 5 oli aika heikkoja. Syy tähän oli yksinkertaisesti se, että juoni junnas paikalla. Kaudella 7 mentiin ehkä vähän liiankin nopeasti, mutta positiivista on se, että juonessa mentiin aika paljon eteenpäin. 7 kausi oli kyl vähän ennalta arvattava sillä melko monta tapahtumaa osasi odottaa. Nyt ei auta ko odottaa vuoteen 2019 asti, että tulee uusi kausi. Toivottavasti huhut pitää paikkaansa, että jaksot ovat pituudeltaan 2tuntiset

2019? Tuleeko ne uudet vasta silloin? Voi hitto sentään kun saakin sitten odottaa… :confounded:

Joo jos en ihan väärin muista niin HBO jollain fb sivulla luki et next season in 500 jotain päivää ja sit tunnit ja minuutit. Oisko ollu 11.3. 2019…

Itse aloitin pe-la yövuorossa kyseisen sarjan katsomisen ja nyt on eka kausi kahlattu läpi. Ihan ok, ei mittään ihmeellistä ainakaan vielä. Paljon on ainakin verta ja tissejä :blush:

5 tykkäystä

Paljon on vielä edessä. Nauti👌

2 tykkäystä

Tarviiko mikään sarja edes muuta enää? :smiley:

No eipä kai :blush: En viä ainakaan ymmärrä kaikkee hehkutusta mut ehkä sen tajuaa seuraavien kausien aikana

Kyllä se vielä paranee siitä muistaakseni. Kannattaa jatkaa katsomista siis.

1 tykkäys

Itsellä pahin koukutus iski vasta 2-3 kausilla ja siitä eteenpäin on kyllä ollut ihan jumissa sarjaan :slight_smile:

1 tykkäys

Sitä odotellessa :blush:

Joo, viikko sitten rupesin katsomaan ja nyt 3 ensimmäistä kautta katsottuna. Koukutus on aivan helvetillinen, me like a lot.

3 tykkäystä

Ei nyt varsinaisesti tähän sarjaan,mut haastaja,ehkä?

Finaalia saa näemmä odotella vielä jonkin aikaa…

Sophie Turner paljasti Game of Thronesin viimeisen kauden julkaisuhetken - faneilla naama mutruun? - Episodi.fi

Sarjassa näyttelevä Sophie Turner varmisti nyt, että viimeistä kautta päästään katsomaan vasta vuonna 2019. Jaksot puolestaan tulevat olemaan kaikki elokuvan mittaisia.