Henrik Haapala

Kyllä Henkka teki kentällä sellaista työtä, joka varmasti sytyttää koko joukkuetta. Ajokoiratyyliin kovaa karvausta, hyvä liike ja pelasi joukkueelle. Eli Henkka is back! Seuraavassa pelissä tekee maalin… toivotaan että Tappara jatkaa huomenna samalla tavalla, Ilvestä ei voiteta kyttäämällä ja hitailla lähdöillä silloin Ilves saa sen korkean träpin kuntoon

5 tykkäystä

Henkka todellakin teki sitä tärkeää duunia nyt. Toisaalta mietin aina Henkalla, että miksi Henkalla on vähän kuin kaksi Henkkaa yhdessä: toinen on rohkea taituri, joka haastaa keskelle ja toinen tekee pyyteetöntä työtä joukkueen eteen. Kun saisi yhdistettyä vielä ajokoira ja taitopelin samaan peliin, koska eilen olisi ollut viimein sellaiset tuomarit, jotka olisivat viheltäneet Henkan estämisen.

Tämän oli muuten Karri Kivi lukenut, että nyt tulee semmoset tuomarit, että ei voida enää ottaa Tapparan taitopelaajia kiinni painiotteella kaksin käsin ja istua päälle. Nyt sitä tilaa löytyi myös Henkalle välittömästi lisää, kun Ilveksen pakit eivät uskaltaneet käyttää tätä viime pelien tavaramerkiksi tullutta kahdella kädellä kiinnipitäminen + kaataminen ja päällä makaaminen, jolla saadaan paraskin pelaaja tässä Liigassa estettyä tehottomaksi.

Vaikka voitetun pelin jälkeen on ruma itkeä niin tälle tuomariparille jatkoa kiitos. Ehdottomasti paras tuomaripari tänä keväänä Hakametsässä. Oli linja, jonka pystyi löytämään ja pelaajille oli selvästi myös etukäteen kerrottu, miten se pilli sit soi. Kukaan ei mussuttanut tuomioista ja peli oli siistiä ja painiotteet jäivät nyt pois maalin edessä. Toi on meinaan todella julmaa peliä, kun tässä on nyt saanut kolme peliä tässä sarjassa ottaa mm. Haapalan tuolla ensin kiinni kahdella kädellä, sit kaataminen + päällä istuminen. Nuo pitää saada pois.

7 tykkäystä

Jeah. Tämä vaihto taidettin käydä studiota myötenkin läpi. Erityisesti siinä oli pistävinään silmään, että Haapala karvasi kiekon, syötti sen keskustaan Parlettille ja polki vaihtoon katsomatta taakseen. Pieni, mutta iso juttu.

3 tykkäystä

Heikkoa playoff pelaamista, Henrik.

Pelasko edes tänään?

Jos ajattelee jotain positiivista vallitsevasta tilanteesta niin taitaa jatkaa ens kaudella meillä ja on entistä parempi.

Todella. Varmasti otetaan tarkasti ja rikotaankin, mutta kyllä huippupelaaja ne raot etsii, tai jos ei niitä ole, tekee ne itselleen. Nyt on huolimaton, mukavuudenhaluinen ja ajoittain jopa tyhmä ratkaisuissaan.

1 tykkäys

Just olin tulossa kysymään, onks Vil… Vapahtajaa näkyny?

Eipä sitä tänään kovin paljoa enää rikottu. Edelleen: jalkaa ja kiekkoa liikkeelle. Ja kohti maalia. Painaa se naapurin Rautiainenkin sinne.

1 tykkäys

Aikasempina vuosina henkka keväällä meni vaikka läpi nyt on heti kontillaan taas…

1 tykkäys

Härnätään kunnolla niin ehkä herää, mihin sopimus ensi kaudeksi?

1 tykkäys

Pakko oli ihan tulla kysymään tätä samaa kysymystä. Ihan koko pleijareita ajatellen. Mitä vammoja Haapalalla on tällä hetkellä vai miksi mies on kuihtunut 4.-ketjun rivipelaajaksi ? Tai no, edes Ilveksessä nykyinen Haapala ei saisi peliaikaa, kun ei osaa puolustaa eikä miehestä ole mitään apua hyökkäyksessäkään. Runkosarjassa parhaimmillaan Henkka tuli kiekon perässä vauhdilla hyökkäysalueelle, taklasi puolustajan irti kiekosta, pyöritti 2-3 vastustajaa vielä 15-20 sekuntia väkevällä luistelulla kiekkoa suojaten, ajaen lopuksi keskelle ja niitaten hienon maalin.

Play-offsien Haapala ei kerkeä edes taklaamaan hyökkäyspäässä, kun on liikaa myöhässä kiekosta. Vauhtia, voimaa sekä taistelutahtoa on miehellä ehkä 40% runkosarjasta. Kun mies saa kiekon, se yleensä pomppaa heti alkuunsa lavan yli tai mies sohaisee sen vastustajalle. Kun vastustaja vähän ottaa kiinni, mies kaatuu välittömästi tai jää “jumiin” koko vaihdon ajaksi. Haapala on koko ajan myöhässä tilanteista, syötöt ovat pääosin joko sokkoja tai liian hienoja viritelmiä. Toki välillä tilaa saadessaan Haapala on edelleen todella vaarallinen, mutta näin käy nykyään sen 1-2 kertaa pelin aikana. Toki pudotuspelit ovat ihan eri pelejä kuin runkosarja, mutta ei ero pelaamisessa pitäisi silti olla näin dramaattista.

Ainoa looginen selitys olisi jokin vamma taustalla. Onko tästä liikkunut huhuja ? Toisaalta koko Tapparan joukkue vetää paskat housuissa puolivaloilla jo kohta kuudetta peliä putkeen. Edellisessä pelissä oli vihdoin vivahteita siitä Tapparasta, jonka minä näin runkosarjassa. Nyt taas tänään siitä ei ollut mitään jäljellä. Mitä noi jätkät oikeesti pelkää ? Miksi Tapola ei reagoi ? Varsinkin ykkösylivoimassa suurin yksittäinen heikko lenkki on ollut Haapala, joka menettää kiekon joka ikinen kerta kun se hänelle pelataan, tai sitten vaan syöttää sen suoraan vastustajalle. Jos joku vastustaja tulee edes lähelle, niin hän menee pyrstölleen ja menettää kiekon. “Pikkaisen” täytyy petrata, jos meinaa ruveta Tapparaa kantamaan tänä vuonna. Vai oliko se sopimus tosiaan jo muualle taskussa ?

3 tykkäystä

Eihän Henkka mitenkään huonosti ole itseasiassa pelannut. Tehoton vain on ollut, eikös
se jossain vaiheessa viimekaudellakin vaihdettu Laine tuohon ykkösketjuun pelaamaan Haapalan
tilalle. Hiukan omaan silmään tuon Henkan pelaaminen näyttäisi ehkä siltä, että siellä on jo
isompien liigojen kiilto silmissä, kun keskittyminen ei ihan 100% taida olla.
Saatan olla tietty väärässäkin, mutta hiukan siltä tuo nyt näyttää…

2 tykkäystä

Surkeaa ja halutonta neppailua. Aivan yössä koko ukko. Niskoja nakellen lipuu vaihtoon. Ei hyvä.

2 tykkäystä

JOS ei kykene mitään muuta tällähetkellä tekeen, pitäis edes vaihtonsa normaali mittaisena, tai vaikka ali.
Kokoajan olen kaverille hokenut että SE ISO maali tulee vielä. Mutta loppuuko tiimalasista tän kauden osalta hiekka.

1 tykkäys

Tässä on nyt ne Henkan pelit tulleet nopeammin kuin kukaan uskoisikaan. Perjantaina on pakko voittaa game 6 ja odotan, että Henkka astuu esiin kuten hän astui viime kaudella IFK:ta vastaan, kun sarjaa piti ratkaista. Jos onnistuu siinä pelissä, lauantaina on paikka loistaa.

Joka tapauksessa nyt on isot pelit ja pitää astua esiin. En tiedä, uskaltaako Tapola lähteä kokoonpanoralliin, mutta ehkä on vaan kokeiltava Haapala-Järvinen-Peltola -ketjua kuten viime kaudella. Ykköseen sitten Joko Kuusela-Laju-Savinainen tai Repo-Laju-Savinainen.

Kuusela yrittäköön herätellä vaikka Nurmea.

4 tykkäystä

[quote=“tp2, post:658, topic:300, full:true”]
Vain voittajat muistetaan sori Haapala…
[/quote]Mitä voitettavaa Haapalalla on tässä Liigassa jäljellä? Löytyy pistepörssin voitto ja mestaruuskin. Löytyy sen mestaruuden ratkaissut maali ja aiemmilta vuosilta mm. välieräsarjan ratkaisumaalia.

Haapala on alisuorittanut tässä sarjassa. Maanantaina oli jo parempaa ajokoiramaisuutta edes nähtävissä, tänään ei mitään. Parempaan on pystyttävä jo aiempien vuosien näytöillä, puhumattakaan tästä tänä vuonna nähdystä läpimurrosta. Pistepörssin voittajan pitää saada tehoja aikaan pudostuspeleissäkin. Jos ei tehoilu onnistu, niin saataisiin edes se tuttu ajokoira kentällä piristämään joukkueen peli-ilmettä ja taistelemaan.

Tuo lainattu kommentti nyt vaan on paskapuhetta taas kerran. Huolimatta siitä, että nyt jokunen peli on huonosti mennyt. Nämä pelit eivät poista sitä, että Henkka on ihan kivasti ollut voittamassa Tapparalle aika tärkeitä pelejä jo vuosien varrella. Tätäkään kevättä ei ole vielä loppuun saatettu, joten tarina jatkuu. Kuten @peterra tuossa maalailee, niin Henkalla on peli tai pari aikaa astua esiin tässäkin sarjassa. Yksi maali tärkeään paikkaan ja paljon on anteeksi annettu ja unohdettu taas kerran.

1 tykkäys

Miten Tarkalleen ottaen nukkuva pystyy herättelemään toista nukkuvaa?

1 tykkäys

Ehkä se toinen nukkuva on levoton nukkumaan ja potkii toisen hereille :stuck_out_tongue:

3 tykkäystä

Samanlailla kun kyvytön neuvoo halutonta :wink: