No tämä meille tulee selviämään ensi kauden aikana jos Larmi tulee.
Mutta vertailu edellyttää sitä, että molemmat pelaa hyvin. Jos toisella ei koppi tartu, niin ei kuulukkaan pelata paljoa ammattilaisurheilussa.
No tämä meille tulee selviämään ensi kauden aikana jos Larmi tulee.
Mutta vertailu edellyttää sitä, että molemmat pelaa hyvin. Jos toisella ei koppi tartu, niin ei kuulukkaan pelata paljoa ammattilaisurheilussa.
Niin tai tällä kaudella ei oikein Heljangolle tarttunut ja pelasi koko ajan samalla, kun kakkonen ei pelannut, vaikka tarttui ollaan umpikujassa.
Itsekin pahaa pelkään, että Larmi tulee pelaamaan sen 80% jos tänne päätyy koska Rautakorpi. Larmin taso on ollut vakaampi kuin Heljankon, huonoja hetkiä saa hakemalla hakea.
Laitetaanpa muistiin:
Larmin pöydällä oli myös Kärppien tarjous, mutta hän valitsi kirvesrinnat.
Silvennoinen on kirjoittanut uutisen. Odotellaan nyt maanantaita. Josko silloin tulisi varmaa tietoa.
Joo, odotellaan. Maanantaita 20.5.2019.
On kyl mielenkiintosta jos/kun Larmi valinnu Tapparan jos Kärpätki ollu ehdolla, no olisko että voi asua Hämeenlinnassa jos esim puoliso on siellä. Tapparassa kuitenki toinenki erinomainen torjuja, ja eikös Kärpistä lähde kummatkin pois. Veini ja Rynnäs.
Aiemmin tässä ketjussa nimenomaan tätä esitettiin perusteeks Tapparan valinnalle.
No, tämä juuri.
Oulussa olisi tod.näk. saanut ykkösveskarin paikan suoraan ja helposti.
Tapparassa se ei olekaan ihan sanottua.
No, ei mennä asioiden edelle vielä.
Tappara ei ole sopparia julkaissut ja syksyynkin on vielä tovi aikaa.
Ei taida olla Tampereelle tulossa. Kyllä niin vakuuttavat pleijarit veti ja HPK:n voiton takuumies monena iltana. Ihme jos ei joku jengi ulkomailta vie käsistä.
Ei kahta sanaa. Larmi vei Veiniä 100-0. Piste.
Ei varmaan tällaisella hetkellä tarvi tuollaista poikkaria kaivaa. Keskitytään tässä ketjussa huhuun.
Mihin on halua lähtee. KHL- ja NHL-optiot varmasti, mutta onko “ulkomaat”?
Nimen omaan noita sarjoja meinaan. Veikkaan, että sieltä voi melko rahakasta sopparia olla tarjolla ja pykälät sinne on varmasti olemassa.
NÄmä kaksi viimeistä peliä olivat luokkaa huikeat. Siinä oli pari heikompaa peliä välissä.
Meirän mies
En usko että Larmi meillä syksyä näkee jos huhuissa nyt on pohjaa ollutkaan. Toivon että pääsee rapakon taakse yrittämään.
Varmaankin toistaiseksi näin mutta Larmin Raanta-henkinen saanee jatkoa samalla tavalla, eli uudessa Liiga-seurassa tuskin ehtii pelaamaan peliäkään. Harmi, mutta toivotaan että joku kausari nimellä ehditään toukokuun huumassa myydä.
Ei se sopimus ainakaan Kärppiin ole.
Toivotaan ettei ulkomaat vie. Tässä on ensi kauden Tapparan mestaruuden takuumies, ei varmasti kaadu playoffsit maalivahtiin. Mahtava esitys kahteen viimeiseen finaaliin, eikä montaa helppoa mennyt koko kevään aikana.