Helsinki Garden - HIFK:n uusi halli?

Ja vaikka tuo Pisara-hanke on mm. huonon hinta-hyötysuhteensa takia jäissä, HSL on tiettävästi suunnitellut siihen liittyvää bussiterminaalia joka tapauksessa Mäntymäen tontin laidalle, vaikkei Pisaraa tulisikaan. Tarkoitus olisi katkaista Mannerheimintietä Elielinaukiolle ajavia bussilinjoja Mäntymäkeen. Bussiterminaali on otettu huomioon myös Garden-suunnitelmassa. Toki nythän on epäselvää, mihin se Garden sitten tarkalleen tulisi.

Pitää muistaa, että eivät kaikki Gardenin tapahtumasta poistuvat ole menossa jatkoille tai kotiinsa kohti Helsingin keskustaa, vaan oletettavasti suurin osa tähtää itään, länteen tai pohjoiseen päin. Yhteys lähijunaliikenteeseen on kyllä ilman Pisaraa aika huono: sekä Pasilan että Helsingin asemat ovat kaukana.

Toinen kysymys on, millaiseen solmuun Töölön katuverkko menee jonkun yli 10 000 katsojaa vetävän tapahtuman tuottaman autoliikenteen seurauksena. Tilanne ei ole hyvä nytkään, ja uusi halli olisi vielä hankalammassa paikassa autoilun suhteen.

Joo, kolistelee lähellä Hartwallia, mutta pysäkkejä keskustasta Hartwallille on monen monta ja kunnes olet siellä Hartwallilla olet saanut melkoisen sightseening-reissun, sillä ratikka ei nuolisuoraan sinne mene, toisin kuin Nordikselle.

Jos lähtee keskustasta Mannerheimintietä kohti Nordenskiöldinkatua, niin Kansallismuseo on ainoa kohta missä ei ole ravintolaa korttelissa kun Nordikselle matkaat. Useassa korttelissa niitä on useampikin ja kaikki erilaisia. Totta on, että siinä Mannerheimintien itäpuolella niitä ei juuri ole kuin ehkä kahden käden sormilla laskettava määrä. Mutta kun ylität Mannerheimintien länsipuolelle, niin jo löytyy.

samaan aikaan Helsingissä

Taas on kisa menossa kumpi ehtii ensin… Hakametsä voitti viimeksi Nordiksen :wink:

Helsinki siirtyi piikkipaikalle

Eikai nyt sentää piikkipaikalle. Eikös ne nyt sopinut vasta että tuonne sitä vois alkaa piirteleen

2 tykkäystä

Nyt on oltava samaa mieltä.
Jos HIFK ihan tosissaan haluaa saada sen Helsinki Gardenin toteutumaan niin jotain on tehtävä.

Kuten toteat HIFK:n huono menestys liigassa voi todellakin viivästyttää gardenin rakennuttamista.
Mutta yhtä lailla se voi hidastua myös kaavavalitusten takia eihän nuo viherpiipertäjät muuta teekään kuin valittavat joka asiassa jos vähänkin mahdollista on.

Itsekin olen miettinyt mitä halvattua HIFK jollain gardenilla tekee niin kauan kun ovat lätkäorganisaationa pelkkä urheilullinen vitsi verrattuna tapparaan.

Tampereella on kyllä huomattu kaavavalitusten vaikutus rakennusaikatauluihin.

Helsinkiin kyllä kannattaisi rakentaa monitoimihalli, missä on erilaista toimintaa ympäri vuoden - ei pelkästään talvikaudella. Tätähän nyt ilmeisesti yritetään myös Gardenin suhteen. Tampereen uuteen halliin tulee hotellia, kasinoa, ravintoloita ja muuta liiketoimintaa eli täysin uudenlainen konsepti vanhaan Hakametsään verrattuna…

Monitoimihalli olisi ihan hyvä saisi Seagullsin Korisliigajoukkuekin nykyaikaisen peliareenan.
Eikös se Tampereen monitoimihalli-hanke pantu vireille juuri 2022 jääkiekon MM kisojen saamiseksi Tampereelle.
Kisathan on jo suomelle myönnetty joten töiden pitäisi alkaa ihan lähivuosina jos Tampereella aiotaan MM lätkää 2022 pelata.

Helsinki Gardenin rakentamiseen ei vaikuta Hifkin menestys millään tavalla.
Ei pätkääkään.
Ei inan vertaa.
Ei yhtään.

Onhan tuo täysin absurdi ajatuskin että tuollainen satojen miljoonien projekti asuntoineen, hotelleineen ja kaippakeskuksineen nojaisi jollain tavoin jonkun jääkiekkojoukkueen noin viisi vuotta ennen valmistumista olevaan menestykseen.

Kirjoitettuna näyttää jopa vielä hassummalta.

3 tykkäystä

Niin on ja terä ja särmä lykkisi sitä hallinhankkeita poliittisesti eteenpäin. Areena ja asunnot ovat prioriteetti, kiakko vain pyörii nyt mukana.

Koska olemme Tapparan palstalla ja puhumme mistä vain, niin Helsinki Gardenillekin oli oma topikki. Siirsin muutaman aiheeseen liittyvän viestin tänne HIFKin kausiketjusta :slight_smile:

1 tykkäys

Jos tämä aikataulu toteutuu, niin on helppo laskea uuden hallin olevan mukana kilpailtaessa kevään 2022 MM-kisojen pitopaikoista. Viereinen Hartwall Arena on hiukan isompi, mutta se on huonommassa paikassa ja on yli 20 vuotta vanhempi. Ykkösvaihtoehtona on pidetty Tampereen uutta hallia, mutta ei pidä hämmästyä, jos ykköspaikka löytyykin Helsingin Nordenskiöldinkadulta. Kakkospaikaksi se ainakin on vahvoilla.

Tuntuma tosiaan on, että läpi menee rakennukseksi asti. Ja vielä tuohon Harkimon entistä hallia paremmalle paikalle. Jutun viimeisessä lauseessa on olennainen: ’vain aika’ rajoittaa. Hanke on Tamperetta perässä ajallisesti ja Hgin poliittiset kuviot ovat yhtä mutkikkaat. Olennaista on, että kuten Tampereella, näyttäisi siltä, että aitoa vastustusta tälläkin hallilla on sittenkin melko vähän. Ja se, että vain yksityistä rahaa käytetään, nopeuttaa päätöksiä.

1 tykkäys
1 tykkäys

Tämä on muuten hauska juttu, kun Helsinki ja Tampere kisailee jälleen MM-kisojen varjossa tällä kertaa siitä kummalle tulee modernein ja komein tapahtuma-areena. Tampere voitti viimeksi, kun Nordis jäi kakkoseksi Hakametsän hallille :wink:

Ps. Meillä on jo monttu kaivettu ja pylväät pystyssä.

9 tykkäystä

Viivästyykö Helsinki Gardenin rakentamisen aloitus valitusten johdosta?

Jos ei valmistu 2022 kisoihin mennessä, niin sopii vaan arvailla missä on uusi halli silloin käytettävissä.:stuck_out_tongue_winking_eye:

Edittiä:

Everi arvioi yksityisrahoitteisen projektin kokonaiskustannuksiksi noin 700 miljoonaa euroa.

Ihan vertailun vuoksi, mikä oli Tampereen uuden hallin kustannusarvio?

4 tykkäystä

Tampereen kannen kustannusarvio on muuttunut useaan kertaan. Kansi hankkeen arviot kokonaiskustannuksista ovat nousseet alkuperäisestä 45 miljoonasta eurosta, 70 miljoonaan euroon ja tämän jälkeen noin 92 miljoonaan euroon. Tällä hetkellä Tampereen kannen ja areenan kustannusarvio on jopa 124 miljoonaa euroa. Tornitalojenmyötä projektin hinta nousee noin 500 miljoonaan euroon.

Kun koko projekti summataan yhteen on sen kustannusarvio tällä hetkellä noin 500 miljoonaa euroa, mistä areenan ja harjoitushallin osuus on noin 100 miljoonaa euroa. Tampereen kaupungin osuus projektista on noin 60 miljoonaa euroa.

Lähde:

2 tykkäystä