Seuraavaa pukkaa melkein ennätysvauhtia, kun Stadissa kiekko tippuu jäähän lauantaina jo klo 15. HIFK paketoi edellisen pelinsä iltakymmeneltä Raumalla.
Ei siis optimaalisimmat lähtökohdat peliin, mutta tokkopa sillä suurta merkitystä on.
HIFK on ollut Tapparalle haastava vastustaja ainakin kahdessa edellisessä kohtaamisessa. Ehkä ne pelit olisi voinut meiltäkin sujua paremmin, mutta tässä ollaan ja kanan kyniminen mielessä.
Maikkarin studiossa nostettiin esiin, että Lehterän paluun jälkeen HIFK:n ylivoima on mennyt ihan eri lailla jengoilleen ja onkin tällä hetkellä sarjan kuuminta hottia.
Eiköhän sieltä taas vaikea ilta saada. Tai aamupäivä.
Pelit jatkuu Tapparalla harvinaisemmalla ke–la-kotikombolla. Ensin Kärpät, sitten K-Espoo. Kotitrion täydentää Ilves sitten joskus.
Eilisen pelin loppu meni aika lailla läpsyttelyksi Tapparan osalta. Muutama kaveri pelas ylivoimaa huru mykke, mikä ei mun ymmärryksen mukaan mitään rankinta touhua oo pelaajalle ja raskaan työn raatajat istu enemmän vaihtopenkillä. IFK pelas tosiaan tunnin myöhäisemmän pelin ja kamppaili voitosta aina 59 minuutille asti takaa-ajajan raivolla. No IFK:n peliä en nähny, mutta ns. paperilla näyttäisi, että heillä oli rankempi ja kuormittavampi ilta. Olisko siinä etua Tapparalle. Paperillahan näitä pelejä ei ikinä ratkota ja kaikki mahdollisuudet on taas lyödä homma päälaelleen ja tulla nollan pisteen kanssa Hesasta takaisin, mutta en oikein usko. Niin hyvä on tällä hetkellä Tappara. Mitenhän sille Räsäselle eilen kävi? Tuleeko Piiparinen vai saako Juolevi vaan enemmän vastuuta. No ehkä olis riski lähteä kuudella pakilla, joista yks on Juolevi, joten veikkaan Piiparista jos Räsänen ei pelaa.
Muistanko väärin vai onko tämän HIFK-Tappara klo 15 melkein joku perinteinen juttu ja järjestäen ollaan otettu kuokkaan ja oikein huolella? Joku jolla on aikaa ja tietämystä valaiskoon tätä teoriaa.
No ainakin HIFK:n mukaan (joku haastattelu) peli on alkujaan ollut samalla paikalla Tappara vastaan, kun meillä on siinä ollut Tapparan risteily heti perään. No nyt risteily oli jo normaalia aikaisempana ajankohtana. HIFK halusi kuitenkin pitää ajankohdasta ja kellonajasta kiinni, kun siellä on tänään ns. perhepeli. Eli ajankohdalla on ainakin ollut perinteitä.
Tuloksesta en niinkään mene sanomaan, onhan noita risteilypelejä joskus voitettukin.
Joka-aamuinen perusjono veksissä, katsotaan ketkä laitetaan buranan voimalla pelaamaan ja ketkä saa puhkuttua korvaansa riittävästi lämpöä että saa vp:tä.
Olikos @axe Tapparalla muistaakseni hommissa? Tarkistelin netin syövereistä, niin ei “aktiivisesti “ enää hommissa, mutta jonkinlaista sisäpiiritietoa saa.
Juolevi pystyy osallistumaan molempiin peleihin tuplaviikonloppuna. Tämä on ylivoimaisesti paras uutinen! Kolme pinnaa ois toiveena, eikä niin väliä miltä tänään näyttää