Hokkarit naulaan - entisten pelaajien uusia uria jääkiekon jälkeen


(【ツ】) #63

Tämä juttu sopisi myös aivotärähdysketjuun ja tragediat ketjuun, mutta laitetaan tänne, kun pääpaino on jääkiekkouran jälkeisessä elämässä:

Elokuusta 2013 tammikuuhun 2018 Linna oli toimitusjohtajana Merck Finlandilla ja tienasi verotietojen mukaan 2013-2016 ansiotuloja vuosittain yli 200 000 euroa.

–Sitten tuli sellainen tunne, että olisi kiva lähteä takaisin Amerikan elämään.

Tällä hetkellä Linna työskentelee EMD Seronolla, joka on osa lääkejätti Merckiä.

–Bostonissa teen globaalia markkinointia, eli lanseeraan immunoterapialääkettä - toivon mukaan, jos saamme hyviä tutkimustuloksia.


(Kudit loppu) #64

Vili Palolan tarinaa


(【ツ】) #65

Lukosta tuttu maalivahti Boris Rousson on nykyisin valmentaja Saksassa:


(【ツ】) #66

Ilveksen ex-maalihdilla Mika Mannisella on mennyt ihan hyvin kiekkouran jälkeen:


(【ツ】) #67

Ilta-Sanomissa ex-Ilves Mika Arvajan kuulumisia:


#68

Sellainen knoppi että Arvaja soitti myös bändissä SW Heimon kädet. Muut olivat Sinuhe Wallinheimo ja Markus Hätinen

Edit. Pienellä googlauksella löytyi että myös Kurkisen Risto ja Seppo Peltonen mukana


#69

HIFK:n kauden 2010-2011 SM kultajoukkueen ykkösveskarina pelannut Juuso Riksman on aloittanut tänä syksynä työt NHL seura Philadelphia Flyersin scouttina.

Lisäksi IFK:ssa kaudella 2013-2014 17 liigapeliä pelannut Kanadalaispakki Braden Birch työskentelee NHL seura Florida Panthersin organisaatiossa tittelillä Director of Hockey Operations ( vissiin Jääkiekko tomintojen johtaja suomeksi)


#70

Vihkon pelaajaura paketissa ja nyt on pyörittänyt pari kuukautta jääkiekon taitovalmennusklinikka EHSKillsiä.


(Kudit loppu) #71

Tapparassakin yrittäneen Matti Koistisen kuulumisia. No, höntsäilee edelleen alasarjoilla opintojen ohessa.


#72


Voi perhana, Komulainen joutuu lopettamaan uransa virallisesti.


(【ツ】) #73

Nämä ovat kyllä aina ikäviä uutisia, kun ura päättyy loukkaantumiseen:


#74

http://hc.tps.fi/uutiset/ajankohtaista/tomi-kalliosta-san-josen-sharksin-pelaajatarkkailija/
Mielenkiintoinen kiinnitys.