Huhu: Antti Erkinjuntti ja Jarkko Malinen Tapparaan 2017-18?

“Päästiin eroon” ja “tuli mestaruus” ei mielestäni korreloi. Koska olet päinvastaista mieltä, niin mietipä tätä: jos Barkov ja Connolly ei olis loukkaantunu ja jos Opa ei olis vetäny suoraan räpsään jatkoajalla niin olis tullut mestaruuksia jo aiemmin.

Erkinjuntti on vähän vaikea tapaus pitäisikö hankkia vai ei. Tarvitsee kuitenkin ison roolin ja tunkua laituripaikoille näyttäisi olevan todella paljon. Lisäksi Juntilla on tapana pelata muutama huono jakso joka kausi, joilloin katoaa kuvasta kokonaan. Sanoisin melkein, että tämän hankinnan voisi jättää väliin, ettei vaan käy niin, että Luodolle ei löydy ensi kaudeksi tilaa ja lähtee muualle. Riippuen tietysti saadaanko esim. Ässistä hankittua molemmat lupaavat nuoret tänne viemään kaksi laituripaikkaa.

5 tykkäystä

Erkinjuntti kyllä ihan aiheellisesti kyselee, mikä hänen roolinsa Tapparassa olisi. Hän ei varmasti halua merkittävästi pienempään rooliin kuin mikä on tarjolla Pelsuissa.

Tapparalla on kuitenkin jo sopimuksenalaisia top 6 -laitureita Haapala, Karjalainen, Peltola ja Repo. Näiden lisäksi Nurmen olisi kai pidemmällä aikavälillä tarkoitus pelata jossain muualla kuin nelosen laidalla. Sitten on vielä Luoto. Vapaita laiturin tontteja kolmeen ensimmäiseen ketjuun jää siis enintään 1-2 (Haapalan mahdollinen lähtö huomioiden). Näille paikoille huhut ovat tuomassa Erkinjunttia, Ojamäkeä ja Kärkeä. Jotta nuo kaikki mahtuisivat rosteriin, on Kärjen käytännössä pakko pelata sentterinä. Todennäköisempää on, että jokin huhuista jää toteutumatta.

1 tykkäys

Tossa yllähän tämä hyvin selitetty. Ei todellakaan ole ikävä Juntin loputtomia kulmaralleja, jotka johtavat lopulta kiekon menetykseen. Ajan peluussa tietysti paikallaan. Maaliinhan Juntti ei meinaa osua millään, joo paikkoja on, mutta ku mies tarvii tyhjän rysän, eikä sekään mikään tae ole. Välillä tulee hienoja suorituksia, mutta kai kärkiketjun pelaajalle pitääkin.
Malisjakke. Pehmeä, no kädetkin on välillä pehmeät, mutta ei asiaa kärkiketjuihin. Huonohko viimeistelemään. Arka.
Tarkoitan, että eiköhän nää oo nähty. Olen pettynyt, jos nää takaisin raahataan. Kevään ratkaisuvoimaa ei näiltä löydy.
@illodin tiedän ja muistan nää keväät varsin hyvin. Näillä sankareilla ei ollut annettavaa silloin kun sitä tarvittiin. Muut oli ratkomassa, näistä ei kärkiukoiksi ole, ja alakenttiin on yllätysvalmiimpia ratkaisijoita ja tulevaisuuden nimiä.
Nää hankinnat olis takapakkia, koska hintaahan nämä pyytävät kärkikentän jätkien verran ja sinne ei pitäisi olla Tapparassa asiaa.

9 tykkäystä

Eikös Erkinjuntti ainakin kaksi peliä ratkaissut Tapparassa playoffeissa jatkoajalla? Eli joskus osunut tärkeitäkin maaleja.

Onhan nämä molemmat erittäin laadukkaita Liigapelaajia. Ainakin Erkinjuntti olisi hyvin todennäköisesti jokaisessa Liigajoukkueessa tällä hetkellä kärkiketjujen mies. Monessa olisi ykkösketjussa.

Toissa kaudella kun meillä oli hyvän alun jälkee ongelmia Hifk sarjassa niin Erkinjuntti ratko pelin jatkoajalla.

Itse toivon Erkinjuntin paluuta kun mies tulee kypsenpänä takaisin ja uskoisin, että jos puheet ees osittain pitää paikkaansa mitä kentän ulkopuolella elämäntavat ni varmasti kun ikää tullut ni siltäkin osalta hommat muuttunu ja osoituksena on heikomman Tappara kauden jälkeen saanut uuden lennon Pelsuissa.

Ja jos Erkinjuntti itse haluaa palata ni kertoo myös miehen halusta pelata Tapparassa.

2 tykkäystä

Joo ja Pelsujen kapteeni. Matikaisesta voi olla montaa mieltä, mutta pidän tuota pienenä meriittinä Erkinjuntilla.

1 tykkäys

Niin ja jos olis 2015 vetäny sen perus kärkimiinan 10s ennen loppua eikä yrittäny lättyä Kukkosen yli nii meillä olis 4 pyttyä. Lol.

En itse ota sillain kantaa mitä ja ketä kannattaa hankkia. Siellä on sellainen mies/miehet rekrytoimassa pelaajia, jotka kyllä tietää mitä tarvitsee.

Luotto on siis täällä kova Rautakorpeen, Tapolaan ja Mikkiin.

2 tykkäystä

Parempina ja yhä paremmiksi pyrkivinä ne sieltä takaisin tulee, jos tulee. Jos Konna on loistava hankinta, niin EJ ja Malinen ovat erittäin hyviä. Toivotan tervetulleeksi takaisin Meidän kotiin.

1 tykkäys

En kyllä itsekään ihan allekirjoita tuota Erkinjunttia enkä myöskään Malista koskevaa kritiikkiä.

Juntti on tällä hetkellä Liigan pistepörssin sijalla 4. ja pelaa EHT:lla Suomen maajoukkueen paidassa. Lisäksi hän tosiaan on Pelicansin kapteeni. Tuo kulmissa pörrääminen on lähinnä myytti, tuloskin jo todistaa sen. Vaikka hän on enemmän pelintekijä kuin snaipperi, niin kyllä kyseessä on Liigan mittapuulla tähtitason pelaaja. Kevään ratkaisuvoiman puute on jo aiemmissa viesteissä myytiksi osoitettukin. Toki Juntin viimeinen kausi Tapparassa osoitti jo hiipumisen merkkejä ja maisemanvaihto oli paikallaan.

Malisella (kuten koko KooKoon joukkueella) on nyt heikompi kausi meneillään, mutta viime kaudella Jakke iski 42 pinnaa, joista 12 maaleja. Sitä edellisellä kaudella meillä syntyi 31 pinnaa ja 16 maalia. Muistan kyllä itsekin sen, että välillä kädet jäätyi ratkaisupaikoissa, mutta niin jäätyy vaikkapa Lajusellakin. Malinen on lisäksi yksi Liigan parhaista kahdensuunnan senttereistä, mistä osoituksena on plusmiinustilastossa nollilla tällä kaudella, vaikka joukkue kyntää. Malinenkin pelasi viime kaudella EHT:lla.

Ymmärrän kyllä sen, että jengi haluaa nähdä aina uusia naamoja joukkueessa. Niin minäkin. Se ei kuitenkaan poista sitä, etteivätkö Malinen ja EJ olisi loistavia hankintoja, jotka vieläpä tuntevat Tapparan pelitavan. Olen itsekin ajatellut, että eivät he niin kovia pelaajia ole, että heidät takaisin haluaisin, mutta tilastojen valossa Tappara ei juuri enää parempia pelaajia voisi saada.

2 tykkäystä

Kritiikki johtunee lähinnä siitä, että Erkinjuntti mahdollisesti veisi pelipaikan kokoonpanosta esim. Luodolta tai Ojamäeltä (jos saatavilla). Jos hyökkäys olisi tyhjempi, niin ilman muuta Juntti sisään ensi kaudeksi. Luottoa löytyy kyllä Mikkiin ja muihin, että tietävät mitä tekevät, eivätkä sählää Luotoa toiseen seuraan.

Nyt kun on uutta huhua siitä, että neuvotteluja vielä väännetään, niin palautan syyskuussa laittamani kommentin tähän. Laitahyökkääjistössä tulee olemaan kova kilpailu, joten EJ:n tasoisen pelaajan pitää sietää kilpailutilanne ja mahdollinen rooli kolmosessa. Pitää muistaa, että hän lähti huippuseurasta pikkuseuraan, jossa on helpommin tarjolla ykkösmiehen rooli.

En mäkään. Ja sitäpaitsi Liigan taso on laskenut ja laskee niin paljon, että molemmat on ens vuonna ihan supertähtiä. Vähän sarkasmia viitaten Liigan taso keskusteluun.

Mut ihan oikeesti noi olisi kovia vahvistuksia.

Viimeisimpien huhujen mukaan mitä koppikäytäviltä kuulin, niin
ilmeisesti Malinen ei olisi tulossakaan, syinä olisi liian kova hinta ja
joukkueeseen etsitään sitä The Ykkössentteriä. Muut paikathan meni jo
Jasulle,Rauhalalle ja Miksalle.

1 tykkäys

Täyttäisiköhän se Konna the ykkössentterin kriteerit :wink:. Kuusela vielä siihen, niin alkaisi oleen käsiä.

Onko tuosta Kontiolasta olemassa mitään vakavasti otettavaa huhua?

Kurkkaa Kontiolan omasta ketjusta:
Koti-ikävää
Mtv-sport juttu

Eikö siitä ole ollut varma huhu jo ainakin 5-vuotta? Itse en tämän enempää tähän huhuun reagoi ennenkuin huhu muuttuu sopimukseksi.

2 tykkäystä

Olisko se löydetty jo? Joku mainitsi että ens kauden jengi olis valmis? En kuollakseni muista että kuka ja missä ketjussa…