Huhu: Brad Lambert sittenkin Kanadan paitaan?

Olisi pitänyt arvata että tämäkin tulee vielä eteen.
Nyt olisi sitten aika alkaa HIFK:ssa tekemään päätöksiä siitä kuinka paljon niitä resursseja Lambertin kehitykseen aletaan oikeasti satsaamaan vai päästetäänkö Pelicansin tavoin poika muualle.

HIFK:n on saatava Lambert vakuutettua siitä että liigaan jääminen on hänen kehitykselleen parempi kuin lähteä CHL:ään ensi kaudeksi sillä jos Lambert sen 2 vuotta CHL:ää pelaa niin Kanadan edustaminen maajoukkuetasolla tulee mahdolliseksi.

Eli herrojen Pikkarainen, Kuhta ja Salmelainen on päätettävä siitä saako Lambert sen liigadebyyttinsä tälläkaudella vai ei. Sillä Lambertin soppari on yhä 1+2 vuotta joista nuo 2 vuotta ovat pelaajan eli Lambertin optio vuosia ja päätös niiden käyttämisestä on Lambertilla itsellään.

Myös suomen jääkiekkoliiton on tehtävä oma osansa ja annettava Lambertille realistinen mahdollisuus päästä suomen U18 MM joukkueeseen ensi keväänä jos Suomi haluaa Lambertin itsellään pitää.

HIFK:lla on jo historiaa junnujen sössimisessä muualle esimerkkeinä Kristian Vesalainen joka lähti Nybondaksen aikana ovet paukkuen Frölundaan sekä Christian Heljanko joka siirtyi Tapparaan kun ei HIFK:ssa vastuuta tullut. Eli älkää sössikö tätä nyt. Sillä Lambertin tasoista junnua ei suomesta tule kovin usein.

2 tykkäystä

Isoin riski taitaa olla tässä tapauksessa isä. Toivottavasti ei nuoren pojan intohimo kiekkoa kohtaan katoa painostuksen alle.

Mitä tulee mahdollisiin maajoukkue suorituksiin/paikkoihin, niin kyllä ne pitää ansaita.

1 tykkäys

Kyllähän Lambertilla on käytännössä varma paikka U18-MM-joukkueeseen jos vain haluaa sinne mennä. Oli Suomen parhaita hyökkääjiä jo Hlinka-turnauksessa.

1 tykkäys

Kyse on maajoukkepeleistä. Pelaajalle on kunniasia edustaa kotimaataan, eli sitä maata jonka kokee omakseen. Niistä peleistä ei makseta käytännössä mitään, riippumatta mikä vaakuna paitaa koristaa.

Lamberg tulee pelaamaan parhaat maajoukkuepelinsä siinä paidassa joka hänestä parhaalta tuntuu. Jos Brad kokee olevansa Leijona, niin hän pelaa leijonissa. CHL ei tee Bradista sen enempää kanadalaista kuin sei ei tee myöskään vähempää suomalaista.

Brad on takuuvarma NHL-pelaaja tulevaisuudessa ja se, kuinka usein ylipäätään pääsee maajoukkuetta edustamaan on ihan täysin kiinni oman seurajoukkueen menestyksestä. Varsinkaan kun NHL ei ole halukas edes Olympialaisiin, niin aika vähiin jäänee herran maajoukkue-esiintymiset tulevaisuudessa.

Jos pelaaja tekee valinnan menestysmahdollisuuksien mukaan, niin eiköhän Suomi ole viime vuosina osoittanut, että kulta missään kisoissa ei ole taattu pelkällä vaahteralehti-logolla?

Vähän semmonen Nico Rosberg -fiilis koko tilanteessa. Ihan sama kumpi lippu, niin molemmat tahot haluaa omia.

2 tykkäystä

Lambertin kannattaisi edustaa Suomea, jos haluaa saada mahdollisimman pienen NHL-varauksen. U18 kisat jäävät väliin, jos päättää edustaa Kanadaa. Tämä ei tietenkään sulje pois siirtymistä Kanadan junnusarjoihin ensi vuodeksi.

Tällaisia tapauksia en muistakaan olleen aiemmin jääkiekon puolella. Olikos Barkovista aikanaan vähän samanlaista otsikointia?:thinking:

Jalkapallossahan tällaiset “ongelmat” ovat melkoisen arkipäiväisiä ja Suomella on ollut samankaltaisia tilanteita herrojen,

Carl Jenkinson

Wikipedia kertoo:
Carl Jenkinson ilmoitti lokakuussa 2012 pyrkivänsä aikuisten puolella Englannin jalkapallomaajoukkueeseen.[7] Hän debytoikin Englannin maajoukkueessa 14. marraskuuta 2012 Ruotsia vastaan.

Tällä hetkellä mies pelaa Nottingham Forest:issa Championshippia ja ovet taitavat olla aika lailla suljettuna Englannin maajoukkueesseen. Suomen maajoukkueessa varmaan olisi ihan käyttökelpoinen pelaaja.

ja
Lauri Dalla Valle kanssa.

Lauri Dalla valle lausui aikanaan maajoukkue-edustuksesta näin.
»Jos Suomi ja Italia olisivat saman tasoisia maita jalkapallossa, pelaisin Suomen puolesta. – – Mutta koska olen kunnianhimoinen pelaaja ja haluan voittaa mahdollisimman paljon urani aikana, niin kaikki tietävät, että siinä on ero, pelaako Italian vai Suomen maajoukkueessa. – – Kaikki riippuu tietenkin myös siitä, minkä tasoinen pelaaja päädyn olemaan ja mitkä ovat mahdollisuuteni.»
(Dalla Valle Urheilulehdessä 3. kesäkuuta 2010.)

Vuoden Teemu Pukkia nuorempi Dalla Valle ei lopulta ikinä pelannut missään maajoukkueessa ja on lopettanut uransa.

Nämä siis esimerkkeinä pelaajista, joilla olisi saattanut ura kehittyä erilailla, erilaisilla valinnoilla.

Uskoisin, että Lambert pelaa edustamalleen joukkueelle hyvällä asenteellaan, huolimatta siitä mitä valitsee. Onhan hänellä kuitenkin molempiin maihin siteitä.
Toivottavasti Lambert tekee kuitenkin myös uransa kannalta oikean valinnan ja valitsee sellaisen maajoukkueen, jossa pääsee myös pelaamaan.
Suomen maajoukkueessa se varmasti on helpompaa, mutta ymmärrän kyllä jos Kanadan maajoukkue houkuttaa enemmän.
En tiedä kärsisikö Lambertin ura suuresti, vaikka hän ei pääsisikään ikinä mihinkään maajoukkueeseen, mutta kyllähän Suomen maajoukkuepeleistä on silloin tällöin pelaaja saanut boostin urallensa, joka on saattanut kantaa jopa ihan rapakon taakse.

Jälkikäteen mietittynä Carl Jenkinsonin olisi kannattanut valita Suomi Englannin sijaan… Olisi saanut luultavasti enemmän maajoukkue pelejä ja näkyvyyttä muutenkin… Mutta, turha näitä on jälkikäteen miettiä…

1 tykkäys

Sasha on muistaakseni sanonut, että Venäjän kiekkoliitosta ei oltu minkäänlaisissa yhteyksissä, joten Suomi valikoitui tahattomasti.

Jos oikein laskin, niin mikäli Kanada-paitaan Lambert mielisi pelaamaan, ei hän voisi pelata u18-kisoissa lainkaan?
Tämä kausi HIFKissä, jonka jälkeen pitäisi kaksi kautta pelata Kanadassa CHLää. Tämän jälkeenhän Lambert olisi jo yli-ikäinen u18 -kisoihin. Eli on tässä Suomella aika hyvät tsäänssit saada Lambert pidettyä. Miesten Liiga + u18 kisat.

1 tykkäys

Kumpi on Lambertille se kotimaa? Maa, josta äiti kotoisin ja jossa asunut lähes koko ikänsä vai Kanada?

Kummassa haluaa ensi kaudella pelata mahdollisesti Suomen Liigassa ja U20 MM-kisoissa vai CHL:ssä ja U18 MM-kisoissa?

Lähettääkö Kanadan maajoukkue scouttejaan Suomeen häntä scouttaamaan tällä kaudella?

Haluaako Lambert kehittää heikkoa osa-aluettaan eli fysiikkaa Suomessa ehkä maailman parhaimpien (Rautalat, Pärmäkoski, Yrjövuori…) fysiikkavalmennuksessa vai pelata vaan jääkiekkoa ja jättää fysiikkatreenaamisen sivuun CHL:ssä?

Haluaako miehissä ja U20 päästä joskus edustamaan Kanadaa? Ei ole helpoin rasti edes huippulupauksille joka ei ole maassa ennen edes lähes yhtään pelannut.

Päättääkö asioista Brad Lambert vai Ross Lambert? Pilaako isä poikansa juniorivuodet ja mahdollisen tulevaisuuden?

Ainakin tästä artikkelista saa sellaisen käsityksen että Brad itse olisi Suomen kannalle päätynyt.
Mutta jos nyt isä yrittää painostaa / pakottaa poikansa Kanadan paitaan niin eihän tuo hyvää tiedä. Ja kun agenttiakaan ei ole niin kaikkiaan paska juttu ja paska tilanne Bradin uran kannalta.

Olisi kyllä kova isku Suomen maajoukkueelle menettää Brad Lambertin kaltainen huipputalentti Kanadan riveihin. Joten toivottavasti herrat Pikkarainen,Kuhta ja Salmelainen ovat tehtäviensä tasalla HIFK:ssa ja saisivat Lambertin vakuutettua siitä että HIFK:ssa pelaaminen olisi paras vaihtoehto sillä sitä fysiikkaa tullaan tarvitsemaan kun sinne NHL:ään lähdetään.

Ja kun Tobias Salmelaisella on niitä kontakteja agentti piireissä niin nyt jos koskaan Salmelaisen olisi tarjottava apuaan Lambertille agentin löytämiseksi. Sääli että Tobbe ei itse voi ruveta Lambertin agentiksi koska hän on nyt HIFK:n GM

Mitä muuten IIHF:n maajoukkue-edustus säännöt sanoo tästä tilanteesta.
Onko se tosiaan niin että jos Lambert pelaa U18 MM kisat ensi keväänä Suomen maajoukkuepaidassa niin sen jälkeen Lambertille ei enää voi hakea / myöntää edustusoikeutta Kanadan maajoukkueeseen.

Jos Lambert pelaa missään IIHF:n alaisissa kisoissa - eli myös U18 MM-kisat lasketaan - Suomen paidassa, niin hänen pitäisi maajoukkuetta vaihtaakseen anoa sitä erikseen, ja vaatimuksena olisi neljän yhtäjaksoisen vuoden pelaaminen Kanadassa.

1 tykkäys

Suhtautumiseni siihen mitä maajoukkuetta tämä kaveri edustaa on verrattavissa laulu- ja soitinyhtye Eppu Normaalin suhtautumiseen Elviksen kuolemaan

Tiedät varmaan sanomattakin, että vastauksen noihin tietää ainoastaan kaksi tahoa - Brad Lambert ja Lambertin Brad. Jos joku muu tietää sen puolesta, niin siinä ei hyvä heilu.