Huhu: Emil Larmi Kärppiin/Tapparaan 2019-20?

Ei nyt ihan pihalla, mutta vähän hitaalla, kuin Hämeessä…

Pidetään tämä ketju aiheessaan.

2 tykkäystä

Luulenpa, että Tapparalla käy tässä “iiäfkoot” Larmin suhteen. Eli soppari on tehty luultavasti jo hyvissä ajoin, mutta ulkomaanpykälän ansiosta ei tule pelaamaan Tapparassa peliäkään.

Toivottavasti olen väärässä.

3 tykkäystä

Minä toivon, uskon jopa, että tämä huhu on uutisankka.
Mun on aika vaikea nähdä, että yhdessä joukkueessa olisi edelliskauden top3 joukkueiden ykkösmolarit…

Mietin samaa, mutta jos sopimus on tehty ensimmäisten huhujen aikaan eli tammikuussa, niin tilanne on silloin vielä näyttänyt aika erilaiselta. Larmihan loukkaantui 26.12. ja oli pitkään (kuukausia?) sivussa, minkä ohella Heljanko pelasi ailahtelevasti. On saatettu ajatella, että Larmi - Heljanko olisi hyvä pari ensi kaudeksi. Saattaa toki olla ankkakin.

Larmi tulee Tapparaan, jos ei Ahl/Nhl vie, se nyt on kaikille selvää… Tai sitten jos joku Khl seura maksaa hyvät hillot Tapparalle… Sen näkee sitten…

4 tykkäystä

Niin, tai sitten jatkaa Kerhossa tai menee Kärppiin. Sitten on kyllä jo viimeistään kaikki selvää.

Ja täällä revitään hiuksia päästä kun Tapparalla on liian monta 1-tason mokkea. Eikö mikään riitä?

3 tykkäystä

Millä tapaa revitään?

Larmi on 2010-luvulla finaaleiden II. paras mokke, Raannan jälkeen. Vaikka ei huomenna yksin riittäisikään. Tuskinpa pelaa liigaa syyskuussa.

1 tykkäys

Se on vain vertaus asialle. Tuskin kuitenkaan kukaan ottaa hiuksiaan päästä. Minusta olisi vielä parempaa, että tulisi 2 maailman parasta, mutta minulle riittää nää 2 top-3 mokkea.

1 tykkäys

Kyllä Vehviläinen on tän kauden paras maalivahti, mutta Larmi tulee hyvänä kakkosena. Erinomainen maalivahtitilanne tulee Tapparalla olemaan, toivottavasti kerrankin Jukka peluuttaa myös kakkosveskaa ensi kaudella, muuten on aika ikävää Heljankon kannalta ja tuskin kauan sitä tulee katselemaan.

Kaikille varmasti riittää, mutta toteutuuko tämä? Oletko kuullut jotain uutta Larmin suhteen?

Ei peluuta. Tapparassa Jukan aikana ei ole kahta pelaavaa maalivahtia. On vain ykkönen ja sille varanumero.

5 tykkäystä

Jos Larmi tulee, niin aivan varmasti saa molemmat maalivahdit peliaikaa.

Saavat, mutta tyyliin 80/20. Se on yhtä varmaa kuin junan molemmat vessat.

4 tykkäystä

Kyllä vahvasti veikkaan tasaisempaa peluutusta. Varsinkin jos molempien peli kulkee.

Olen @Messi linjoilla. Jokainen voi odottaa vuodesta toiseen tasaista peluutusta, mutta ei oo tulossa.

Olen edelleen sitä mieltä, että Heljangolle 20 peliä 60:sta ei olisi mikään katastrofi. Eihän taso tällä kaudella ollut kuitenkaan pelimäärän tasolla. Ja Larmille 40 peliä ei olisi minkäänlainen pudotus.

Ja tuo olisi 66/33, ei pitäisi olla tekemätön hei 13% tasapuolisempi peluutus.

1 tykkäys

Olette sivuraiteella. Tapparassa ei lähtökohtaisesti ole ollut näin tasaista paria aikoihin.

@Virvelia_kainaloon joku 66/33 lienee odotettava luku. Mutta kaikkihan on kiinni siitä miten koppi tarttuu molemmilla.

Onhan noita ollut Rautakorven joukkueissa, vaikka kuinka. Mutta vain yksi pelaa :smiley: