Huhu: Aleksi Salonen JYPiin 2020-21?

Uusi vuosi alkaa ja uudet huhut vievät Aleksi “Sählä” Salosta pois Turusta, takaisin Jyväskylään. Toistaiseksi TPS ei ole ainakaan tiedottanut yhdestäkään jatkosopimuksesta, ja Salosen sopimus päättyy tähän kauteen.

Salonen siirtyi pois Tapparasta suuremman vastuun perässä ensin Jukureihin, josta päätyi TPS:ään, mutta siltikin tuntuu, ettei pelin laatu ole juurikaan noussut muualla. JYPin pakistosta oletettavasti ainakin ensi kaudeksi on poistumassa Julius Honka, joten oikeakätiselle kiekolliselle puolustajalle varmasti ainakin olisi tilausta. Tällä kaudella “Sählä” Salonen on tähän mennessä 30 ottelussa tehnyt vain 5 pistettä, ja voi olla, että kotiinpaluu Jyväskylään saattaisi kuulostaakin houkuttelevalta surkean TPS-kauden jälkeen.

Lähteenä on Jatkoajan keskustelupalsta, jossa ainakin nimimerkit Creeper ja david ovat kirjoittaneet Salosen mahdollisesta paluusta Keski-Suomeen:

Aleksi Salonen → JYP

Aleksi Salonen on ollut huhuissa palata kotiin.

2 tykkäystä

Jo syyskuussa Tapani Salo kertoi Aamulehden kolumnissaan että Jyp olisi kiinnostunut Sählästä.

https://www.aamulehti.fi/a/c3c82b98-9dca-4b1d-aec4-c176709bab8e

Puolustaja Valtteri Kemiläinen on aloittanut sarjan mahtavilla otteilla: kaksi peliä ja viisi (1+4) tehopistettä. Kemiläisen kiekolliset taidot on tiedetty. Nyt edessä voi olla todellinen superkausi, jonka jälkeen ovi voi aueta Liigaa rahakkaampiin sarjoihin. Toki myös Liigan sisällä kysyntää riittää. Tappara haluaa pitää tehomiehensä, mutta pakin perässä on myös JYP, joka on rakentamassa omat pojat kotiin -projektia. Täkyä on heitetty myös Aleksi Salosen (nyt TPS:ssa) ja Markus Nenosen (HPK) suuntaan.

2 tykkäystä
3 tykkäystä

Sanotaanko näin, että parantaa pitää, jos meinaa Jypissäkään isoa roolia ottaa.

Toteutui 2-vuotisella sopimuksella.