Olishan tuohon ansaittu voittomaali hienon nousun jälkeen. Ennen viimeistä kymppiä ei oltais ansaittu pistettäkään.
Ei parasta Tapparaa, mutta erittäin hieno nousu tasoihin ja kovin kaukana ei ollut voitto jopa varsinaisella peliajalla.
Tuo viimeinen kuusi minuuttia varsinaisella peliajalla kertoo kyllä paljon Tapparasta ja myös HIFK:sta.
Harvoin viidellä päästetyllä on pisteillä. Toisaalta harvoin viidellä tehdyllä saa vain yhden pisteen. Eli kaikkinensa sekava setti, jonka kruunaa se, miten tulos rakentui, eikä lopputulos ollut oikein kummallekaan tyydyttävä.
Tuosta pelistä puste on palkinto
Asennevammaa taas kun alussa johtoon ja ylivoimat todella huonoa oman tekemisen kautta. Eräät kärkijätkät kuten Rautiainen luuli liikaa itsestään eli huono puolustus ja liikaa omaa egoa pelaamisessa. Vetoja ja kiakkoo maalille erityisesti ylivoimassa.
Metsola teki mitä pystyi mutta rankuissa se ylähanska
Ei tuolla pelillä pistettä enempää ansainnutkaan.
Onneksi Rautiaisen luistin oli sen kaksi senttiä oikeassa paikassa siinä tasoitusmaalissa. Enkä sano sitä sen takia, että se oli Tapparan maali ja toi edes pisteen, vaan ihan urheilun takia. Olisi ollut häpeällistä ja ihan kaikenlaisen pallopelihengen vastaista rokottaa tuollaisesta persesääntöniilojen takia, vaikka se jalka olisi viisi senttiä edempänä ollutkin.
Puhuin Saipa-pelin jälkeen kaverille että Tappara vois antaa tämän Ifk:lle ihan vaan koska sen voi antaa. Ja koska Saipa-pelin (ja bussimatkan) jälkeen ei varmaan ketään kinostele.
Ei kuitenkaan antaneet kaikkia pisteitä ![]()
Olipa miellyttävä ja rehellinen pressi pelin jälkeen. Jokinen ja Rike on Jukurit ajoiltaan jo selvästi kunnioittaneet toisiaan ja aina kehuvat toistensa joukkueitta. Piristävää ![]()
Päävalmentaja Grönborg lyhyesti: Ei ollut laisinkaan tyytyväinen siihen, että nuori joukkue ei käynyt ylivoimilla kurkkuun kiinni. Tuli aika selvästi tämä. Ja kuten palaute pitää aina antaa, päätetään posiin. Joukkue olikin kokenut ja voittamisen kulttuuria täynnä, pystyttyään grindaamaan pelin tasoihin.
Lukijan pohdinta: Saattaa parissa seuraavassa pelissä mennä ylivoimilla tekeminen suoraviivaisemmaksi
Jälleen esitys Hifkia vastaan jossa tullaan vain olemaan ja luulemaan kentälle, kunnes ollaan viimeisten minuuttien varassa takaa-ajossa. Tiikerinsilmä uupui jälleen ja Clubber Lang pääsi hakkaamaan iskuja suojauksen läpi…
Ansaittiin tasan nolla pistettä, mutta saatiin yksi. Laukaisukarttaa voi aamulla vilkaista, jos haluaa ns. kahvit näppäimistölle.
- Todella halutonta oli meno pitkään, vaikka kirivaihde lopulta löytyikin. Käsikirjoitukseen sopi täydellisesti veltot rankkarit, joissa ei oikein missään tainnut olla todellista maalinteon uhkaa.
- Raipataan välillä oikein kunnolla: Julius Mattila -3, Benjamin Rautiainen -2. Kultakypärä todella näkyi kentällä kun verkko heilui, mutta väärässä päässä. Normaalisti perin luotettavan pelivalinta puolustuksessa taisi olla jokaisessa juuri se väärä. Voisiko olla jotain pikku kremppaa päällä, kun olemuskin vähän tuskainen. Santapaperiosastoltakin olisin kaivannut kovempaa fyysistä preesenssiä, kun joukkue niin selvästi kaipasi herättelyä, tunnetta ja energiaa. Se on ikiaikainen totuus, että brändikiekkopojilla menee hommat sekaisin, jos heitä aletaan kovistelemaan.
- Illan onnistujaksi voisi nostaa tuomariston ja parhaana suorituksena Rantalan molemmat kaksi minuuttia lauantain halailusta. Sompin kyynerpää tai joku tosin mäjähti Anderssonia lärviin, jonka olisi voinut ottaa pois.
Mutta viikonlopun pistekeskiarvo kuitenkin 2P/O ja kun Jukurit kaatui täpärästi, niin viikkosaldo ihan jees. Tietty löysyys ja huolimattomuus varsinkin puolustussuuntaan näyttäytyi kuitenkin kaikissa peleissä, joten vielä riittää töitä tehtäväksi.
A.Räsäsen poissaolo näkyy pahasti ja toivoisin muutosta sentterien peluutukseen, mutta valmennuksen filosofia on aina ollut pitää ketjut mahdollisimman ehjinä.
- Rauhala on sopivin Räsäsen korvaaja. Raapaisee aloituksen ja ajaa voimalla maalille. Hoitaa myös oman maalin edustan, kun laitureilta lipsahtelee.
- Haapalan ja Tuulolan väliin Suvanto tai Mattila tuomaan pelintekotaitoa, Jullen pelikunnosta riippuen.
En saanut kahveja näppäimistölle, mutta en toki juo kahviakaan.
Mutta laukaisukartta näytti todella hyvältä. Että sinänsä jos joillain oli löysä olemus joukkueesta niin kartta näyttää täysin päinvastaista. Laukaukset maalin edestä ns. parhaalta maalipaikoilta Tapparalle 19-7. Ihan hyvin siis pidettiin kaveri ulkopuolella ja laukaukset lähinnä siniseltä.
Täytyy korjata sen verran, että Liigan sivut näyttivät ainakin minulle laukaisudatan eilen väärin. Siitä puuttui molemmilta laukauksia ja huvittava osuus oli IFK kartta, jossa suunnilleen jokainen vaarallisen sektorin kuti oli maali. Ihan erilainen tänään, joten ei enää naurattanutkaan.
Mutta tällaista on jääkiekko. Mennään eteenpäin. Viiden pelin saldomme on Liigan paras kahdella menetetyllä pistellä, joten kärkiasema on tukevoitunut eilisestä huolimatta.
Tarpeeksi kun annettiin Tanus-Keskinen-Simontaival -ryhmän pelata keskenään kritiikistä huolimatta, niin nyt ovat yksi Liigan kovimmista kentistä.
IFK:lla oli iltapeli Raumalla ja bussimatka siinä välissä
Oletin kyllä, että se on IFK jota tämä ei napostele.. ![]()
Mutta tasoihin nousu jäi vajaaksi siinä hetkessä. Jopa kolmea pongoa tarjottiin, jos se “yksi neljästä” -ylivoima olisi natsannut. Siihen nähden epätyydyttävä ottelun loppu[tulos].
Lehterä sanoi lehdessä että perjantaina heitä ei napostellut, niin lauantaina piti parantaa.
Jokinen on löytänyt Tapparaa vastaan motivointikeinon. Edellisessä pelissä olivat hävinneet kaks edellistä peliä kuusnolla tyyliin niin oli sanonut pelaajille että Tappara mättää meitä vastaan kaksnumeroiset jos asenne ei muutu. Nytkin oli jotain vastaavaa kommenttia.
Ja oltiinhan me aika lapasia. Sen näki heti ensimmäisistä vaihdoista alkaen että ei ole meidän päivä. Hifk hävisi sen yhden pisteen tossa pelissä.
Se olis vaan pitäny naulata haaston jälkeen tulleessa ylivoimassa. Blichfeld jostain syystä siirteli ja siirteli. Olis ollu aika tyly lopetus pelille. Mutta se Haapalan seinäsyöttö siihen tasoitusmaaliin oli hieno. Helppo ja yksinkertainen, mutta niin monella jää antamatta ykkösellä. Toisaalta hyvä, että tää päätty näin. Hyvä opetus, ettei pelejä rallatellen voiteta. Hyvä osoitus, että loppuun asti kannattaa pelata. Ja vielä säilyy runkosarjassa pelattavaa ja jännitettävää.
Kestomenestyksen ongelmia. Meidän pitää lyödä jokaiseen peliin parasta pöytään ja heikommat pelaa meitä vastaan ne kauden parhaat pelinsä. Parista tappioista huolimatta hyvin ollaan vedetty.